”Kun kevät lupaa eikä pidä lupaustaan”, laulavat Eput. Sattuvasti sivallettu: tänäkin vuonna on tätä kirjoitettaessa kärvistelty kaksi kuukautta kylmässä, sateessa ja tuulessa, vaikka alku oli todella lupaava. Jämijärvikin liplatteli vapaana jääkahleista jo 13.4.

Kasvikuntaa kylmyys ei näytä pahemmin haittaavan. Niillä on siemenissä ja juurakoissa voimaa jolla ne työntyvät väkisin alkuun, kunhan vaan lumi sulaa ja kosteutta riittää. Aurinko hoitaa loput. Ylä-Satakunnankin saloille kasviyhdyskunnat ovat rakentuneet niin, että kasvit eivät edes myöhäisiä pakkasia isommin hätkähdä. Yöllä 6.6. oli Harakanpesän Alapellolla maanrajassa -6.1. Maa on siellä ja muuallakin vielä jäisen kylmää, vaikka routa suli pois ennätysaikaisin. Horsmat, nokkoset ja kukintaansa aloittavat koiranputket olivat aamulla huurteessa ja lippa vinossa, mutta päivälle ne olivat jälleen nostaneet ylväästi päänsä. Lehtien kärjissä ja reunoilla oli hiukan pakkasen polttamaa. Esim. peruna olisi kuollut tuossa käsittelyssä maata myöten.

Hyönteiset ja siksi myös linnut ovat hätää kärsimässä. Näyttää tulevan jo toinen vuosi peräkkäin, jolloin monen lintulajia poikastuotto jää hyvin niukaksi.

Harankanpesän omavaraisuustyö edistyy hitaasti mutta varmasti. Pettymyksiltäkään ei ole vältytty. Entinen pelto, jonka valitsin suojaisuutensa vuosi ensimmäiseksi puutarhaksi, osoittautui 30 vuoden levon jälkeen humuksettomaksi savijankoksi. Kuivuessaan se on kovaa kuin betoni. Sitä kattaa pahimmillaan kolmesenttinen sammalhuopa. Maan ovat vallanneet metsäkurjenpolvet ja horsmat. Niillä on isot juurakot ja maasta saa viljelykelpoista vasta kun ne kääntää ylösalaisin. Pahin yllätys oli kuitenkin 10 cm pellon pinnan alla risteilevä puunjuuritrampoliini. Joka lapionpiston poikki kulkee juuri kuin kaapeli. No, työtä tuli vaan lisää – periksi ei näillä kivenkauloilla anneta.

Ilokseni olen löytänyt piha-alueelta ehkä toistasataa erikokoista viinimarjapensaita. Niitä ovat linnut levittäneet jopa pelloille parin sadan metrin päähän. Olen keskittynyt niiden vahvistamiseen. Niiden esivanhemmat ovat ne 10 pensaasta, jotka tuottivat jo kymmeniä vuosia sitten isoja, makeita marjoja ja kestivät vaativat olot. Sitten tuomet valloittivat niiden tontin. Sielläkin ne ovat kituuttaneet maata pitkin menevinä suikeroina ja siellä täällä esiin työntyvinä varsina. Sitkeitä sissejä.

Tomaattihanke ei mennyt ihan putkeen. Kylvin viittä lajiketta vasta vappuna. Nyt parhaiten itäneissä on neljä lehteä, muissa vasta kaksi sirkkaa. Osassa purkeissa ei näy kuin multaa. Selitys on osaksi siinä, että olen antanut taimien kasvaa ulkona, tosin öiksi hyvin peiteltyinä. Ne ovat lämpölavasta josta tuli kymmenien kilojen painoinen. Sisään sitä ei olisi saanut edes mahtumaan. Kuitenkin nyt päätään nostavat taimet ovat vankkoja ja hyvin terveitä.

Ilmasto ja luonto ovat pahasti sekaisin. Hyönteissyöjälintujen muutto on tosi paljon myöhässä ja monen lajin edustajia laulaa kammottavan vähän. Esim. viime vuonna melko runsas pensastasku on lähes kokonaan kateissa.

Toivossa silti eletään. Kunhan nuo yöpakkaset hellittävät, Mökö ja minä ollaan oikein tyytyväisiä 15 asteen päivälämpöön. Kumpikin kärsimme helteistä ja Mökölle ne ovat jo vaarallisiakin, vanhalle kaverille. Niin ja kyllä, hetkeksi saisivat sateet siirtyä Itä-Suomeen. Siellä kärsitään kuivuudesta kun täällä porkataan kuravellissä. Harakanpesässäkin on monta hommaa, jotka vaativat vähintään viikon kuivan kauden. Tämän kevään aikana yksi sateeton päivä on nostanut jo juhlamielen.

Hyvää juhannusta
Mökö ja Raku.