Sanna-Mari Kunttu on Kemiönsaarella asuva ympäristösuunnittelija ja eräopas, joka työskentelee luontomatkailun ja luonnon virkistyskäytön parissa. Kunttu saa luonnosta elinvoimaa, ja haluaa siksi toimia luonnon hyväksi ja kannustaa myös muita liikkumaan ja retkeilemään luonnossa. Hänen mielestä huonoa retkisäätä ei ole - on joko hyviä tai mielenkiintoisia kelejä. Luonto tarjoaa hyvinvointia ja unohtumattomia elämyksiä ympäri vuoden, ja vuodenaikojen vaihteluissa piilee oma viehätyksensä. Sydämensä Kunttu on menettänyt retkimelonnan ja retkiluistelun myötä Saaristomeren ulkosaariston viimeisille luodoille. Tässä blogissa keskitytään retkeilyyn niin maalla kuin merellä.
Moni ei retkeillessä uhraa kahta ajatusta enempää vedenpuhdistamiselle — sanotaanhan Pohjolan vesien olevan puhtaita. Olen itsekin lähinnä ajatellut, että korkeintaan saan muutaman päivän ripulin ja oksentelen, ja se on sitten siinä! Näin jälkikäteen, jo neljättä viikkoa vatsaoireiden takia vessassa ahkeraan ravatessa, ajatus tuntuu naiivilta.
Teksti: Sanna-Mari Kunttu
Luonnon monimuotoisuus on iloinen asia. Paitsi silloin kun jokin uusi laji asettuu omaan kehoon ja pistää sen toiminnot täysin sekaisin.
Moni ei retkeillessä uhraa kahta ajatusta enempää vedenpuhdistamiselle — sanotaanhan Pohjolan vesien olevan puhtaita. Olen itsekin lähinnä ajatellut, että korkeintaan saan muutaman päivän ripulin ja oksentelen, ja se on sitten siinä! Näin jälkikäteen, jo neljättä viikkoa vatsaoireiden takia vessassa ahkeraan ravatessa, ajatus tuntuu naiivilta.
Vaelluksilla niin Lapissa kuin Etelä-Suomessakin olen käyttänyt poikkeuksetta luonnonvesiä ilman veden suodatusta tai muunlaista puhdistusta. Vain pohjoismaiden ulkopuolella retkeillessä on käytössä olleet vedenpuhdistustabletit, ja yhden kerran poikkeusoloissa Suomessa, kun juomavedestä tuli pulaa melontaretkellä. Etelä-Suomessa sentään olen yleensä keittänyt juomaveteni, sillä keittäminen tuhoaa valtaosan vedessä piilevistä uhista.
Viime kesänä Kungsledenin yksinvaellukselle lähtiessä olin ensimmäistä kertaa miettinyt vedenpuhdistimen hankkimista. Sitä ei kuitenkaan tullut hankittua. Pärjäsinkin muutamana päivänä esiintynytt lievää vatsannipistelyä lukuunottamatta reissun ilman suurempia suolisto-ongelmia. Join suoraan ainoastaan virtaavista vesistä ja keitin kaikki ne vedet, jotka otin järvistä tai lammista. En juurikaan säilyttänyt vettä muovipullossa vaeltaessani, vaan pyrin käyttämään aina tuoretta vettä. Muovipullossa seisova vesi voi nimittäin aiheuttaa juomaveden bakteeripitoisuuden äkillisen nousun. En kuitenkaan keittänyt astianpesuvesiäni. Myös uimisessa piilee periaatteessa pieni riski veden joutumisesta omaan elimistöön.
Luonnonvesistä voi saada niin bakteereja, viruksia kuin alkueläimiä. Yleisimmin nämä tarttuvat ulosteista saastuneen ruuan tai juoman kautta. Siellä, missä liikkuu ihmisiä ja eläimiä, on myös riski, että vedestä löytyy jotain muutakin kuin, kuin janon ihanasti sammuttavia H2O -molekyylejä.
Siellä, missä liikkuu eläimiä ja ihmisiä, on myös riski, että juomaveteen päätyy jotain ylimääräistä.
Olin ilmeisesti joltakin syksyiseltä Lapin retkeltäni ottanut mukaani muitakin retkituliaisia, kuin valokuvat ja upeat muistot. Laboratoriokokeet osoittivat yli kolme viikkoa kestäneiden vatsaoireiden syyksi alkueläintartunnan, giardaasia aiheuttavan Giardia limblian. Sainko sen kenties Ruotsin Långfjälletin luonnonsuojelulalueelle suuntautuneelta maastopyöräretkeltä, jossa täytin vesipulloni suositun taukopaikan läheisestä purosta? Vai jo aiemmin tekemältäni Kungsledenin vaellukselta? Vai sainko sen sittenkin ravintolasta? Mahdotonta sanoa. Oireet alkavat vasta tyypillisesti 1-3 viikkoa sen jälkeen, kun alkueläin on uiskennellut sisuksiin.
