Lokakuun lopulla metsätiellä minua vastaan ryömi ponteva puuntuhoojan Cossus cossus täysikasvuinen toukka. Se oli jättänyt ruokailupuunsa, jossa toukka viettää 2-3 talvea ennen kuin se on valmis koteloitumaan. Räikeän värinen ja tuhdin kokoinen toukka olikin selvästi etsimässä koteloitumispaikkaa. Sopivan paikan löydettyään se kaivautuu maahan talvehtimaan. Kevään lämpö käynnistää koteloitumisen, ja kesällä kotelosta kuoriutuu kookas perhonen.

Monet vanhat lajinimet kantavat yhä kaikuja maa- ja metsätalousväen suhtautumisesta pelkkinä tuholaisina pidettyihin eläimiin.

Puuntuhooja ei ole mairitteleva lajinimi, eikä tee oikeutta näyttävälle perhoselle. Naapurissa lajille on annettu nimeksi melko neutraali Större träfjäril, ja Britanniassa ollaan oltu vielä kekseliäämpiä: nimi Goat Moth viittaa toukkien melko tympeään tuoksuun, jonka on sanottu muistuttavan vuohen hajua.

Kun tuhooja-nimi on kerran annettu, se on pitänyt liittää myös lähisukulaisten nimeen. Näin ovat samasta nimeämislapsuksesta päässeet osallisiksi myös haavantuhooja Lamellocossus terebra, ruokotuhooja eli ruokoperho Phragmataecia castaneae sekä viimeisimpänä tuore tulokaslaji kastanjantuhooja Zeuzera pyrina.

Niillekin olisi tarjolla parempia nimiä. Esimerkiksi kastanjantuhoojalle ruotsalaiset ovat asialliselle tyylilleen uskollisina antaneet nimen Blåfläckig träfjäril, kun britit ovat taas kerran olleet lennokkaampia: Leopard Moth on jo aika komea nimi hienon näköiselle perhoselle.

Tuhooja -nimen oikeutusta nakertaa sekin että meikäläinen puuntuhooja ei edes aiheuta laajoja metsätuhoja. Miksiköhän?

”Siihen, mistä lajista tulee suurtuhooja, vaikuttavat useat tekijät”, kertoo Dresdenin teknillisessä yliopistossa metsätuhohyönteisiä tutkiva Julia Fält-Nardmann. ”Lajin biologialla on merkitystä – miten nopeasti se pystyy lisääntymään ja levittäytymään, ja vaikkapa se, miten ”opportunistisesti” se pystyy reagoimaan ympäristönsä tarjoamiin mahdollisuuksiin.” Jotkut lajit kykenevät reagoimaan nopeasti ja lisääntymään tehokkaasti jos kevätkuukaudet ovat tavallista lämpimämpiä, tai ovat niin liikkuvaisia, että löytävät helposti uudet istutukset tai paloalueet.

Puuntuhoojan aikuinen perhonen on Suomen suurimpia perhosia. Kuva: Meyers / Wikimedia Commons

Toisaalta tarjolla olevat elinympäristöt saattavat ”tehdä tuholaisia”.
”Jos metsässä kasvaa pelkästään juuri sopivan ikäistä mäntyä, on sitä ravintonaan käyttävien hyönteisten helppo lisääntyä massaesiintymäksi asti. Sama voisi toki tapahtua muitakin puita ravinnoksi käyttävien hyönteisten kohdalla, mutta Suomesta tuskin löytyy riittävän mittavia vaikkapa kastanjan, tammen tai pyökin monokulttuureja, jolloin niille aiheutuneet tuhotkaan eivät saa mediassa suurtuhon leimaa”, sanoo Fält-Nardmann.

Pedot tai loiset säätelevät monen hyönteislajin kantaa niin tehokkaasti ettei hyönteispopulaatio ehdi kasvaa massaesiintymäksi asti. Fält-Nardmannin mukaan kauhukuvat vieraslajeista perustuvatkin siihen, että uusi laji onnistuisi levittäytymään alueelle, jossa sen suosikkiravintoa olisi runsaasti, mutta jossa sitä ravintonaan käyttäviä petoja tai loisia ei vielä tavattaisi.

Kastanjantuhooja on kaunis mutta huonomaineinen perhonen. Kuva: Olaf Leilinger / Wikimedia Commons

Viime vuosina on lehtijutuissa kannettu huolta esimerkiksi juuri kastanjantuhoojan uusista esiintymistä Suomessa. Ilmastonmuutos tuo maahamme monia uusia lajeja, mutta ennakoidut metsätuhot eivät ole ollenkaan niin kirkossa kuulutettuja kuin äkkiseltään luulisi.

Ympäristötekijät kuten lämpötila ja kosteus vaikuttavat monen hyönteislajin kehitykseen ja lisääntymiseen, mutta joka lajiin omalla tavallaan.

”Jollekin lajille leuto talvi tarkoittaa sitä, että tavallista useampi muna selviää hengissä talven yli, ja nälkäisiä toukkia kuoriutuu keväällä ennennäkemätön määrä. Toisaalta lumeton talvi voi aiheuttaa aivan päinvastaisen ilmiön: jos suojaavaa lumipeitettä ei ole, voivat talvehtivat hyönteiset kuolla talvisäiden armoilla kylmään tai kuivuuteen. Samoin poikkeuksellisen lämmin kevät voi vauhdittaa joidenkin lajien kehitystä, mutta hellekeväänä liian nopeasti kehittyvät lehdet saattavat myös vaikeuttaa nuoria lehtiä popsivien hyönteisten ravinnonsaantia. Useiden tuholaislajien kohdalla onkin erittäin vaikeaa vetää varmoja johtopäätöksiä siitä, mikä ympäristötekijöiden yhteissumma on niille se kaikkein edullisin – tai metsätalouden kannalta tuhoisin”, toteaa Fält-Nardmann.

Hyönteistuhoja voi monesti ehkäistä metsänhoidollisin keinoin. Fält-Nardmannin mukaan tutkimukset viittaavat siihen, että lajistoltaan ja ikäjakaumaltaan monipuolinen metsä, jossa on sekä lehti- että havupuita, on yhden puulajin tasaikäistä metsää vastustuskykyisempi.

”Monipuolisesta metsästä tuholaisen voi olla vaikeampi löytää syötävää, ja toisaalta, vaikka yksi metsän puulajeista jonain vuonna kärsisikin tuholaisvahingoista, jäisi metsään vielä muita puulajeja, jotka tuona tuhokautenakin kasvavat normaalisti – harva tuholaislaji kun käyttää ravinnokseen kaikkia puulajeja. Monipuolisessa metsässä voidaan myös olettaa aina olevan läsnä luonnollisia vihollisia – petoja ja loisia – jotka hyönteislajin kannan kasvaessa tavallista suuremmaksi voivat nopeasti lisätä siihen kohdistuvaa petopainetta.”