Suomen Luonnossa 8/2020 sivulla 11 kerrottiin virheellisesti, että Suomessa liikenteessä
kuolee 3 miljoonaa lintua ja kissat tappavat 1,7 miljoonaa lintua. Tieto on
vanhentunut.

Liikenteen tappamien lintujen määrää on arvioitu viimeksi Suomessa vuonna 2002. Tämän arvion aineisto on 1970–1990-luvuilta. Sen mukaan maamme teillä kuolee yli 4 miljoonaa lintua vuodessa.

Väylävirastojen tietojen mukaan liikenne on kasvanut vuosittain keskimäärin 2 prosenttia (lamavuosia 2008 ja 2009 lukuun ottamatta, jolloin liikennemäärät pienenivät 0,1 ja 0,3
prosenttia). Liikenteen kasvun myötä myös lintukuolemat Suomen teillä ovat todennäköisesti lisääntyneet.

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan kissa tuo saalista kotiin keskimäärin 4,4
lintua vuodessa. Näin ollen Suomen 700 000 kissaa tappavat vähintään 3,1
miljoonaa lintua vuodessa. Vaikka osa kissoista on sisäkissoja, todellisuudessa
tapettujen lintujen määrä on paljon suurempi, sillä tiedetään, että kissa
tuo kotiin ainoastaan murto-osan saaliistaan.

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.