Vielä 1970-luvulle mesisienestämme käytettiin nimeä Armillaria (tai Armillariella) mellea. Sittemmin osoittautui, ettei meillä tätä melleaa kasvakaan vaan neljä ihan muuta lajia. Metsäntutkimuslaitoksen tutkijan Kari Korhosen risteytyskokeiden perusteella on todettu, että runsaimpien mesisieniemme nimet ovat pohjanmesisieni (Armillaria borealis) ja nuijamesisieni (Armillaria cepistipes). Lajeilla on selvät silminnähtävät erot.

Pohjanmesisienen lakki on selväsuomuinen, rengas voimakas ja hahtuvainen. Nuijamesisienen suomutus on puolestaan vähäpätöistä, sen jalka on nuijamainen ja usein likaisenkeltainen. Lajin rengas on ohut sekä riippuva ja usein kokonaan häviävä.

Lajien kasvutapakin on erilainen: pohjanmesisieni kasvaa tiheinä ryppäinä kannolla tai elävässä puussa, kun taas nuijamesisienen löytää paljaalta maalta tai nurmikolta. Kaiken lisäksi nuijamesisieni putkahtaa maasta viikkoa kahta pohjanmesisienen esiintymishuipun jälkeen. Tällöin se saattaa vallata laajoja aloja nurmikosta.

Kolmas tähän ryhmään kuuluva on mäntymesisieni (Armillaria ostoyae). Lajin jalan rengas on selvempi kuin nuijamesisienellä ja renkaan reunus on musta, samoin kuin lakin keskustan suomut.

Neljäs mesisienemme on soiden rahkasammaleessa kasvava pienikokoinen nevamesisieni (Armillaria ­ectypa), jota harva mesisieneksi tunnistaa. Se on meillä uhanalainen, vaarantuneeksi merkitty laji. Sitä on tavattu Vantaalta Utsjoelle asti, mutta valtaosa löydöistä sijoittuu Perä-Pohjolan vetisille, ohutturpeisille nevoille.

Mesisieni on helppo erottaa kantosienistä, sillä sen itiöt ovat valkoiset. Lakin pienet suomut ja jalan pumpulimainen rengas sekä tupastava kasvutapa tekevät siitä huomiota herättävän. Mesisienillä on vielä usein tapana ”räjähtää” kasvuun yhtä aikaa – viikko sitten ei lakkiakaan ja nyt maailma on mesisieniä täynnä. Useimmiten tuo aika sattuu syyskuun puoliväliin.

Ryöpättynä valmis ruuaksi

Vaikka suomalainen sieniruokakulttuuri paljolti nojautuukin laajan idän perinteisiin, ei mesisieni ole meillä koskaan saavuttanut erityistä suosiota. Jo sienitieteilijä P. A. Karsten (1834–1917) aikoinaan sanoi sitä syötäväksi, mutta sitkeäksi ja pahanmakuiseksi.

Professori Toivo Rautavaara kelpuuttaa sen kirjassaan Suomen sienisato sentään syötäväksi: ”Varsinkin vanhemmiten sienessä usein on omituinen metallisen makea (sakkariinia muistuttava) sivu- ja jälkimaku. Mutta sitä ei lainkaan tunnu, jos sieni käytetään ja valmistetaan rouskujen kera joko kiehauttaen tai suolaten. Myös voidaan sieni käristää ja säilöä rasvaan.”

Venäjällä mesisientä kutsutaan runollisesti taigan lahjaksi (openok nastojastsij) ja kansa käyttää sitä hyvin paljon. Myös Saksassa sitä on pidetty hyvänä ruokasienenä ja lisäksi oivallisena ulostuslääkkeenä. Saksalainen nimi Hallimasch tarkoittaa ”terveyttä peppuun”.

Mesisienen karttaminen johtunee ennakkoluuloista kannossa kasvavia sieniä kohtaan. Lisäksi joissakin kirjoissa mainitaan, että mesisieni olisi myrkyllinen. Myös mesisienen metallisen karvas maku saattaa karkottaa joitakin kerääjiä.

Kuten usein kantosienistä mesisienistäkin käytetään vain nuoret lakit. Vanhemmiten karvaus lisääntyy ja jalka on kovin kuituinen ja puiseva. Tosin on olemassa ohje, jossa kuorittuja mesisienen jalkoja kastetaan löysään munkkitaikinaan ja uppopaistetaan kiehuvassa rasvassa. Näin niistä saadaan eräänlaisia ”taiganranskalaisia”.

Hohtava lahottaja

Mesisieniä ja erityisesti mäntymesisientä pidetään myös pahoina metsätuholaisina. Kannoista mesisieni voi levitä läheisiin puihin voimakkaiden, kengännauhamaisten ritsomorfien eli rihmastojänteiden avulla. Ritsomorfit voivat kasvaa kesän aikana yhdestä kahteen metriä ja niiden avulla sieni voi levitä laajalle alueelle.

Vanhastaan on ollut tunnettua, että ritsomorfit voivat pimeässä säteillä heikkoa kylmää hehkua ja sanotaan sitä käytetyn sotatilanteissakin pimeässä suunnan ohjaajana, kun mesisienen valloittamaa lahopuuta on ripoteltu kulkureiteille.

Vuonna 2000 julkaistiin uutinen maailman suurimmasta eliöstä, maanalaisesta haisevasta hirviösienestä. Yhdysvaltain Oregonin osavaltion itäosassa mitattiin 5,6 kilometriä ja 880 hehtaaria kattava organismi. Kooltaan se vastasi 1665 jalkapallokenttää. Kyseessä oli juuri mäntymesisieni, jonka iäksi arvioitiin 2400 vuotta. Kysymys oli sienen rihmastosta, joka oli levittäytynyt laajalle alueelle ja oli ilmeisesti perimältään samaa sientä.