Valkokankaalla laskuvesi vetää aallot aina vain kauemmas ja alta paljastuu tasainen hiekka. Meriveden kyydistä jää jälkeen kiviä, simpukankuoria, kasvien osia ja muovia.

Roskaa on paljon. Rantahiekalta löytyy monenlaista muovia pienistä rakeista suuriin sotkuisiin kalaverkkoihin. Osa esineistä on yhä ehjiä ja tunnistettavissa, toiset taas ovat murtuneet hajalle tai hiutuneet luonnonvoimien myllerryksessä.

Meren tuomat -elokuva kertoo kolmesta rantojen aarteiden etsijästä, beachcomberista. Cornwallilainen insinööri Rob siivoaa muovia vastuullisuudesta, mutta aarteenetsinnästä on tullut hänelle myös intohimo. Hollantilaiselle arkeologi Jolandalle esineet ovat tutkimuskohde. Japanilainen kuvataideopettaja Shigeo etsii etenkin meren tuomia siemeniä ja luita. Ne voivat kulkea samoja reittejä muovisten esineiden kanssa, mutteivät silti koskaan ole samanlaisia aarteita. Yhdessä kolmikon asiantuntemus muodostaa kokonaiskuvan meriluonnon hädästä.

Muovi voi kiertää meriä pitkään. Rob kertoo ajattelevansa, että rannoilta löytyvät muovihahmot ikään kuin matkustavat aikojen ja maailmojen välillä. Kuva: Tuffi Films Oy

Ohjaaja Anna Antsalolle meri ja rannat ovat olleet aina lähellä sydäntä kesämökillä ulkosaaristossa. Alkusysäyksenä Meren tuomat -elokuvalle oli tutkijan kirja merivirtauksista.

”Hän käytti materiaalinaan laivasta pudonneita kuljetuskontteja. Hän tiesi, missä tavarat olivat pudonneet mereen, ja beachcombaajat ilmoittivat hänelle, mistä niitä löytyy ja milloin.”

Itämeren rannoilla meriroskan mittakaava ei ole läheskään sama, joten elokuvan teko opetti ohjaajalle paljon uutta.

”Roskaa ja esineitä alkoi näkemään ja tarkastelemaan ihan eri tavalla. En ollut ymmärtänyt, kuinka paljon kontteja tippuu laivoista, ja miten merivirtaukset lajittelevat esineitä.”

Antsalo kertoo esimerkkinä, miten kenkäpari ei päädy samalle rannalle, sillä oikea ja vasen kenkä kulkevat vedessä eri tavalla.

”Opin myös, miten lukea rantaa ja miten vuorovesi vaikuttaa. Näen eri tavalla rannan mallista, mihin esineitä luultavasti kerääntyy.”

Kuvaaja Tuomas Onttonen ja ohjaaja Anna Antsalo. Kuva: Simon Cotter, Tuffi Films Oy

Pian merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Tyynellämerellä kiertää Texasia suurempi jätepyörre. Eläimet syövät muovia ja saavat elimistöönsä haitta-aineita, jopa kuolevat nälkään. Nämä asiat ovat jo tuttuja lukuisista uutisista.

Elokuvassa kerrotaan, että meriin päätyy vuosittain kahdeksan miljoonaa tonnia muovia. Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta voi silti tuntua etäiseltä.

Eivät Suomenkaan rannat roskattomia ole. Sen tietää Pidä Saaristo Siistinä ry:n projektikoordinaattori Julia Jännäri. PSS ry tekee yhteistyötä Meren tuomat -elokuvan kanssa, ja työn alla on opetusmateriaaleja peruskouluille sekä tapahtumia.

”Tavoitteemme on, että siitä tulisi arkipäiväistä. Että roskaa ei enää tulisi, koska on ehdollistuttu siihen, ettei luonnosta löytyvä roska ole hyvä asia.”

Jännäri kertoo, että lähes kaikki Suomen rannikolta löytyvät roskat ovat omiamme, sillä Itämerellä ei ole samanlaisia virtauksia kuin valtamerissä. Saaristo toimii siivilänä, johon rannalta mereen päätyneet ja jokien tuomat roskat jäävät. Jätejärjestelmämme on hyvällä tolalla, joten roskaakin on verrattain vähän.

”Toisaalta meriluontomme on todella herkkä. Sekin vähä, mikä sinne päätyy, voi olla todella paha asia”, hän sanoo.

Rannat eivät myöskään paljasta koko totuutta. Jännärin mukaan rannoille kertyy vain 15 % mereen päätyneestä roskasta. Saman verran jää veteen kellumaan, ja jopa 70 % jätteistä painuu pohjaan.

Shige haravoi rantoja Koijigahaman rannalla. Sieltä löytyneet esineet ovat saattaneet kulkeutua valtameren takaa. Kuva: Tuffi Films Oy

Suurin osa rannoilta löytyvästä roskasta on kansalaisten jälkeen jäänyttä. Tyypillisimmät kategoriat ovat tumpit sekä elintarvikkeiden muovikääreet. Jännäri mainitsee myös uuden ilmiön, maskit, sekä lähestyvän vapun trendin, kuohuviinipullojen korkit rautalankoineen. Rakennustyömaat saattavat nostaa roskan määrää paikallisesti, mutta yleensä jäte löytyy kaupunkien liepeiltä.

”Se on siunaus ja kirous samalla. Tämä on asia, johon voimme vaikuttaa tekemällä työtä omassa päässämme, mutta että työ saadaan tehtyä, no, se vaatii ympäristökasvatusta.”

Muutoksia on jo tapahtunut. Antsalo vertaa saariston nykytilaa menneeseen, kun kaikki turha jääkaapista lähtien viskattiin mereen, pois silmistä.

”Nykyään sellainen ei tulisi enää mieleenkään. Yleinen tietoisuus on muuttunut.”

Valtamerten muovi kuitenkin pysyy, vaikka Suomen rannat jonain päivänä hohtaisivat roskattomuuttaan. Jätepyörteet ovat kertakäyttökulttuurin tulosta ja osa laajempaa ylikulutuksen aiheuttamaa kriisiä. Valkokankaalla Rob puhuu naurettavasta luksuksesta. Hänen mielestään ratkaisu vaatii minimalistisempaa elämäntyyliä. Mukavuuksista täytyy lopulta pystyä tinkimään, eikä ongelma täysin ratkea vaihtamalla kertakäyttömuovin tilalle muita kertakäyttömateriaaleja.

Jätekriisin laajuus vetää toisinaan Antsalonkin mielen matalaksi.

”Sellaisia asioita on kauhean vaikea ottaa vastaan”, hän sanoo.

”Elokuvassa halusin korostaa sitä, mikä voi olla arvokasta tai kaunista, tai millainen suhde luontoon voi olla. Yksittäisten ihmisten teoissa on toivoa, vaikka he eivät voi sitä korjata. Pitäisi olla suurempia päätöksiä, jotka pystyisivät muuttamaan tilannetta. Siinä toiminnassa on silti toivoa.”

 
Iso osa meren- ja järvenrantojemme roskista on kertynyt niille pitkän ajan kuluessa. Yksi perusteellinen siivous voi vähentää roskan määrää huomattavasti myös tulevina vuosina. Järjestä siivoustalkoot ja ilmoita ne Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti biitsi -kampanjaan!

Meren tuomat -dokumentti nähdään elokuvateattereissa 21.5. alkaen sekä muun muassa Savonlinnan kansainvälisellä luontoelokuvafestivaalilla elokuussa.