Viime vapun tienoilla Espoossa kaksi joutsenta kamppaili varttitunnin verran kolmannen seuratessa vierestä. En ole nähnyt ennen tällaista ”Suurten joutsenten tanssia” vaikka olen vuosikausia seurannut niitä. Oliko kyseessä soidinmenot vai reviiritaistelu?

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä tapauksessa kuvan erinomaisesta laadusta huolimatta sitä on vaikea tulkita.

Kyhmyjoutsenen eri sukupuolet ovat hieman erilaisia. Koiras on kookkaampi ja sillä on suurempi nokkakyhmy kuin naaralla. Pariskunnasta on yleensä helppo määrittää sukupuoli lintuja vähän aikaa seuraamalla. Tässä tapauksessa ainakin oikeanpuoleinen taisteleva kyhmyjoutsen on koiras, koska sillä on suuri nokkakyhmy. Mutta ovatko kaksi muuta naaraita? Niillä on pienempi kyhmy, mutta lintujen kokoero ei selviä kuvasta. Jos myös vasemmanpuoleinen taisteleva lintu on koiras, kyseessä on selvä reviiritaistelu, jota naaras seuraa vieressä.

Juuri koiraiden keskeiset reviiritaistelut ovat lintumaailmassa yleisimpiä. Kuvassa taistelevat linnut kuitenkin nokkivat omaa selkäänsä eivätkä ole toistensa höyhenissä kiinni, kuten reviiritaisteluissa. Pään kääntäminen pois vastustajasta ja oman selän nokkiminen osoittaa niin sanottua sijaistoimintaa, jolla aggressio pyritään purkamaan vastustajaa vahingoittamatta.

Reviiritaisteluihin liittyy myös sijaistoimintoja, mutta niin myös soidinmenoihin.
Varttitunnin kestäneen kamppailun perusteella päädyn mieluummin reviiritaisteluun kuin soidinmenoihin. Ja aggressiivinen kyhmyjoutsenkoiras häätää naapurin naaraankin tiehensä, kun sille päälle sattuu.

kyhmyjoutsenreviiritaistelu

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.