Kauan odotettu kesä alkoi 1.7. ja kesti kokonaista viisi päivää. Lämpötila nousu pariinkin otteeseen 25 asteen pintaan – ruumiillisen työn tekijälle liian kuumaa, mutta toisaalta vaihtelu virkisti. Mikä tärkeintä koko kesänä ei satanut. Harakanpesän tulevaisuudelle se oli hyvin tärkeää. Sain varmistettua, että ensi talvena riittää kuivaa polttopuuta kamiinaan. Se odottaa puhdistettuna ja huollettuna käyttäjäänsä, kiitos ystävälleni Jari Lajuselle Simpeleellä.

Kesän loppu on usein dramaattinen, niin nytkin. Kun sain viimeisen pölkkyläjän peiteltyä, taivaat aukenivat. Sen ei kuitenkaan enää ollut niin väliä: hieman aikaisemmin olin pudonnut valtaojaan turveliejuun munaskuitani myöten. Tuli kuitenkin todettua että ihan pohjaton sekään oja ei ole.

Kylmä ja sateinen sää jatkui pikakesän jälkeen katkotta elokuun alkupuolelle saakka. Päivälämpötilat pysyivät tiukasti alle 20 plusasteen. Minulle se sopi, mutta kylmistä öistä oli enemmän haittaa. Alavalla turvepellolla noin 100 metriä vuoteesta pakkanen vieraili maanpinnassa useana selkeänä yönä. Silloin mäelläkin ilma jäähtyi viiteen asteeseen, ja tomaatit kaipasivat hallaharsopeittoa.

Kylmimpinä öinä oli puettava pyjamaksi talvitoppahousut, villapaita ja fleesetakki, päähän pipo, jalkaan kahdet villasukat. Kesäpesän kangasseinät ei pidä lämpöä ja kosteutta. Kunnon tamineissa tarkenin hyvin, ja ilma on raikasta. Sisälle homeenhajuiseen talviluolaan ei ole mitään hinkua. Monesti tuulen humina ja sateen ropina tuudittivat mukavasti uneen. Mökö sensijaan ei kesäpesää hyväksynyt. Se halusi nukkua autossa. Parin kinan jälkeen luovutin.

Olen saanut useita pyyntöjä pihoistani otetuista valokuvista. Saamanne pitää. Näillä tantereillä ei vihreä asfaltti juhli.

Mökö ja raku.

Artisokat, takana kurpitsamaa.

Keittokatoksen piha heinäkuussa.