Ohdakeperhosia liihottaa nyt tavallista useammalla niityllä ja joutomaalla. Kuva: Heikki Vasamies

Kaikista päiväperhosista tämän vuoden huomiota herättävin laji on kiistatta ollut ohdakeperhonen. Laji valloitti Suomen jo keväällä vaeltamalla useammassa saapumiserässä joukolla Etelä-Suomeen. Vaellus jatkui yhä pohjoisemmas, ja juhannuksen jälkeen ohdakeperhosia liihotteli jo koko maassa Haltin takatuntureita ja Utsjokea myöden.

Meille etelästä saapuneet vaeltajat lisääntyivät Suomessa, ja heinäkuussa siivilleen nousi tämän vuoden ensimmäinen Suomessa syntynyt polvi. Tälläkin hetkellä maastossa on vielä isoja toukkia ja toisen polven aikuisia ohdakeperhosia.

Valtakunnallisessa päiväperhoslaskennassa NAFI:ssa ohdakeperhonen hätyyttelee historiallisesti jo runsaimman päiväperhosen kärkipaikkaa. Heinäkuun puolivälissä edellä oli vain kangasperhonen, jonka lento on kuitenkin jo loppunut, kun ohdakeperhoselle sen sijaan oli luvassa nousua uusien syntyvien sukupolvien myötä. Kun tesmaperhonenkaan ei ollut runsaimmillaan, ohdakeperhonen kiilasi lasketuissa yksilöissä kärkipaikalle heinäkuun lopulla.

Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin sekä Suomen Perhostutkijain Seuran koordinoimaa päiväperhoslaskentaa vetävä Kimmo Saarinen seuraa tilannetta tarkkaan: ”Uusia ohdakeperhosia on alkanut juuri nyt putkahdella lentoon ihan tosissaan. Juha Jantunen laski reilu viikko sitten perhoslaskennassa Joutsenossa yhdeltä pellolta 43 uunituoretta yksilöä. Ja massaa on alkukesän vaellusten pohjilta tulossa huimasti…”

Ohdakeperhosia ruohosipulilla. Kuva: Olavi Alatalo

Monien muiden päiväperhosten valmistautuessa jo talven viettoon vuosi on ohdakeperhosen näkökulmasta vasta puolivälissä.

”Vuoden 2009 huippuvaellus täytti apilapeltomme ohdakeperhosista, ja jää nähtäväksi, mennäänkö tänä vuonna tuon ennätysvuoden ohi. Hyvinkin! Mutta ihan tavaton laji ei ole kärkipaikoilla”, toteaa Saarinen. Se käy ilmi aiempien laskentavuosien tuloksista.

Taulukko: NAFI / Kimmo Saarinen

Tämän vuoden menestys ei takaa, että ohdakeperhosia olisi ensi vuonna yhtä paljon. Kimmo Saarinen tähdentää että ohdakeperhosella ei ole kykyä pohjoisiin oloihin sopeutuneille perhosille tyypilliseen talvilepovaiheeseen eli diapaussiin, joten meikäläistä talvea se ei ylitä mitenkään. ”Kenties jotkut pyyhältävät syksyn aikana etelään turvaan. Amiraalilla ja kaaliperhosella paluumuuttoa on dokumentoitu, mutta ohdakeperhosella ei ainakaan samassa määrin.”

Vaelteleva elämä

Ohdakeperhonen on kosmopoliitti. Se on valloittanut lähes koko maailman Etelä-Amerikkaa ja Australiaa lukuunottamatta.

Menestys liittyy ainakin osittain liikkuvaan elämäntapaan, jossa eri aikoina vuodenkiertoa vaelletaan aina parhaita ravintolähteitä ja ympäristöoloja tarjoaville alueille. Keväällä lennetään pohjoiseen ja syksyllä etelään useamman sukupolven voimin.

Suomeen asti yltävien, useampien sukupolvien kiertoa edellyttävien vaellusten äärilähtöalueena on pidetty Pohjois-Afrikassa sijaitsevaa Maghrebin aluetta. Sinne tutkijat johdatti ohdakeperhosia keväällä Etelä-Eurooppaan avittavien, Afrikasta puhaltavien ilmavirtausten seuraaminen.

Näytti siltä että ohdakeperhoset viettivät suuren osan talvesta Maghrebin alueella lisääntyen ja aloillaan pysyen. Niiden määrä alueella kuitenkin pieneni keskitalvella jo ennen pohjoiseen suuntautuvan kevätvaelluksen alkua. Mihin perhoset katosivat?

Pian saatiin viitteitä siitä, että ainakin osa ohdakeperhosista saattaisi jatkaa matkaa Saharan yli paljon pidemmälle etelään päiväntasaajan Afrikkaan. Esimerkiksi Tsadissa havaittiin etelään suuntautuvaa perhosmuuttoa syys-lokakuun vaihteessa. Saharan ja savannit erottavalta Sahelin alueelta saapuvien perhosten muutto hiipui, kun ne saavuttivat sadekauden rehevöittämän savannin.

