Vesiensuojelu on tärkeää, olipa sitten kyseessä pikkuruinen järvi, maamme pisin joki tai ainoa meremme. Sieriniemen vesivoimalaitoksen vastustamiseen ja Itämeren tilan parantamiseen voi osallistua jokainen omalla tavallaan.

Kylätapahtuma Kemijoen pelastamiseksi

Viikonloppuna puolustetaan Suomen pisimmän joen viimeistä vapaata uomaa. Kemijokea uhkaa Suomen suurin vesivoimalahanke vuosikymmeniin.

Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämä Sieriniemen siunaus on kaksipäiväinen kokoperheen tapahtuma kahdenkymmenen kilometrin päässä Rovaniemeltä. Soutu joen puolesta starttaa perjantaina 21.7. klo 14 ja päättyy lauantaina klo 12 Oikaraisen kyläyhdistyksen tapahtumaan Marjetan torille, jonne on järjestetty myös bussikuljetus. Soudun suojelijana toimii Pekka Haavisto ja paikalla keskustelemassa on myös enontekiöläinen kansanedustaja Mikko Kärnä.

Tapahtumassa on muutakin ohjelmaa kuin soutu. Perjantaina käydään Tervakarissa kalastuskilpailu kolmessa eri sarjassa ja lauantaina vietetään lasten ja nuorten kalastustapahtumaa Tikkasenkarissa. Lauantaina on luvassa myös performanssiesitys Fraunberginrannassa, josta siirrytään yhdessä Marjetan toritapahtumaan vastaanottamaan soutajat ja melojat.

Tapahtuman tarkoitus on vahvistaa Sierilän vesivoimalan vastustamista. Perusteluina vastustamiselle on alueen merkitys virkistykselle ja kalastukselle, useiden harvinaisten lajien elinalueiden suojeleminen, 100 luontohelmeä -kohteen säilyttäminen ja vesivoimalaitoksen vähäiset hyödyt. Toteutuessaan pato hautaisi alleen niin elinpaikkoja, harrastusmahdollisuuksia kuin haaveen Kemijoen palauttamisesta lähemmäs luontaista olotilaansa.

Tapahtuman ajankohtaiset tiedot löytyvät sen Facebook-sivulta. Lisätietoja antaa ja soutamaan voi ilmoittautua Sari Hänniselle: sari.hanninen@rovaniemi.fi p. 040 873 7986. Vaikka itse tapahtumaan ei pääsisi paikalle, asian puolesta voi vedota vaikkapa netissä Kemijoki Oy:n omistajiin.

Milla Kuisman taiteilemalla hylkeellä on kuutti. Kuva: Korkeasaaren eläintarha.

Hylkeitä Itämeren hyväksi

Parimetriset hylkeet ihmetyttivät ja ihastuttivat kesäkuussa Senaatintorilla. Loppukesäksi HejHylje!-teokset ovat rantautuneet eri puolille kaupunkia ihmisten bongattaviksi. Hylkeet ovat Stefan Lindforsin muotoilemia, ja keväällä neljäkymmentä suomalaista taiteilijaa loihti jokaiselle uniikin olemuksen. Syyskuussa Helsinki Design Weekillä hylkeet kokoontuvat jälleen yhteen, Clarion-hotellin edustalle.

Helsingin HejHylje!-kampanja on osa Suomi 100 -ohjelmaa. Satavuotiaan Suomen historiassa Itämerellä on ollut todella merkittävä rooli, ja jotta näin olisi myös jatkossa, tarvitaan erilaisia tempauksia asian puolesta. Kampanjan tarkoitus ei olekaan pelkästään ilahduttaa. Yhteistyökumppani Baltic Sea Action Groupin (BSAG) tavoitteena on Itämeren ekologisen tasapainon palauttaminen. Hyljeteoksilla pyritään herättämään ihmiset pohtimaan Itämeren tilaa, sillä merestä huolehtiminen on meidän kaikkien tehtävä.

Hylkeitä voi ostaa ja yritykset voivat lahjoittaa niitä eteenpäin esimerkiksi kouluille kummihylkeiksi. Pystyisikö sinun työpaikkasi lahjoittamaan yhden? Jäljelle jäävät hylkeet kaupataan syksyllä myyntitapahtumassa ja kerätyt varat BSAG käyttää Itämeren suojeluun.

HejHylje!ItämerikemijokiSieriniemen siunaus

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.