Sinivuokko kuuluu kevääseen niin kuin punarinnan soliseva laulu. Eteläisillä rinteillä aukeavat siniset kukat pääsevät oikeuksiinsa, sillä leskenlehtiä lukuun ottamatta muut kukat ovat vähissä. Hennot kukat sulkeutuvat öisin ja viileällä säällä ja ne kestävät niin kylmät pakkasyöt kuin takatalvetkin.

Kukinta alkaa kasvin eteläisimmillä esiintymisalueilla jo huhtikuun puolella, mutta kukinnan huippu on toukokuussa. Kasvi pystyy aloittamaan kukinnan aikaisin, sillä se kasvattaa nuppunsa valmiiksi jo syksyllä. Niin ne ovat lähtövalmiina heti auringon alkaessa lämmittää maata. Myös sinivuokon lehdet säilyvät ikivihreinä läpi talven. Ne lakastuvat vasta kesäkuussa, jolloin uudet lehdet ovat jo kasvaneet.

Sinivuokko on monivuotinen ja pitkäikäinen. Tiettävästi yksi tupas voi elää jopa viitisenkymmentä vuotta. Kukat ovat hyönteispölytteiset, mutta niissä ei ole mettä. Sen sijaan pölyttäjä saa palkkioksi siitepölyä, jota ne käyttävät ravinnokseen. Pitkän elämänsä aikana sinivuokon arvioidaan tuottavan jopa 10000 siementä.

Sinivuokon siemenissä on erikoinen rasvainen lisäke, elaiosomi. Elaiosomeja on monilla muillakin kevätkasveilla. Lisäke sisältää kasvilajista riippuen rasvaa, hiilihydraatteja tai proteiinia, ja se on tarkoitettu houkuttimeksi muurahaisille.

Sinivuokon siemen päätyy usein ryppyviholaisen (Myrmica ruginodis) matkaan. Työläinen vie löytämänsä siemenen pesään, jossa rasvalisäke annetaan toukille ruoaksi. Siementä muurahaiset eivät syö, vaan se joko hylätään pesään tai siivotaan ulkopuolelle. Näin siemen on päässyt uudelle kasvupaikalle. Lisäksi emokasvi ei päädy kilpailemaan vedestä, ravinteista ja valosta jälkeläistensä kanssa. Myös pienempi osa sinivuokon siemenistä joutuu hyönteisten, pikkujyrsijöiden ja muiden siemensyöjien suihin, kun muurahaiset kantavat ne pesiinsä piiloon.

Muurahaisten ja sinivuokon yhteiselo onkin tarkasti säädelty. Siemensato on runsaimmillaan silloin, kun muurahaiset ovat kunnolla heränneet ja etsivät kiihkeästi ruokaa kasvavan yhdyskunnan tarpeisiin. Siten onkin mahdollista, että entistä varhaisemmat ja lämpimämmät keväät voivat vaikuttaa eri tavalla sinivuokkoihin ja muurahaisiin, ja siten rikkoa niiden vuosituhansien aikana hioutuneen YYA-sopimuksen.

Amerikkalaistutkijat selvittivät miten kiinteästi sinivuokot ja muurahaiset ovat sopeutuneet lämpötilaan ja kuinka joustavasti lajit pystyvät ajoittamaan elämänsä muuttuvissa oloissa.

He kaivoivat ylös sinivuokkoja eräästä Georgian osavaltion metsästä ja siirsivät ne sata kilometriä pohjoisemmaksi. Tutkijat halusivat tietää, että pystyvätkö sinivuokot sopeutumaan ja tuottamaan siemeniä uusissa oloissa ja sopeutuvatko muurahaiset samalla tavalla muuttuneeseen lämpötilaan. Tulokset julkaistiin Global Change Biology -tiedelehdessä vuonna 2011.

Tulos oli luonnon monimuotoisuudelle ja kaikille sinivuokkojen ystäville helpottava: sinivuokot ja muurahaiset sopeutuivat. Niiden vuosirytmin määrää lähes yksinomaan lämpötila, ei esimerkiksi valo. Sen ansiosta sinivuokot ja muurahaiset heräävät lämpötilan määräämässä, samanlaisessa rytmissä.

Sinivuokko

Hepatica nobilis

Kasvumuoto: Monivuotinen ja ruohovartinen kasvi.

Koko: 5–15 senttiä.

Varsi: Paksuhko, pysty maavarsi maan alla.

Lehdet: 3–5 herttatyvistä, alta punaruskeaa kolmiliuskaista lehteä. Lehdet talvehtivat kerran, uudet kasvavat kukinnan jälkeen.

Kukka: 1,5–3 senttiä leveä, terälehtiä kuusi tai seitsemän. Kukat yleensä sinisiä tai violetteja, joskus myös pinkkejä tai valkoisia. Kerrotut kukat harvinaisia.

Kukinta-aika: Maalis–toukokuussa.

Levinneisyys: Suomessa sinivuokkoa tavataan Ahvenanmaalla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Etelä-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa. Muualla laji kasvaa Etelä-Euroopasta Fennoskandiaan ja itään Ural-vuorille saakka.

Tiesitkö? Sinivuokko on myrkyllinen.

Hepatica nobiliskevätMyrmica ruginodisryppyviholainensiemenetsinivuokkoViikon laji