Retkiluistelija on yksi niistä talvella Suomeen saapuvista lajeista, jotka voi herättää kummastusta ja ihmetystä. Sen menee myös helposti sekaisin matkaluistelijan ja ihan vain tavallisen luistelijan kanssa. Mistä siis tunnistat retkiluistelijan?
Retkiluistelija on yksi niistä talvella Suomeen saapuvista lajeista, jotka voi herättää kummastusta ja ihmetystä. Sen menee myös helposti sekaisin matkaluistelijan ja ihan vain tavallisen luistelijan kanssa. Mistä siis tunnistat retkiluistelijan?
Retkiluistelijoita järven jäällä.
Retkiluistelijan tunnistaakseen on kiinnitettävä huomiota useisiin tuntomerkkeihin, jotta lajin erottaa tavallisesta luistelijasta ja matkaluistelijasta.
Koko: aikuisen yksilön koko vaihtelee yleensä 160-200 cm. Paino 50-150 kg välillä. Uroot ovat yleensä naaraita hieman kookkaampia.
Tuntomerkit: Retkiluistelijan käden jatkeena on sauvamainen lisäke, joka toimii retkiluistelijan jään aistineliminä. Yleensä lisäke on kummassakin kädessä. Retkiluistelija iskee piikillä varustettua aistinelintä jäähän. Sen avulla retkiluistelija pystyy havainnoimaan jään kantavuutta, sillä retkiluistelija pyrkii normaalioloissa välttämään veden varaan joutumista.
Retkiluistelijan kaulalla on kaksi naskalimaista piikkiä, jotka ovat sopeuma siihen, että toisinaan retkiluistelija voi päätyä veteen. Naskaleiden avulla retkiluistelija kiipeää takaisin jään päälle yleensä muutamissa sekunneissa. Retkiluistelijat myös plutailevat tahallaan eli hyppäävät avantoon turvallisissa olosuhteissa harjoitellakseen tärkeää taitoa kivuta takaisin omin voimin jään päälle. Mikäli jostain syystä retkiluistelija ei pääse omin avuin ylös vedestä, sinkauttaa se turvallisesti jäällä olevalle kaverilleen pitkän narumaisen lonkeron. Sitä kutsutaan heittoköydeksi. Sen avulla viimeistään retkiluistelija pääsee ylös avannosta.
Retkiluistelijalla on selässä iso, noin 40 litran vetoinen uloke. Tämä repuksi kutsuttu uloke kelluttaa, mikäli veden varaan joutuu. Retkiluistelijan ominaisuuksiin kuuluu myös se, sillä on aina repussa kuivat vaihtonahat itselleen. Niinpä uimasilla olon jälkeen se saa lämmintä päälle ja on hetken päästä valmis jatkamaan sitä, mitä retkiluistelijan on määrä tehdä: kiitää pitkin jäitä.
Selässä oleva uloke ja sauvamaiset lisäkkeet ovat hyviä retkiluistelijan tuntomerkkejä.
Kulkutapa: Erityinen kulkutapa, josta lajin on helppo tunnistaa. Kulkee pääosin hieman kumarassa pystyasennossa kahdella jalalla. Joskus vastatuulessa tai epätasaisilla alustoilla kulkee kahden sauvamaisen jatkeen kanssa. Erittäin epätasaisilla ja ohuilla jäillä kulkutapa on nelinkontin tai kierien.
Erotuksena tavalliseen luistelijaan, retkiluistelijan jaloissa on huomattavasti pidemmät terät, mikä on sopeuma luonnonjäillä liikkumiseen. Retkiluistelijan kulku myös eroaa merkittävästi tavallisesta luistelijasta, sillä retkiluistelija tekee pidempiä liukuja. Siksi se on myös helppo tunnistaa jäljistä, mikäli jään päällä on ohut kerros lunta.
Pitkät terät kielivät siitä, että kyseessä saattaa olla aito retkiluistelija, mutta on kiinnitettävä huomiota myös muihin tuntomerkkeihin.
