Kun toissa viikolla retkeilin Varanginvuonolla, erityisen kaunista katsottavaa oli vähentyneen metsähanhen parvi. Se ruokaili tunturinummilla, jotka olivat täynnänsä variksenmarjaa, kävi välillä makoilemassa hiekkarannoilla tai piirsi kaihoisan näkymän ihmisenkin verkkokalvolle etääntyessään ylös tuntureille.

Yhdellä metsähanhella näin myös antennin ja lähettimen. Onkin tärkeää, että hanhien muuttoreittejä ja mm. kesäisiä sulkimispaikkoja tutkitaan ja tunnetaan. Määrältään vähenevien lajien parempi tunteminen auttaa luonnonsuojelutyötä. Suomessa metsähanhi luokitellaan vaarantuneeksi. Suojelu ja rauha pesimäalueilla, muutto- ja talvehtimisalueilla sekä levähdys- ja ruokamailla on linnuille hyvin tärkeää.

Toinen hauska tapaus on runsaina parvina syksyllä tänne kokoontuvat isokoskelot eli ”kalasorsat”, kuten kveenit, Ruijan suomalaiset, niitä kutsuvat. Niiden parvet viihtyvät jokisuistoissa – Tenon suistossa isokoskeloita saattaa olla syksyllä kymmeniä tuhansia! Myös vuonojen poukamissa isokoskelot kalastavat satapäisinä parvina.

Hauska on Ruijan suomalaisten isokoskelolle antama nimi: kalasorsa.

Laulujoutsen on levinnyt takaisin paitsi etelään, vähän pohjoiseenkin. Varangilla laulujoutsen tavoittaa nyt muutamin parein tundran. Täällä laulujoutsen on edelleen hyvin arka ja valpas. Valpautta korostaa linnun näkyminen pitkälle avoimessa maastossa.

Laulujoutsenpari avoimella tundralla.

Tulokas merihanhi näyttää lyhyessä ajassa omaksuneen myös tunturinummien ruokamaat. Yleisimmin merihanhen tapaa kuitenkin rantojen lammaslaitumilta ja heinämailta, joskus senkin lepäilemässä beachiltä!

Aivan viime vuosikymmeninä on merihanhi levittäytynyt Varanginvuonolle ja on loppukesästä yllättävästi yleisin hanhi vuonomaisemassa.

isokoskelolaulujoutsenLinnutlinturetkellämerihanhimetsähanhiVaranginvuono