Harakanpesä-imperiumin Kuningas Mökö 1. KeskiSuuri joutui lähtemään jouluna 2014 maanpakoon. Pakkasherra kapinoi niin kovasti, että vanhan aatelisen kivuliaat luut eivät sitä enää sietäneet. Hän siirtyi huoneistonhaltijaksi Iloiseen Itä-Suomeen. Siellä Hän sai rakkautta ja hellää hoivaa, hyvää ruokaa ja lämpöä niin paljon kuin vain tahtoi. Yhtä kuitenkin puuttui: vapaus. Maapakoon ajettu aristokraattikin voi liikkua taajamassa vain hihnalla ohjaamansa henkivartijan kanssa.

Yhtenäinen talvikausi päättyi tammikuun puolivälissä 2015. Maaliskuun alku oli jo niin lämmin, että Mökö saattoi palata huolehtimaan valtakunnastaan. Erään illan suussa Hän painoi tassunsa ensimmäistä kertaa runsaaseen kahteen kuukauteen omalle maalleen; muutama hieman epävarma askel, ympäristön pikaluotaus edelleen tarkalla nenällä ja sitten juoksuksi.

Vapaudenhuuman saattoi ihminenkin aistia. Ensimmäiseksi Mökö tutki ne paikat joissa muisti olleen vahvimmat hiirenhajut. Sitten alkoi viestintä. Parin tunnin ajan se istui eri paikoissa pihaa ja haukkui. Ääni oli sointuvan matala, kova, mutta ei äreä kuten silloin kun esimerkiksi joku metsän elävä kulkee liian läheltä. Peninkulman päähän kuului uutinen:”Kuningas on palannut ja vanhat säännöt astuvat voimaan.” Niinpä niin, seuraavana aamuna löytyi pihasta ensimmäinen tapettu metsähiiri. Onneksi se ei ollut ystäväni Slartibartfast, jonka kanssa tutustuin pimeinä talvipäivinä. Slarti osaa kunnioittaa kuningasta ja tulee syömään monesti silloin kun kuulee että olen keittokatoksessa. Se jotenkin vaistoaa, että silloin ei Mököstäkään ole vaaraa.

Nyt minäkin olen taas hyvillä mielin: ystävä on vierellä.

Mökön lisäksi Vihunkylän aukeille maaliskuun alussa palasi muitakin pienempiä kesävieraita. Töyhtöhyyppä teki aikaisuusennätykseen tullessaan jo 8.3. Kiuru myöhästyi viime vuotisesta pari päivää. Ensimmäisen kuraus kuului taivaalta 11.3. Muutto on ollut vielä hyvin verkkaista. Linnut eivät onnekseen ole innostuneet ryntäilyyn, sillä Pakkasherra palasi takaisin muistuttamaan, että tiedot hänen kuolemastaan ovat vahvasti liioiteltuja ja ennenaikaisia. Tätähän se suomen kevät on: täynnä toiveita ja pettymyksiä. Silti toiveet vievät voiton.

Kuningas Mökö tervehtii teitä, kuten myös hänen vasallinsa Raku

 

Kankaanpään Seutu -lehti haastatteli Rajakalliota. Videolta näkyy hyvin tupa ja tiluksia. Katso video >>

Mökö

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.