Ääntely: käyttää eteenpäin kulkiessa viestinnässä käsimerkkejä, joilla viestii vaaranpaikoista perässä tulevalle laumalle. Joskus kovassa tuulessa tai vaaratilanteessa pillimäinen vihellys.
Väritys: vaihtelee hyvin paljon.
Esiintyy talviaikaan järvien, jokien ja meren jäillä, kun jään paksuus on vähintään 4 cm. Vaatii lumetonta tai hyvin vähälumista jäätä elääkseen. Harvinainen Lapissa, mutta ei aivan tavaton vieras alkutalvesta. Pääesiintymisalue sijoittuu meren rannikolle ja Etelä- ja Keski-Suomen järvialueille. Erotuksena matkaluistelijoihin, retkiluistelija ei esiinny auratuilla luisteluradoilla kuin poikkeustapauksissa.
Retkiluistelijan vuotuista esiintymistä rytmittävät jäät, sillä erinomaiset luistelujäät voivat syntyä yhdessä yössä hävitäkseen taas muutamissa tunneissa jäänlukua ja luistelua vaikeuttavan lumihangen alle. Välikausina, kun jäätä ei ole, retkiluistelijat katoavat. Ei ihan tarkkaan tiedetä, miten retkiluistelijat tämän kauden viettävät, mutta ilmeisesti ne ovat varsin muuntuvaisia ja monet tuntomerkit katoavat. On jopa viitteitä siitä, että erittäin moni retkiluistelija viettää sulan veden ajan kajakeissa.
Retkiluistelijoita meren jäällä sulan äärellä.
Retkiluistelija viettää suuren osan elämästään jään päällä, mutta sen saattaa tavata myös rannalta ruokailemasta.
Rantakalliolla ruokailevia retkiluistelijoita
Tyypillisesti retkiluistelija on hyvin sosiaalinen eläin. Retkiluistelijan näkee yleensä jäällä laumoissa tai vähintään pareittain. Lauma tarjoaa sille suojaa, sillä jäällä vaanii moni vaara. Yksi pahimmista vihollisista lienee itse jää, joka on sekä kovaa, liukasta että toisinaan myös terävähampaista. Joskus jää saattaa hyökätä retkiluistelijan kimppuun, jolloin tarvitaan toisten apua.
Retkiluistelijat liikkuvat yleensä pareittain tai laumoissa.
Paras tapa päästä lähelle retkiluistelijaa on tulla itse sellaiseksi. Tosin tähän kohtaan on annettava varoituksen sana: laji on erittäin koukuttava ja säiden mukaan hetkessä elämistä.
Retkiluistelu ja matkaluistelu harrastuksina ovat kasvattaneet suosiotaan räjähdysmäisesti. Kiinnostuksen kasvu on näkynyt myös siinä, että luonnonjäillä, myös aurattujen matkaluisteluratojen ulkopuolella, on entistä enemmän luistelijoita, joilta tarvittava jään lukemisen tietotaito ja turvallisuusvarusteet puuttuvat. Moni puhuu retkiluistelusta, vaikka itseasiassa tarkoittaa auratulla radalla tapahtuvaa matkaluistelua.
Retkiluistelu ei ole helppo harrastus aloittaa, vaan vaatii erityisiä turvallisuusvälineitä ja jääturvallisuuden tuntemusta sekä jäänlukutaitoa. Mikäli mielii retkiluistelijaksi, kannattaa suunnata retkiluistelukurssille, jossa perehdytään jääturvallisuuteen ja välineisiin. Esimerkiksi Suomen retkiluistelijat ry kouluttaa joka vuosi uusia retkiluistelijoita ja seuran retkillä pääsee luistelemaan osaavien retkenvetäjien kanssa, oppii samalla arvokasta jäänlukutaitoa ja saa ajantasaista tietoa koko Pohjoismaiden jäätilanteesta.
Turvallista jäätalvea 2022!