Suomalaisjoukkue The Arctic Redpolls eli ”Tundraurpiaiset” sai jo toisen kerran kultaa Israelissa järjestetyssä kansainvälisessä Champions of the Flyway -linturallissa. Rallin voittamiseksi joukkueen piti havaita eniten lintulajeja 24 tunnin aikana, ja eri lintulajeja löytyikin 181.

Champions of the Flyway -kisa järjestettiin jo neljättä kertaa Etelä-Israelissa 28. maaliskuuta. Palkinnot jaettiin eilen. Kisaan osallistui 18 joukkuetta ympäri maailmaa.

Tundraurpiaiset eli Vilppu Välimäki, Roni Väisänen, Jarkko Santaharju ja William Velmala uusivat vuoden takaisen voittonsa.

”Meillä oli koko päivän tosi hyvät fiilikset, hyvä ryhmähenki, eikä edes väsyttänyt, vaikka yöunet jäivät lyhyiksi”, kommentoi William Velmala tuoretta voittoa.

Velmala kertoo, että heidän havaitsema lajimäärä oli myös uusi ennätys koko kisan historiassa.

”Kevät on ihmeellinen tänä vuonna, alueella oli tosi paljon lintuja”, Velmala kertoo. Normaalista poiketen pohjoisia muuttolintuja, kuten Suomessakin pesiviä niittykirvisiä, tiltaltteja, ampuhaukkoja ja lehtokurppia viivytteli vielä etelässä, vaikka samoja lajeja on havaittu tänä keväänä jo Suomessakin.

”Paikallisista lajeista erikoisimpia havaintoja olivat muun muassa keltapäähaukka, sulttaanikana ja mustaruostepyrstö”, Velmala lisää.

Kisan päätarkoitus on kerätä varoja lintujen salametsästyksen kitkemiseksi Välimeren ympäristöstä, jonka miljoonat muuttolinnut ohittavat matkalla talvehtimisalueilleen Afrikkaan ja takaisin.

Tänä vuonna kerättiin lähes 60 000 euroa, ja varat ohjataan Turkin BirdLifelle. Aikaisempia lahjoituskohteita ovat olleet Kreikka, Kypros ja Georgia.

Lintujen laittoman metsästyksen ehkäisy auttaa myös kotimaisia lintuja, sillä 90% suomalaisista linnuista muuttaa talveksi etelään.

”Kisan tärkein tavoite onkin rahan keruu muuttolintujen suojeluun”, Velmala sanoo.

Lisätietoa The Arctic Redpolls–joukkueesta ja rallista löytyy kisan virallisilta verkkosivuilta (englanniksi).

Minervanpöllö oli yksi rallissa havaituista lintulajeista. Kuva: William Velmala

linturallimuuttolinnutsuojelu

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.