Puuskaisen myrskytuulen saattelema sade piiskaa tuulilasiin Länsiväylällä. Tässä kelissä ja illan pimeässä ei odota kohtaavansa yhtään eliötä karulla valtatiellä, mutta niin vain pieni matalana jolkottava hahmo osuu auton valoihin Espoon Tapiolan kohdalla. Vaikka otus on uitetun koiran näköinen, valkoinen hännänpää paljastaa jolkottelijan ketuksi.

Sääliksi käy repolaista kun se joutuu näissä puitteissa etsimään jotain henkensä pitimiksi. Mitä ihmettä se voi löytää sateen pieksämiltä tien reunaluiskilta? Mitä kettu ylipäätään kaupungissa syö?

Jos jollakulla on ollut se mielikuva, että kaupunkiketut olisivat jotenkin maalaisserkkujaan huonommassa asemassa, niin se ei taida ihan pitää paikkaansa.

Kaupungissa on paljon ketuille soveltuvaa pienriistaa kuten rottia, hiiriä, kaneja ja lintuja. Mutta kettu syö paljon muutakin. Sammakot, hyönteiset ja madot maistuvat, ja syksyllä kettukin ottaa osansa luonnon tarjoamista sienistä, marjoista ja hedelmistä.

Iso-Britanniassa kaupunkikettujen ruokavaliosta 55 % oli lihaa, 20 % hyönteisiä ja matoja, 7 % hedelmiä ja peräti 18 % ihmisten ruokajätettä.

Kaikkea syömäänsä lihaa kettu ei todellakaan saalista itse. Länsiväylänkin varteen sen lienee houkutellut tien varresta toistuvasti löytyvät liikenteen eläinuhrit. Raatojen osuus kettujen ruokavaliossa on yllättävän suuri. Niiden etsiminen kuluttaa vähemmän energiaa kuin vaaniminen ja saalistaminen.

Jos repolainen osuu hyvälle apajalle kuten nakkikioskin ylitäydelle roska-astialle tai läskiä ja pähkinöitä pursuavalle linturuokinnalle, se käyttää kyllä tilaisuuden hyväksi, ja saattaa jopa varastoida löytämiään herkkuja lähistölle kaivamiinsa piiloihin.

Kettu asustaa kaupungeissa usein todella lähellä ihmistä, talojen alla, vanhoissa varastoissa ja piharakennuksissa. Koirien, kissojen ja lemmikkikanien luulisi olevan vaaravyöhykkeessä, mutta ketun aiheuttamat lemmikkitappiot ovat Suomessa todella harvinaisia.

Vapaana maastossa vaeltelevat kissatkin saavat yleensä olla rauhassa ketulta, mutta aivan ennenkuulumattomia kettujen ja kissojen väliset yhteenotot eivät ole.

Lounais-Englannissa Bristolin reunamilla on alue jossa sekä kettu- että kissatiheydet ovat poikkeuksellisen korkeita. Tässä lemmikkikeskittymässä jokaisen ketun reviirillä asuu keskimäärin sata kissaa. Tarkimmin tutkitulla alueella asuneesta 1 225 kissasta kahdeksan raportoitiin joutuneen ketun tappamiksi yhden vuoden aikana, näistä suurin osa oli kissanpentuja. Autot olivat kissoille moninverroin kohtalokkaampia kuin ketut.

Eläinystävien Iso-Britanniassa moni ruokkii pihapiirissään vierailevia repolaisia lihalla, ruuantähteillä tai koiranmuonalla. Siellä on jo vuosia keskusteltu siitä pitäisikö citykettujen ruokkimista rajoittaa. Se olisi kettujenkin etu, koska toistuvaan ruokintaan tottunut kettu luopuu herkästi osasta reviiriään luottaen ruokapalvelun jatkumiseen. Jos tarjoilu ei sitten pelaakaan tauotta, ketun on vaikea saada kerättyä elantoaan pienemmältä reviiriltä.

Toki ketut myös levittävät tauteja, kuten syyhypunkin aiheuttamaa kapia ja monia muitakin loisia, joten kettujen kesyttämisellä on kääntöpuolensa myös ihmisille.

Vaikka ketunpentujen leikkejä on hauska seurata, ei niitä kannata tieten tahtoen houkutella omaan pihaan. Luonto on kiinnostavinta ihan sellaisenaan. Sitä paitsi kaupunkiketut pärjäävät paremmin kuin moni luuleekaan.