Retkellä Siuntiossa osuu kiikarin näkökenttään mies, joka selkäreppusäiliön avulla myrkyttää pihansa parkkipaikkaa. Sorakentän kasveista olisi tarkoitus päästä eroon. Piha on rinteessä. Alapuolella aukeavat pellot ja ojat, jotka laskevat Siuntionjokeen.

Ajattelemattomuutta? Välinpitämättömyyttä? Tyhmyyttä? Vaiko luonnon arvostuksen puutetta? Kasvimyrkkyjen holtiton käyttö uhkaa pihapuutarhurin omaakin terveyttä, joten ehkä tässä tapauksessa kyse on ajattelemattomuudesta.

Toisessa paikassa, Kiteellä, kauniin pienen joen ylittävällä sillalla kohtaan vanhahkon miehen, joka murehtii aiemmin kirkkaan jokiveden samenemista. Sillalle näkyvät jyrkässä joenvierusrinteessä tehdyt laajat avohakkuut. Ehdotan syyksi avohakkuiden aiheuttamaa valunnan ja sen myötä jokeen päätyvän eloperäisen aineksen määrän kasvua. Ajatus ei tunnu herraa miellyttävän, lienevätkö omat hakatut metsät kyseessä…

Totuus on, että teemme koko ajan asioita, jotka heikentävät vesistöjemme tilaa. Usein ajattelemattomuuttamme, toivottavasti. Olisi todella huolestuttavaa, jos syynä olisi se, ettei tuhansien järvien maassa osattaisi arvostaa sitä, mitä meillä on paljon.

Järviemme, jokiemme ja purojemme vesi on parinkymmenen vuoden aikana selvästi tummunut. Sen on aiheuttanut vesistöihin valuvan orgaanisen aineksen määrän kasvu. Happaman laskeuman vähenemisellä on ollut tähän vaikutusta, mutta suuri tekijä on myös ilmastonmuutos. Kohonneet lämpötilat ja lisääntynyt sadanta kiihdyttävät orgaanisen aineksen huuhtoutumista vesistöihin.

Kun tähän lisätään laajamittaiset hakkuut, erityisesti turvepohjaisten suometsien päätehakkuut, on tilanne todella tukala. Hakkuun seurauksena liuenneen orgaanisen hiilen määrä on kolmin–nelinkertainen hakkaamattomaan metsään verrattuna. Kärsijänä ovat Suomen vesistöt.

Luonnossa, niinkuin kaikissa monimutkaisissa järjestelmissä, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi joka ikistä luontoon kohdistuvaa toimenpidettä pitäisi harkita äärimmäisen huolellisesti. Hallituksen biotalousohjelman hakkuuhuumassa kaikki osallistuvat tahot tuntuvat olevan hyvin perillä ”yhteisestä tavoitteesta” mutta eivät seurauksista.