Punatulkku toi heinäkuun lopulla poikasensa pihan ruokintapaikalle. Poikaset olivat vielä aivan harmaita. Milloin poikaset saavat aikuisen värityksen?

Punatulkun poikaset poikkeavat pesästä lähtiessään väritykseltään selvästi emoistaan. Kuitenkin niiden ruumiinrakenne, esimerkiksi punatulkulle tyypillinen nokka, paljastaa lajin, vaikkei vanhempia olisikaan näkyvillä. Aivan samoin monet muutkin peippolintujen poikaset poikkeavat ulkonäöltään aikuisesta.

Heti syksyllä, kun sulkasato päättyy muuttokausi alkaa ja kun linnut ilmestyvät pihoille ja ruokintapaikoille, nuoret linnut muistuttavat jo vanhempiaan, eikä niitä enää pysty erottamaan tavallisin keinoin vanhemmista ikäluokista.

Nuorten peippolintujen höyhenpuku täydentyy ja osittain jopa vaihtuu loppukesän aikana sen jälkeen, kun vanhemmat ovat jättäneet ne oman onnensa nojaan käydäkseen läpi oman sulkasatonsa

punatulkku

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.