Olin kesäkuussa iltalenkillä Luhangan Tammijärvellä. Sateli vettä hiljalleen, kun kuljin hiekkatiellä ja näin sorkanjälkiä. Tarkkaavaisuus heräsi, ja pian näinkin tiellä viisi tai kuusi villisikaa noin 60 metrin päässä. Ne kulkivat edelläni noin 300 metrin matkan ja jäivät poukkoilemaan tien laidasta toiseen. Pian vastakkaisesta suunnasta kuuluva auton ääni sai pesueen loikkaamaan metsään. Kokemus oli huikea, mutta olinkohan vaarassa? En osannut pelätä – laumassa oli joukko jokseenkin samankokoisia possuja.

Hieno ja varsin ainutkertainen havainto! Yleensä villisiat ovat hyvin tarkkoja huomaamaan ihmisen ja piiloutuvat metsään. Vaarallisia siat eivät ole – ne todella väis­tävät kulkijaa. Tässä oli ilmeisesti vielä kyse nuorista, vähän yli yksivuotiaista possuista.

Vanhat karjut valtavine torahampaineen ovat saaneet vaarallisen maineen siksi, että ne haavoitettuina tai nurkkaan ajettuina kyllä käyvät ihmisen kimppuun. Normaalisti karjut ovat aivan yhtä arkoja kuin muutkin villisiat.