11/2021

Fillari etenee syksyisenä iltapäivänä kohti Koukkosuota, sen ympäristössä olevia pieniä peltoja, kauniita metsänreunoja. Syvemmällä metsä kätkee kanahaukan vanhan, mutta asutun pesän. Koukkusuo oli vielä rikkumaton. Sen pesimälinnustoon kuului metsäviklo ja siellä viihtyi kurki. Kauniilta kalliolta oli mukavat maisemat suolle. Kunnon polkuja saattoi kulkea tässä luontokohteessa, vain kolme neljä kilometriä pikkukaupungin keskustasta. Harmiksi tuota maisemaa ei enää ole entisenlaisenaan, ehjänä.

Mutta mikä oli retken lintumysteeri ja miten se selvisi?

Polkiessa tuohon päämäärään mutkittelevan pikkutien varressa havahdutti katseen pieni pöllö. Taisi istua lepässä. Pöllö oli hyvin lähellä ja ehkä kolmen metrin korkeudessa. Se näkyi hyvin. Pieni pöllö. Pöllöt olivat uusia lintuja vasta vuoden, tuskin kahta harrastaneelle ornitologin alulle. Tuohan on kuin varpuspöllö, mutta miksi sillä on sarvet? Ihan selvät sarvet! Eivät lintukirjat sellaista tunne.

Varpuspöllö. Ei korvia esillä. Kuva: Samuli Haapasalo

Sarvipöllö on paljon isompi ja ihan eri näköinen muutenkin. Ainoa pieni pöllö, jolla oli korvatöyhdöt ja on lintukirjasta tuttu, oli kaukaa Keski-Euroopasta oleva kääpiösarvipöllö. Mutta tämä ei voinut olla se. Pieni koko ja sarvet eivät tehneet siitä kääpiösarvipöllöä.

Lintu jäi mysteeriksi. Sarvet eivät kuuluneet varpuspöllön lajikuvaukseen. Eikä minkään muunkaan tunnetun linnun tuntomerkkeihin sopinut korvatöyhtöjen vuoksi tuo pöllö, joka malttoi hetken istua, ennen kuin lensi pois.

Viikko pari sitten hyvä ystäväni, jonka kanssa olen vuosien mittaan paljon retkeillyt, oli kuvannut Hämeessä varpuspöllön, joka ilmeisesti jotakin isompaa petolintua varoessaan oli yllättäen kohottanut molemmat korvansa sarvimaisesti ylös! Ystäväni muisti havaintoni puolen vuosisadan takaa. Hän kirjoitti: Muistan, että noin 55 v sitten kehuit nähneesi Jokimiehen liepeillä pienen pöllön, jolla oli korvatöyhdöt. Semmoista ei kuitenkaan löytynyt sen ajan lintukirjoista (paitsi kääpiösarvipöllö, Otus scops). Tuossa puolisentoista viikkoa sitten kuvasin yhden ruokinnan luona varpuspöllön takaa päin juuri kun se säikkyi jotain petoa, jota en nähnyt. Takaapäin sillä on yllättävän selvät korvat. Tavallisestihan pöllö hermostuu kuvaajasta, mutta edestä päin korvat eivät juuri nouse päälaesta (pää muuttuu vain kulmikkaaksi, ”tasalakiseksi”); tästä löysin joitain omiakin kuvia.

Yllättävän selvät korvat. Kuva: Pekka Nurminen

Olisikohan tuo ikivanha probleemi nyt ratkaistu, eikä aikaakaan mennyt siihen kuin rohkeasti puoli vuosisataa.

Oli ratkaistu! Ja sillä välin olin nähnyt lukuisia kertoja varpuspöllöjä, nähnyt ja kuullut ja kuvannutkin. Ja vain tuolla ensimmäisellä 55 v sitten havaitsemallani – se oli varmasti pelästynyt minua – ja ystäväni nyt kuvaamalla, joka myös pelästyi, oli korvat koholla. Mutta kun lintu liikuttaa myös muuta pään höyhenystä, korvat yleensä jäävät piiloon ja havaitsematta – ainakin edestä päin. Vanha havainto varmistui.

Ps. nyt tuo silloinen kääpiösarvipöllö on saanut hauskan uuden nimen, se on kyläpöllönen, ja kyläpöllösestä on pari havaintoakin Suomesta Hämeen suunnalla.

Ja vaikka korvatkin voi siis nähdä puolen vuosisadan välein, yleensä varpuspöllö näyttää tältä, ei korvia, vain pyrstön nipukka! Kuva: Samuli Haapasalo