Sää on järvenselällä alkutalven harmautta täynnä. Paksun pilviverhon läpi ei aurinko paista. Ainoat väriläiskät, mitä maisemassa näkee, on järven jäätä pitkin viilettävät retkiluistelijat värikkäissä vaatteissaan ja repuissaan. Sää ei kuitenkaan luistelijoita lannista; ollaanhan tässä avaamassa retkiluistelukautta ja jokainen eteenpäin päästy metri jäällä on yhtä riemua! Liuku toisensa perään pitää hymyn kasvoilla.

Jää on saanut hennon lumiverhon. Kun pintaa pyyhkäisee luistimen terällä tai kintaalla, paljastuu alta teräsjää. Sen läpi näkee järven tummuudesta työntyvät kasvit. Jäätä ei ole luistimen alla kuin reilut viisi senttiä. Sen paksuinen teräsjää kantaa luistelijan, mutta tarkkana saa olla. On kuunneltava, miten jään ääni muuttuu sen päällä luistellessa. Korkeammaksi nouseva ääni kertoo heikentyvistä jäistä. Ritinä siitä, että ollaan kantavuuden rajoilla. Lisäksi järvellä on vielä jäätymättömiä alueita. Nämä tuuliavannoiksi kutsutut avovesialueet voivat pysyä avoinna pitkälle talveen, vaikka tulisikin kunnon pakkasjaksoja.

Äänen lisäksi retkiluistelusauvat auttavat jään kantavuuden arvioinnissa. Jos isku menee yhdellä lyönnillä läpi, ollaan jälleen jään kantavuuden rajoilla. Tavallinen hiihtosauva ei jääntiedusteluun kelpaa, sillä sellaisen terää ei saa iskemällä viiden sentin paksuisen jään läpi.

Jos jään läpi päätyisikin uimasille, on kaulalla naskalit ja repun sivulla heittoliina valmiina, joten vähintään kaverin avustamana pääsee vedestä nopeasti ylös. Erilaisia tilanteita on harjoiteltu etukäteen, joten toimintamallit ovat selvät. Repussa kulkevat vaihtovaatteet kuivapusseihin pakattuna, joten retki voisi jatkua pulikoinnin jälkeenkin. Hyvällä jäänlukutaidolla voi uimahetket kuitenkin välttää.

Tällä retkellä ovat mukana Suomen retkiluistelijoiden retkenvetäjät. Tavoitteena on ollut löytää jäitä, joille uskaltaisi viedä kokemattomampiakin luistelijoita; ehkä pitää koulutusmielessä tulokasretki, jolla jäälläliikkumisen turvallisuusasioita käytäisiin käytännössä läpi. Matkaa on päästy taittamaan pienemmällä porukalla huomattavasti enemmän, kuin aluksi uskottiin; 28 kilometriä. Tällä kertaa jäät todetaan kuitenkin vielä liian epävarmoiksi isommille ryhmille. Etenkin kokemattomat luistelijat unohtavat helposti pitää riittävää välimatkaa toisiinsa, joten riskejä on liikaa. On maltettava odottaa jäiden kypsymistä ja toivottava, etteivät lumisateet tulisi aivan vielä. Lumikerros jään päällä hidastaa jään paksuuntumista ja vaikeuttaa jään lukua. Paksumpi lumikerros torppaa kokonaan luistelun.

Kun kerron luisteluretkestäni ja sen ihanuudesta jälkikäteen, kauhistelee jälleen moni tätä harrastusta. Muutama vuosi takaperin oli Suomen retkiluistelijoiden Skrinnari-lehdessä koottu harrastusten vaarallisuutta. Retkiluistelussa syntyy tilastollisesti 3,3 vammaa tuhatta harrastettua tuntia kohden, kun juoksussa vastaava luku on 3,6. Riskialttiimpia lajeja ovat jalkapallo (7,8), salibandy (10,9), suunnistus (13,6) ja squash (18,3). Sitä paitsi kotimatkalla autoa ajaessa näemme tuoreen peurakolarin. Automatka lieneekin retkiluistelussa se retken vaarallisin osuus!

Jää on upea elementti ja retkiluistelu mainio luontoliikuntalaji vähälumisiin talviin. Haluan ennen kaikkea olla luomassa turvallista jäälläliikkumisen kulttuuria, en usuttamassa kokemattomia ihmisiä heikoille jäille. Siksi en kyselijöille kerro, missä olen käynyt luistelemassa. Liian usein näkee kulkijoilta jäällä, joilta puuttuvat jäälläliikkumisen tiedot ja taidot. Taitoja kannattaa käydä opettelemassa ja tietoa ammentamassa vaikka Suomen retkiluistelijoiden vetämillä tulokasluennoilla ja –retkillä.

Lue myös, mistä tunnistaa retkiluistelijan!