Savonlinnassa esitetään elokuun kolmantena viikonloppuna kaikkiaan yli 20 luonto- ja ympäristöaiheista elokuvaa. Tämän vuoden luontoelokuvafestivaalin ohjelmistossa nähdään uutuusdokumenttien ohella myös ennätysmäärä fiktioelokuvaa ja filmiajan klassikoita.

– Juhlavuoden ohjelmisto rakentuu vahvojen teemojen ja elokuvien välille syntyvien yhtymäkohtien ympärille. Ohjelmistossa kurkataan menneisyyteen, tarkastellaan nykyisyyttä ja katsotaan tulevaan, ohjelmapäällikkö Minna Nurmi kertoo.

Yksi Savonlinnan luontoelokuvafestivaalin tämän vuoden teemoista on venäläinen elokuva. Ohjelmistossa nähdään muun muassa antropologista jakuutinkielistä fiktiota ja Venäjälle sijoittuvia elokuvahistorian merkkiteoksia, kuten Akira Kurosawan Dersu Uzala ja Mikhail Kalatozovin Älä odota kirjettä, joita molempia yhdistää myös yhteiskuntaa peilaavan erämaan teema. Dersu Uzala -näytöksen yhteydessä käsitellään luonnon ja ympäristön roolia monikansallisessa venäläiselokuvassa Venäjä-tutkija ja toimittaja Pentti Straniuksen luennoimana.

Tuoreet tiededokumentit Genesis 2.0 ja Suomen ensi-iltansa saava Human Nature sukeltavat geeniteknologian kiehtoviin, eettis-moraalisiin kysymyksiin. Millaisia uhkakuvia elämän jatkumon peukalointi ruokkii?

Festivaalilla nähtäviä Suomen ensi-iltoja ovat myös Amazonin alkuperäiskansojen luontosuhdetta käsittelevä A Tree is like a man sekä uuden sukupolven ympäristöliikettä seuraava Youth Unstoppable.

Ajankohtaiseksi teemaksi luontoelokuvafestivaalilla nousee myös ympäristöahdistus. Teemaa käsitellään muun muassa kotimaisessa dokumentissa Maailman onnellisin maa sekä paneelikeskustelussa, jossa kuullaan ympäristöpolitiikan asiantuntijoita ja aktivisteja keskustelemassa sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Muita kotimaisia elokuvia ovat Riikka Kaihovaaran Kallonmetsästäjät, Milja Viitan kokeellinen Eläinsilta U-3033 sekä Petteri Saarion koko perheen elokuva Vedenneito.

Tutustu festivaalin koko ohjelmistoon täällä.

Festarikävijöille tarjoillaan viikonlopun aikana myös musiikkia, taidetta, työpajoja sekä ulkoilmanäytöksiä metsässä ja saaressa. Festivaalin voi kokea tänä vuonna ainutlaatuisella tavalla puussa nukkuen, kun festarivieraille tarjotaan mahdollisuus majoittua Tentsile Campissa.

Myös Suomen Luonto on mukana Savonlinnan luontoelokuvafestivaalilla. Lehden järjestämässä keskustelutilaisuudessa kuullaan, kuinka retki- ja luontokuvat syntyvät sosiaalisessa mediassa ja aikakauslehdessä. Puhujina tilaisuudessa kuullaan Suomen Luonnon AD:na toiminutta Nanna Särkkää ja lehden avustajaa, retkeilytoimittaja ja valokuvaaja Markus Sirkkaa. Puhumassa on myös Ossi Saarinen, jonka upeilla luontokuvilla on Instagramissa jo 170 000 seuraajaa.

Lue lisää Savonlinnan luontoelokuvafestivaalista.

luontoelokuvaluontoelokuvafestivaalisavonlinnaSavonlinnan luontoelokuvafestivaalit

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.