Jouluna on ihanaa kokoontua yhteisen pöydän ääreen ja herkutella pitkän kaavan mukaan. Vielä parempi mieli juhla-ateriasta tulee, jos tarjottavaksi valitsee vastuullista purtavaa. Osviittaa kestävämpiin valintoihin saa niin sanotusta planetaarisesta ruokavaliosta, jossa huomioidaan sekä ympäristön että ihmisten hyvinvointi.

Kansainvälisen asiantuntijaryhmän koostamassa ruokavaliomallissa painottuvat kasvikset ja täysjyväviljat. Ruokavaliossa on silti liikkumavaraa, eikä mitään kielletä kokonaan. Punaista lihaakin voi halutessaan nauttia. Suositeltu maksimimäärä tosin on hyvin pieni.

Ravitsemustieteen professori Maijaliisa Erkkolan mukaan perinteistä joulupöytää on helppoa viilata kestävämpään suuntaan.

”Jouluruokien kulmakiviin kuuluvat kasvispohjaiset laatikot, kalat ja rosolli. On paljon ruokalajeja, jotka jo lähtökohtaisesti kannustavat planetaarisuuteen päin.”

Tutuista jouluruuista saa pienilläkin muutoksilla paremmin planetaariseen ruokavaliomalliin sopivia. Erkkola mainitsee esimerkiksi juureslaatikot. Niissä tyypillisesti käytetyt maitotuotteet voi korvata kasvipohjaisilla, ja rouhia sekaan tai pinnalle pähkinöitä. Näin toteutuu kaksikin tavoitetta: vähemmän maitotuotteita, enemmän pähkinöitä.

Jouluherkkujen on silti oltava sellaisia, että ne maistuvat kaikille.
”Juhlissa ei kannata syyllistää tai liikaa opettaa, silloin tilanteesta voi tulla ikävä. Jokainen kotitalous löytää oman tapansa ottaa askelia kohti kestävyyttä myös perinteisissä jouluruoissa.”

Ideoita voi saada vaikkapa perheen nuorilta, ja heidät kannattaakin ottaa mukaan keittiöön. Nuorilta voi löytyä uusia, yllättäviä suosikkeja joulupöytään.

Erkkolan mielestä planetaarinen ruokavalio sopii erinomaisesti joulun ydin­ajatukseen jakamisesta ja välittämisestä. Kestävien ruokavalintojen tuottama hyvä leviää laajalle, eikä hyödytä vain itseä.

”Meidän pitäisi haastaa itseämme miettimään, mistä käyttäytymismallista olisimme valmiita luopumaan yhteisen hyvän vuoksi. Kestävyysaskel vie väistämättä siihen suuntaan.”

Viisi vinkkiä ekologiseen joulupöytään

1. Vaali juhlamieltä

Jouluna saa juhlia ja nauttia yhdessäolosta. Jos arjen ruokavalin­noissa suuret linjat ovat pääosin kunnossa, ei joulupöydässä ole syytä kantaa syyllisyydentuntoa. Myös perinteiden ylläpito on tärkeää.

2. Suosi kotimaista kalaa

Monet jouluherkut istuvat erinomaisesti planetaariseen ruokavalioon. Tällaisia ovat esimerkiksi kalat. Valitse suomalaisista lähivesistä kestävästi pyydettyjä kaloja, esimerkiksi ahventa, haukea, särkeä ja lahnaa.

3. Nappaa ideoita satokausiajattelusta

Jouluruokiin sopivia satokausivalintoja ovat esimerkiksi kaalit ja juurekset. Kaaleista varsinkin punakaali on jouluherkkujen perinteinen raaka-aine. Tarjoa kasviksia myös tuoreena, esimerkiksi tuoresalaattina, ja hyödynnä kotimaisia pakastemarjoja.

4. Keikuta kinkun asemaa

Kinkku on joulupöydän kunkku, mutta sen aseman voi myös kyseenalaistaa. Entä jos kinkun korvaisi kalalla, siipikarjalla tai riistalla? Voisiko juhlan pääruokana olla hirvipaisti? Jos possu pysyy pöydässä, pidä määrä maltillisena.

5. Häädä hävikkiä

Joulun yltäkylläisyys tietää helposti hävikkiä. Älä yliarvioi kulutusta ja käytä tarkkaan kaikki ostettu ruoka. Samoja ruokia voi nautiskella useammankin päivän ja niistä voi tuunata uusia ruokalajeja.

Vinkit antoi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Maijaliisa Erkkola.

Kuva: Istockphoto

arjen valinnatekologinen ruokaihmisen hyvinvointijouluruokamaapallon hyvinvointiMaijaliisa Erkkolaplanetaarinen joulupöytäplanetaarinen ruokavalio

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.