Lopputalven ja alkukevään aikana oli paljon harmaita päiviä. Vaikka vih­reää oli Etelä-Suomessa näkyvillä koko talven, sävy ei ollut niin heleä, kuin se ke­vään myötä on.

Luonnon väripaletti on pian aukeamassa täyteen loistoonsa: sitruunaperhosen keltaista, sini­vuokon sinistä, näsiän pinkkiä, peipon rinnan punais­ta, nokkosperhosen oranssia, laulavan kottaraisen höyhenten kiillossa melkein täysi väriskaala.

Myös äänet ovat palanneet metsään ja avomaille. Töyhtöhyypät syöksyilevät soidinhuumassaan kiu­ rujen kuoron säestäessä. Rastaat ovat nekin jo aloitta­neet aamukonserttinsa, ja tikat pärryyttelynsä. Pian orkesteriin liittyvät sammakot.

Suomen Luonto -lehti elää luonnon rytmissä, ja nyt, luonnon uudistuessa, myös lehti vaihtaa asua. Edellisestä lehtiuudistuksesta on vierähtänyt jo kahdek­san vuotta. Jonkun mielestä liian kauan, toisen mielestä hyvää ei ehkä kannattaisi muuttaa.

Suomen Luonto palaa juurilleen moder­nilla tavalla. Uudessa nimiössä on paljon vanhaa ja tuttua, mutta myös jotain uutta. Luonnonsuojeluliiton tunnuslausetta mukaellen se muistuttaa, että yhdessä suo­jelemme suomalaisen luonnon. Ainutlaatuisen, kauniin ja arvokkaan, mutta haavoittuvan. Samalla tulemme suojelleeksi itseämme.

Olemme tehneet parhaamme kyetäksemme uudistuvan lehden myötä tarjoamaan lukijoillemme entistä hienompia elämyksiä, kiinnostavia aiheita ja rentouttavia lukuhetkiä.

Vakiopalstat ovat paikoillaan, mutta ilmeeltään piristyneinä. Ulkoasua ja kirjasintyyppejä on mietit­ty tarkkaan. Johtoajatuksena on, että kirjainten tyy­li ei häiritsisi lukukokemusta, mutta olisi tarvittaes­sa myös vahva ja vaikuttava.

Toivon että viihdyt lehden parissa.

PS. Vaikka liikkumista nyt epidemian takia rajoitetaan, luonto tarjoaa aina tekemistä ja ihmeteltävää. Se keventää mieltä ja auttaa raskaitten aikojen yli.