Maastopyöräretkellä Långfjälletin luonnonsuojelulaueella Ruotsissa.
Terveyskirjaston mukaan maailmanlaajuisesti yleisimmin suolisto-oireita aiheuttavat alkueläintaudit ovat giardiaasi, dientamebiaasi, kryptosporidioosi ja amebiaasi. Ainakin giardiaa ja dientamebiaasia aiheuttavia alkueläimiä voi periaatteessa myös saada Pohjoismaista ja Kanadassa giardia tunnetaan majavakuumeen nimellä. Nämä loiset eivät välttämättä edes aiheuta oireita, joten niitä saattaa elättää tietämättään. On jopa arvioitu, että yksi kymmenestä kantaisi suomen yleisintä vatsavaivoja aiheuttavaa alkueläintä, dientamebiaasia aiheuttavaa Dientamoeba fragilista. Pahimmassa tapauksessa levittää niitä kanssaretkeilijöihin, mikäli et pidä vessareissujen jälkeen käsihygienista huolta.
Suunnitellut ruskaretket Etelä-Suomessa jäivät tekemättä, sillä voimat alkoivat niukalla ruokavaliolla ehtyä. Loisen vuoksi en pystynyt syömään enää normaalisti, sillä ruuasta tuli voimat vievä, kuvottava olo useaksi tunniksi. 500-1000 kilokalorilla päivässä ei pitkälle pötkitä. Ja vaikka olen saanut syötyä viime päivinä jo huomattavasti paremmin, retkihousuihin on hankittava vyö, mikäli aion niitä vielä pitää.
Haaveilen pääseväni vielä yön yli melontaretkille Saaristomerelle ennen, kuin talvi saapuu. Haaveilen viettäväni laavuöitä tähtikirkkaan syystaivaan alla. Haaveilen siitä, miten raikkaat syyskelit herättävät minut usvan verhoutumaan aamuun. Retkihaaveet saavat vielä odottaa, sillä alkueläimiin tehoavan antiobioottikuurin loppuun on vielä aikaa, ja suolistollani kestää toipua ainakin muutamia viikkoja senkin jälkeen, kun parasiitti on sieltä häädetty. Toivottavasti huonosti käyttäytyvät asukkaat kehostani lähtevät tällä yhdellä kuurilla.
Vaikka todennäköisyys alkueläintartuntoihin etenkin Lapin vaelluksilla on pieni, harkitsen vakavasti hankkivani vedenpuhdistimen retkikäyttöön. Onneksi erilaisia juomavesifilttereitä on tullut markkinoille, jotka lupaavat tehokasta puhdistusta. En halua elättää enää yhtäkään parasiittia kehossani. Mutta en halua myöskään yhtään retkeä tekemättä vain sen takia, että tiedän myös Pohjolan vesistöissä piilevän tautiriskin.
Sanna-Mari Kunttu
Sanna-Mari Kunttu on Kemiönsaarella asuva ympäristösuunnittelija ja eräopas, joka työskentelee luontomatkailun ja luonnon virkistyskäytön parissa. Kunttu saa luonnosta elinvoimaa, ja haluaa siksi toimia luonnon hyväksi ja kannustaa myös muita liikkumaan ja retkeilemään luonnossa. Hänen mielestä huonoa retkisäätä ei ole - on joko hyviä tai mielenkiintoisia kelejä. Luonto tarjoaa hyvinvointia ja unohtumattomia elämyksiä ympäri vuoden, ja vuodenaikojen vaihteluissa piilee oma viehätyksensä. Sydämensä Kunttu on menettänyt retkimelonnan ja retkiluistelun myötä Saaristomeren ulkosaariston viimeisille luodoille. Tässä blogissa keskitytään retkeilyyn niin maalla kuin merellä.
Jää on saanut hennon lumiverhon. Kun pintaa pyyhkäisee luistimen terällä tai kintaalla, paljastuu alta teräsjää. Sen läpi näkee järven tummuudesta työntyvät kasvit. Jäätä ei ole luistimen alla kuin reilut viisi senttiä. Sen paksuinen teräsjää kantaa luistelijan, mutta tarkkana saa olla.
Kun taivallettavaa on 470 kilometriä Pohjois-Ruotsin suurtuntureilla, ehtii mieli asettua kunnolla matkantekoon. Tällä vaelluksella eivät kilometrit lopu ihan hetkessä kesken!