Loppusyksyn koleudessa on jotain hyytävää. Sienikausi on lähes ohi, puiden lehdet ovat pudonneet ja makaavat alastomassa maisemassa maankamaraa kattaen. Luonto on hiljaa ja odottaa lähestyvää talvea. Mutta mitä nyt? Jotakin valkoista pilkottaa pienellä kaatuneella ja osaksi laholla lehtipuulla.

Kuin valkoisia höyheniä, puuvillakuituja tai hiuksia tunkeutuu puun kuoren välistä. Jotain sientä? Ei, kun sitä koskettaa, se hajoaa ja sulaa sormiin.

Saman päivän retkellä hiuksia voi huomata monissa paikoissa. Ilmiö on melko yleinen, mutta sitä näkee harvoin.

Kyse on jäämuodostumista, joiden synty vaatii tietyt olot. Lumihiuksia voi nähdä, kun lämpötila on vain hieman alle nollan ja ilman kosteus on melko korkea. Teorian mukaan lahoavassa lehtipuussa olevat sienet ja niiden hengitys mahdollistavat sopivissa oloisissa lumihiusten synnyn. Luultavasti lumihiusten tuottamiseen soveltuvat monet lehtipuuhun erikoistuneet kotelo- ja kantasienilajit. Sienilajeja ei tarkemmin tunneta. Sveitsiläiset Gerhart Wagner ja Christian Mätzler ovat todenneet, että puu, jossa sienikasvusto on hävitetty, ei enää tuota lumihiuksia.

Ensimmäiset tieteelliset havainnot lumihiuksista tehtiin Yhdysvalloissa 1833. Ilmiö kuvattiin tarkemmin vasta 1917. Asialla oli saksalainen Alfred Wegener, kuuluisa tutkija joka esitti myös teorian mannerlaattojen liikkeistä.

Ilmiön luonne ja taustat eivät vieläkään ole täysin selvillä. Havaintoja valkoisista kasvustoista on tehty lähes kaikilta mantereilta. Ilmiötä sopii nyt tarkkailla luonnossa lahopuilla. Kannattaa olla liikkeellä aamulla, sillä iltapäiväksi ne ovat luultavasti sulaneet.

Lasse Kosonen, Dmitri Schigel, Risto Setälä, Ivan Smirnoff