Seitikki on jo nimenä kuolemalta kalskahtava. Totta onkin, että siihen 400-päiseen joukkoon mahtuu yksi tappavan myrkyllinen laji, suippumyrkkyseitikki. Syötäviä seitikkilajeja ei ole montaakaan. Mutta värjärit etsivät himoiten veriseitikkiä, verihelttaseitikkiä ja muita pieniä seitikkejä, joista saa hyvää ainesta villalankojen värjäykseen.

Veriseitikki löytyy mieluiten kosteasta kuusikosta, suppilovahverokuusikosta, usein ovelasti maastoutuneena, mutta kun yhden löytää niin voi odottaa muitakin. Verihelttaseitikin löytää usein kuivemmasta maastosta, esim. mäntyjen seurasta. Veriseitikki on pienikokoinen hento sieni, jonka väri on kauttaaltaan tummanpuhuvan punainen. Verihelttaseitikillä punaisuus jää helttoihin. Lisäksi näihin ns. väriseitikkeihin kuuluvat tulihelttaseitikki, ruostehelttaseitikki, keltahelttaseitikki ja muutamia muita. Kasvukausi on näillä melko pitkä, alkaa jo usein heinäkuussa ja jatkuu ensi pakkasiin asti.

Veriseitikin antrakinonivärit antavat langalle syvänpunaisen värin, riippuen hieman puretusaineesta (aine joka saa värin kiinnittymään lankaan) ja erilaisia jälkiliemistä yms. Puretusaineena käytetään yleisimmin alunaa, viinikiveä, kuparivithrilliä tai rautavithrilliä. Veriseitikin väri tarttuu myös silkkiin, puuvillaan ja pellavaan. Lisäksi veriseitikin värjäys kestää hyvin valoa haalistumatta. Verihelttaseitikin väri on samankaltaista mutta vaaleampaa, oranssiin vivahtavaa. Mädäntyneistä sienistäkin saa hyvin väriä, usein jopa paremmin kuin nuorista sienistä. Moni onkin saanut lankojen värjäyksestä itselleen hauskan syksyisen harrastuksen ja iänikuisen ”onko se syötävä” sijaan kysytäänkin nykyään usein ”voiko sillä värjätä”?