Tuleva kasvimaa kuvattuna 17.4.2015. Ystäväni lumi viipyy Harakankanpesässä pidempään kuin muualla Vihunkylän pelloilla. Kuva: Rainer Rajakallio

Oli maaliskuun viimeinen ilta, leutoa. Kuuntelimme Mökön kanssa pitkään yömuuttoa ja taivaalta erottuikin telkkäkoiraiden siipien vihellys. Lopulta kuitenkin Nurmion hienoin sanoin ”vilu työnsi viltin alle laihaa polveaan” ja tulimme sisään. Siellä lämpömittari osoitti +9,6. Kello oli täsmälleen 23.59.

Napsauttaessani kaasupolttimeen liekin se iski. Tajusin että juuri nyt Ihmiskokeeni virallisesti päättyy ja olen selvinnyt siitä kunnialla – mainettakin taisi jonkin verran tulla. Olette varmasti kokeneet pelästyessänne, että tutina tulee vasta myöhemmin. Minunkin kroppani läpi alkoi kulkea pieniä väristyksiä, kuin sähköä. En ollut talvella edes ymmärtänyt että koe stressaisi, vaikka varsinkin mököttömään aikaan pimeimpinä kuukausina mieli joskus pyyhkikin luutana lattiapankkoa.

Noin se näköjään menee: kun huomaa että on saanut jotain isoa valmiiksi, myös vartalo reagoi. Onhan tuttua että monet taiteilijat ison urakan jälkeen ratkeavat ryyppäämään. Onneksi minulla oli nyt käsillä vain kaakaota.

Mitä talvesta jäi tuleville sukupolville kerrottavaa? Paljon, mutta vielä en ole runsaita muistiinpanojani edes vilkaissut. Tämä blokikin viivästyi ehkä siksi, että on ollut pakko vetää henkeä. Raportti kuitenkin tulee muodossa tai toisessa.

Nyt te hyvät lukijani voisittekin esittää kysymyksiä Ihmiskokeestani. Vaikka kevätkiireet ovat kovimmillaan, yritän aina silloin tällöin vastailla. Se auttaa minuakin jäsentämään mennyttä, jonne jaksan taas katsella.

Kiitän kaikkia, jotka näitä blokeja olette lukeneet ja kommentoineet. Se vei vaaria eteenpäin lumessa. Hirven kokoiset kiitokset teille jotka avustitte minua ihan konkreettisestikin: Miia Ruokolainen perheineen, Martti Pynnönen, Mari Turpeenoja – taljat olivat tosi hienot ja lämmittivät kivuliasta kroppaa, Jukka Ollikainen erinomaisesta lohikäärmeestä Jolli 1:stä ja paljon muusta sekä varsinkin Vimpelin toveri Matti Kuoppala, joka on ollut tässä hankkeessa tärkein auttajani. Kirsti ja Mökö, ilman teitä en olisi edes hengissä. Sellaista ei voi kiitoksella kuitata. Suomen luonnosta Allu ja Annukka tekivät tämän blokin mahdolliseksi, joten teillekin suurtattis.

Omistan Ihmiskokeeni runsas vuosi sitten turhaan kuolleelle ystävälleni ja opettajalleni Hannu Koskelalle. Hande avasi minulle ja monelle opiskelutoverilleni (terve teille vanhalta lökäpöksysialta) ekologian ja evolutiikan salat Jyväskylän yliopistossa 1970-luvulla. Hande osti aikanaan Kinnulan saloilta pienen torpan, jossa hän eleli ilman verkkosähköjä ja johtovesiä useita kesiä. Ainakin alitajuisesti sekin omituisuus kantoi nyt hedelmää minun elämäni kautta.

Ihmiskoe on kuollut, eläköön Ihmiskoe

Yllätys, yllätys, Ihmiskokeeni jatkuu, näillä näkymin koko lopun elämääni. Se tietää kasvinviljelyä, jolloin omavaraisuusaste myös nousee ja Hökkelistä rakennetaan pieni hirsimökki puulämmityksineen. Ei, ei tule Harakanpesään uraanisähköä tai painovettä ja viemäreitä. Tie vie toisaalle, aina vain vähemmän luontoa muuttavaan suuntaan.

Jatkan myös blokkailua täältä tähän, silloin tällöin. Kerron kun huomaan että omavaraisuustieni reunassa on joku virstanpylväs, varsinkin jos lyön siihen pääni.

Ollaan yhteydessä. Hyvää kevättä toivovat Mökö ja Raku

ihmiskoe