Markus-setä keksi 1920-luvulla Joulupukin kotipaikaksi Savukosken Korvatunturin, joten lapsille tarkoitetut lahjat lastattiin poron pulkkaan. Poronhoitotöissä moottorikelkka syrjäytti ajoporot viisi vuosikymmentä sitten, mutta perinne elää kilpailuissa: poro ajajineen pyyhältää kilometrin ratakierroksen ravihevosta nopeammin.

Tunturipeurasta polveutuvan poron kesyttäminen on jätetty puolitiehen, sillä poron on tultava toimeen samoissa oloissa kuin villin kantamuotonsa. Vuosisatainen valppaan ja aran poroaineksen karsinta tekee poroista villejä peuroja avuttomamman petojen saaliin.

Tämä koskee etenkin valkeita valkkoporoja. Ne helpottivat kesäaikaan porotokan löytämistä, ja niiden taljoja tarvittiin naisten talvisiin juhla-asuihin. Jos valkkoja ei erityisesti suosita, ne häviävät nopeasti.

Vasat syntyvät toukokuun puolivälin maissa. Toimitus on nopea; yleensä emä on makuulla, mutta vasa voi lupsahtaa maailmaan myös seisovilta jaloilta. Pian vasa nousee pystyyn, eikä vuorokauden ikäistä vasaa jalkamies enää tavoita.

Vasan ravintoa on emän rasvainen maito. Urosvasan imetystä emä ei keskeytä, sillä muuten urosvasan kasvu hidastuisi ja se jäisi pienikokoiseksi aikuisenakin. Hirvaalle jykevyys ja paino ovat kuitenkin tärkeitä ominaisuuksia syksyisissä voimainmittelöissä. Naarasvasan maidon saantia emä sen sijaan säännöstelee, sillä jokainen maitolitra hidastaa sen omaa kuntoutumista talven rasituksista.

Naarasvasalle tämä ei ole kohtalokasta, sillä lopullinen ruumiin koko ei vaikuta sen lisääntymiskykyyn yhtä ratkaisevasti kuin uroksilla. Vasojen erilainen kohtelu tasoittuu jo talvella, jolloin omille teilleen lähtenyt urosvasa ei ole jakamassa emän avaamasta kaivukuopasta löytyvää jäkälää.

Jos poroilla olisi helvetti, se ei olisi paikka, vaan juhannuksesta heinäkuun lopulle kestävä räkkäaika. Ilman täyttävät hyttysten, mäkäröiden, polttiaisten ja paarmojen piuvaus, ininä ja surina. Porot liikkuvat paljon, ja heti kun ne pysähtyvät, tokan perässä roikkuva hyönteislaahus kietaisee ne sisäänsä. Porot tuntevat pistokset nahoissaan, ravistelevat päätään, värisyttävät ruumistaan ja sätkyttelevät jalkojaan. Sitten ne jatkavat nulkkaamistaan pää riipuksissa, silmissä tyhjä katse. Räkkäajan mentyä porojen kunto nousee kohisten, hyvinä sienivuosina varsinkin.

Sanonta Perttulilta pää pensaaseen kuvaa porojen rykimän, kiima-ajan, alkua. Porot kelovat sarvensa hankaamalla niitä peittävän nahkan pensaisiin tai puun taimiin, hirvaat vaatimia aikaisemmin. Hirvaan niska paksunee, ja sen vihaisesti röhähtelevä ääni nousee syvältä rintakehästä; hyvätkin kaverukset muuttuvat kiukkuisiksi kiistakumppaneiksi.

Jos keskinäinen paremmuus ei selviä uhkauseleillä, yhteenotot ovat rajuja ja niitä jatketaan yön pimeydessä: sarvet kalahtelevat ja rytisevät, koparat paukahtelevat routaiseen maahan lipsahtelemattomia jalansijoja hakien. Voittaja kokoaa vaadinhaaremin, ja siitä tulee 10–25:n keväällä syntyvän vasan isä.

Talvi on poroille hiljaiseloa. Uurastettuaan muutaman tunnin jäkälän kaivussa poro pötköttelee saman verran nukkuen tai märehtien. Sama toistuu vuorokauden ympäri. Nykyisin keski- ja lopputalven ravinnon saanti varmistetaan lisäruokinnalla. Sille moni ekologisuuden perään kyselevä nyrpistää nenäänsä, koska syyksi katsotaan ylilaidunnus.

Vaille huomiota on jäänyt se, että poronjäkälän määrä on puolittunut 1950-luvun alun jälkeen myös Kainuussa ja Pohjanmaalla poronhoitoalueen ulkopuolella. Väheneminen johtunee metsätaloudesta. Taimikoissa ja kasvatusmetsissä varjostus lisääntyy, jolloin valoa vaativat poronjäkälät häviävät kilpailussa seinäsammaleelle. Vielä huonommin on käynyt lupolle, naavamaiselle puissa kasvavalle jäkälälle, johon porot turvautuivat aiemmin usein jo keskitalvella ja viimeistään keväthankien aikaan. Luposta on jäljellä neljäsosa, sillä se puuttuu lähes tyystin nuorista metsistä.

Poro

Rangifer tarandus tarandus

Koko: Uros (hirvas) selvästi naarasta (vaadin) suurempi, uroksen
ruumiin pituus 150–210 cm, paino 90–180 kg.

Jäljet: Sorkan (kopara) jälki pyöreähkö, kulkutapoja käynti, ravi (tolvaaminen) ja laukka.

Ravinto
: Kesällä laaja valikoima vihreitä kasveja, Syksyllä sienet (erityisesti tatit), talvella poronjäkälät ja luppo, myös varvut.

Lisääntyminen: Kiima-aika (rykimä) syys–lokakuussa, kantoaika seitsemän kuukautta. Vasoja yksi, erittäin harvoin kaksi.

Levinneisyys: Euraasian poronhoitoalue ulottuu Norjasta Tsuktshien niemimaalle. Poroja on kaikkiaan alle kaksi miljoonaa, joista 200 000 (talvikanta) Suomessa.

Luokittelu: Hirvieläimet, Cervidae. Kantamuoto tunturipeura, Rangifer tarandus tarandus.

Tiesitkö? Molemmilla sukupuolilla on kesän aikana kasvavat sarvet, jotka uros pudottaa jo kiima-ajan jälkeen mutta naaras vasta vasottuaan touko–kesäkuussa.

Teksti: Timo Helle

poroRangifer tarandus tarandusViikon laji