Ohdakeperhosia löydettiin loppusyksyllä Sahelin eteläpuolelta useasta paikasta koko Afrikan leveydeltä Senegalista Beninin ja Tsadin kautta Etiopiaan. Siellä loppusyksyllä päättyvä sadekausi luo hetkellisesti hyvät ja vehreät elinolosuhteet pohjoisesta saapuville perhosille. Sateita synnyttävä pasaatituulten kohtaamisvyöhyke vetäytyy kuitenkin talvikaudella etelään, ja kuivuus alkaa talven mittaan autioittaa monia tasankomaita. Vesistöjen reunamille ja ylänköalueille jää kuitenkin perhosten lisääntymiselle otollisia alueita. Erityisen runsaasti ohdakeperhosia tavattiin marraskuun lopulla Etiopiassa. Siellä ohdakeperhoset tuntuivat viihtyvän ja lisääntyvän yli 2300 metrin korkeudessa vuoristossa. Suosittuja paikkoja olivat peltojen ja teiden reunat ja ruderaatit jopa kaupunkikeskustoissa, kuten Addis Abebassa.

On mahdollista että osa ohdakeperhosista seuraa pasaatituulten kohtaamisvyöhykettä vieläkin etelämmäs Nigeriaan, Ugandaan ja Keniaan asti, ennenkuin pohjoisen kevään lähestyminen kääntää liikehdinnän vastakkaiseen suuntaan, kohti pohjoista ja Eurooppaa. Suomeen perhoset eivät toki lennä Afrikasta asti, vaan matka taittuu useamman sukupolven siivin. Niitä on ainakin 7, ehkä enemmänkin.

Arvoituksellisen ohdakeperhosen elämässä riittää tutkijoille vielä selvitettävää. Tarvitaan lisää havaintoja siitä, kuinka kauas Afrikkaan ohdakeperhoset talvella liihottavat. Epäselvää on sekin, löytävätkö Suomen leveysasteilla syntyneet ohdakeperhoset tiensä takaisin etelään vai kuolevatko ne tänne syntysijoilleen syksyn ja talven myötä. Eteläisestä Euroopasta täytyy tapahtua muuttoa Afrikkaan, mutta sitä on vaikea havaita. Lentäjänä ohdakeperhonen ainakin on vahva: sitä todistavat havainnot sekä Huippuvuorilta että etelästä Antarktiksen reunamilta, yli 1800 kilometrin päässä Afrikan eteläkärjestä!

Toukkia etsimään

Vielä nyt kannattaa etsiä ohdakeperhosen toukkia. Toukka kehrää kasvin lehtien väliin itselleen isohkon seittien suojaamaan piilopaikan, joka helpottaa sen löytämistä. Myös toukan ruokailulehdille kertyvät tummat papanat paljastavat sen sijainnin. Toukkien kehitysnopeus riippuu paljon lämpötilasta, viileimpinä päivinä kehitys on paljon hitaampaa kuin helteellä.

Perhosharrastaja Heikki Luodon pihalla perhonen vaikutti valikoivalta, kun tarjolla oli useita ravintokasvivaihtoehtoja. Toukkia löytyi vain kyläneidonkieleltä.

Ohdakeperhonen suosii toukkien isäntäkasvina karvaisia ja piikikkäitä asterikasveja. Pääisäntäkasvi Suomessa on perhosen nimenkin mukaisesti pelto-ohdake, mutta toukkia on löydetty monilta kasveilta. Toukkia kasvattava perhosharrastaja Laura Rostedt kertoo toukkien kelpuuttavan ravinnokseen ohdakkeiden lisäksi muun muassa olkikukat kuten hopeakäpälän, marunat, nokkoset, takiaiset, neidonkielen, jäkkärän, malvan, kurkkuyrtin, rohtoraunioyrtin ja jopa myrkyllisen jättiputken.

Moniruokaisuus on välttämätön lajille, jonka sukupolvet varttuvat eri kasveilla pitkän ja maantieteellisesti mittavan vuosikierron aikana.

Lähteet:
Stefanescu C, Alarcon M, Avila A. 2007. Migration of the painted lady butterfly, Vanessa cardui, to north-eastern Spain is aided by African wind currents. Journal of Animal Ecology 76: 888–898.
Stefanescu C, Paramo F, Akesson S, Alarcon M, AvilaA, Brereton T, Carnicer J, Cassar LF, Fox R, Heliölä J, Hill JK, Hirneisen N, Kjellen N, Kühn E, Kuussaari M, Leskinen M, Liechti F, Musche M, Regan EC, ReynoldsDR, Roy DB, Ryrholm N, Schmaljohann H, Settele J, Thomas CD, van Swaay C, Chapman JW. 2013. Multi-generational long-distance migration of insects:studying the painted lady butterfly in the Western Palaearctic. Ecography 36: 474–486.
Talavera G, Vila R. 2016. Discovery of mass migration and breeding of the painted lady butterfly Vanessa cardui in the Sub-Sahara: the Europe–Africa migration revisited, Biological Journal of the Linnean Society.

ohdakeperhonenpäiväperhonenpäiväperhoset