Elokuun lämpimänä yönä nukkuminen ei tahdo millään onnistua. Hellepäivän iltaan asti jatkunut kuumuus puskee sisään hankolaiseen huvilaan, eikä ikkunan auki pitäminenkään helpota oloa. Aivan ikkunan takana tuuheassa hevoskastanjassa sirittää lehtohepokatti. Ääni on parin metrin päästä kuultuna piinallisen voimakas.

Lehtohepokatin sirityksen voimakkuudeksi on mitattu puolen metrin päästä yli 90 desibeliä. Ääni vaimenee etäisyyden kasvaessa, mutta kantaa parhaimmillaan yli sadan metrin päähän. Kuunteleminen onkin helpoin tapa löytää lehtohepokatti. Aikuisen hepokatin kolmen–neljän sentin iso koko ei juurikaan helpota sen saamista näkyville. Tasaisen vihreä väritys kätkee liikkumattoman lehtohepokatin täydellisesti pensaan tai puun lehvästöön. Jos käy tuuri ja otuksen onnistuu löytämään, sitä kannattaa ihailla vain katsomalla. Hepokatilla on voimakkaat leuat, ja se voi käteen otettuna puraista kipeästi.

Toisin kuin monet heinäsirkat, lehtohepokatti on aktiivisimmillaan lämpiminä kesäiltoina ja -aamuina. Siritystä kuulee heinäkuun puolivälistä syyskuuhun, joskus lämpiminä päivinä vielä lokakuussakin.

Hepokatit sirittävät siivillään. Siiven tyven terävä reuna hankaa toisen siiven hammastettuun siipisuoneen ja saa erityisen peiliksi kutsutun siipikalvon värähtelemään.

Siritys on koiraan kosiokutsu naaraalle. Äänen on syytä olla hyvässä vireessä, sillä naaras arvioi ja valikoi koiraan ilmeisesti äänen sävyn, voimakkuuden ja temmon perusteella. Usein siritys houkuttelee paikalle myös muita koiraita, jotka yrittävät päästä lisääntymään ahkeran sirittäjän kustannuksella.

Jos naaras hyväksyy kosijansa, alkaa parittelu, jonka ajaksi hepokattikoiras telakoituu päällä olevaan naaraaseen tukevilla perälisäkkeillään, ja siirtää spermapaketin naaraan sukuaukkoon.

Hepokattinaaraan sukupuoli on helppo määrittää peräpäässä olevasta pitkästä sapelimaisesta munanasettimesta. Sillä naaras poraa munat suojaan syvälle maahan. Munat talvehtivat lepotilassa jopa useita vuosia odottaen otollista kuoriutumishetkeä.

Lehtohepokatin levinneisyys Suomen lounaisrannikon tuntumassa ja Ahvenanmaalla on pitkään pysynyt muuttumattomana. Ilmaston lämpeneminen ja kasvillisuuden muutokset ovat kuitenkin laajentaneet lehtohepokatille otollista elinaluetta. Levittäytymispyrkimyksistä kertovat viime vuosien havainnot uusilta alueilta Kymenlaaksosta ja Satakunnasta.