Vähälumiselle ja lähes jäättömälle Ahvenanmaalle alkoi saapua muuttolintuja vihdoin maaliskuun lopulla. Sieltä pohjoiseen matkaansa tekeviä hanhia ja joutsenia alkoi valua myös länsirannikon levähdys- ja ruokailupaikoille.

Mantereella kärvisteltiin kuitenkin jatkotalven pakkasissa ja lumisateissa aivan maaliskuun viimeisiin päiviin asti.

Lopulta lämpimissä eteläisissä virtauksissa elohopea nousi Suomen eteläpuolella Virossa jo reilusti yli +10 asteen, ja se lisäsi lintujen muuttopaineita.

Ensin tulivat sankoin joukoin viime vuosien saapumiskeskiarvoista jo pari viikkoa myöhässä olleet sepel- ja uuttukyyhkyt, kottaraiset, kiurut, töyhtöhyypät, peipot ja järripeipot.

Manner-Suomessa todellinen lintukevät alkoi vasta ti-to 3.-5.4.. Tuolloin pitkän saapujalistan joukossa oli useita jopa hiukan etuajassa saapuneita lajeja kuten kivitasku, tiltaltti, räystäspääsky, kuovi, punajalkaviklo ja pikkutylli.

Keväässä ei ole kovinkaan montaa todella hyvää muuttopäivää jolloin kovat tai vastaiset tuulet, laajat matalapaineet ja sateet eivät vaikeuttaisi lintujen matkantekoa.

Kun reitti on auki ja tuuli kääntyy etelään tai lounaaseen, lintuja saapuu kerralla paljon.

Näin kävi myös su-ma 8.-9.4., jolloin saapuneen linturyntäyksen joukossa oli silmiinpistävän paljon hyönteisiä syöviä lajeja kuten esimerkiksi tiltaltteja, punarintoja, rautiaisia ja laulurastaita jotka tyypillisenä keväänä saapuvat joukolla ehkä noin viikkoa myöhemmin.

Näistä esimerkiksi tiltaltteja on etelärannikolla nyt paljon enemmän kuin normaalisti tähän aikaan.

Tiltaltteja on tullut Etelä-Suomeen ajankohtaan nähden poikkeuksellisen runsaasti. Kuva: Markus Varesvuo

 
Epätahtisuus onkin yksi kevätmuuton tyypillisistä piirteistä: joku laji joutuu odottelemaan sopivaa muuttosäätä viikkotolkulla, toinen taas saa kevääseensä lentävän lähdön. Maastossa runsaina esiintyvien lajien muutonhuiput limittyvät oudosti toistensa väleihin. Jonakin päivänä puutarha on aamuvarhaisella täynnä laulurastaita, toisena västäräkkejä tai peippoja ja järripeippoja.

Siivekkäissä on lajipareja, joiden aikatauluissa on mielenkiintoisia eroja. Esimerkiksi isot petolinnut kalasääski ja mehiläishaukka viettävät talvensa suurinpiirtein samoilla leveysasteilla Keski- ja Etelä-Afrikassa. Sääksi kuitenkin saapuu Suomeen keväällä yli kuukauden mehiläishaukkaa aiemmin. Tänä vuonna ensimmäiset sääkset saapuivat maaliskuun viimeisinä päivinä, mutta mehiläishaukkoja saadaan odottaa toukokuulle asti. Syynä on erilainen ravinto. Sääksi hyötyy kevään kalatarjonnasta tulvarannoilla ja kutukosteikoilla. Mehiläishaukka sen sijaan on etupäässä hyönteisssyöjä, ja sen pesimäympäristössä pöytä on katettu vasta äitienpäivästä eteenpäin.

Kalasääksi hyötyy tulvarantojen ja kutukosteikoiden kalatarjonnasta. Kuva: Jussi Murtosaari

 
Samantapainen ero on mustapääkertulla ja lehtokertulla, mutta eri syystä. Kumpainenkin on lehdoissa ja rehevillä metsänreunoilla viihtyvä hyönteissyöjä, mutta ne saapuvat Suomeen hiukan eri aikaan, mustapääkerttu pari viikkoa aikaisemmin kuin lehtokerttu. Saapumisaikojen ero johtuu erilaisesta muutto- ja talvehtimisstrategiasta: mustapääkerttu on karaistuneempi lyhytmatkalainen, jonka kannasta osa viettää talvensa Välimeren alueella ja osa ilmeisesti Itä-Afrikassa, kun taas lehtokerttu on selkeä tropiikkimuuttaja, jonka kotimatka Keski-Afrikasta on selvästi pidempi.