Ympäristö nyt: Saaristomereltä löytyi uusi punalevälaji
Kuva: Petra Saari
Suomen ympäristökeskus on kartoittanut vedenalaista luontoa vuosina 2025 ja 2026. Kartoituksissa tunnistettiin yli neljäkymmentä ekologisesti merkittävää merialuetta. Erityisen arvokkaita ovat punaleväpohjat.
Tutkijat löysivät kesän 2025 kartoituksessa Suomelle uuden punalevän, joka varmistui tänä vuonna Acrochaetium-lajiksi (kuvassa). Samasta lajista tehtiin yhteensä kolme havaintoa. Kaikki löydöt ovat keskisaaristosta avomeren puolelta, missä levä kasvoi alle kahden metrin syvyydessä.
”Punalevä oli hyvin selkeä. Sitä kasvoi pienellä alueella hapsividan päällä todella paljon, eikä sitä voinut olla huomaamatta. Siksi väittäisin, että se on jostain syystä saapunut vasta hiljattain Suomen rannikolle”, kertoo Metsähallituksen tutkimussukeltaja ja meribiologi Essi Keskinen. Kyseessä on myöhäinen levälaji, sillä jokainen löydöistä tehtiin elo–syyskuussa.
Saaristomeren monipuolinen vedenalainen luonto koostuu merenlahdista, laguuneista, kallioriutoista, jääkauden muodostamista vedenalaisista harjuista ja hiekkapohjista. Kartoituksista on hyötyä Saaristomerta koskevissa suojelupäätöksissä.

Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.