Mitä siitepöly on?
Heinien siitepölykausi on pitkä. Nurmipuntarpää tuottaa paljon siitepölyä. Kuva: Aune Vallius / Vastavalo
Koputan huoneen 326 oveen Turun yliopiston Natura-rakennuksessa, mutta ketään ei tunnu olevan paikalla.
”Siinä on ovikellokin”, huikkaa vaalea nainen tullessaan käytävän päästä.
Hän on Annika Saarto, siis henkilö jota etsinkin.
”Ai sinä et olekaan homeasiakas?” hän kysyy minulta.
Tänne Aerobiologian yksikköön voi tuoda myös homenäytteitä analysoitavaksi, mutta nyt ei olla sellaisella asialla. On tarkoitus perehtyä siitepölyn saloihin.
Jo helmikuun puolivälissä Turun yliopiston katolla pyörivälle keräimelle ilmestyivät ensimmäiset merkit siitepölykauden alusta.
”Ne ovat yleensä lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä ja kaukokulkeumia Keski-Euroopasta. Pähkinäpensas aloitti kukintansa Hollannissa jo joulukuussa”, yksikönjohtaja Saarto kertoo.
Hiukkaset voivat siis kulkea tuhansiakin kilometrejä, jos tuulet ja ilmavirrat ovat suotuisia. Lisäksi hiukkasilla on erilaisia aerodynaamisia ominaisuuksia, jotka jouduttavat lentoa.
Esimerkiksi kuusen ja männyn siitepölyhiukkasissa on ilmarakkulat.
”Ne ovat kuin Mikki Hiiren korvat”, Saarto naurahtaa.
”Hiukkasessa voi olla myös reikiä tai muita pintarakenteita; esimerkiksi hierakalla on kuin kirurginveitsellä leikattuja vakoja ja pajulla pinta on verkkomainen. Lehmus on suosikkini; siinä on hieno muoto. Hiukkaset ovat yleisesti melko värittömiä ja läpinäkyviä, mutta pienetkin sävyerot ovat tärkeitä niiden tunnistamisessa.”
Hiukkasia nähdäkseen tarvitsee tietenkin mikroskoopin, sillä niiden koko vaihtelee 20–50 mikrometrin (millimetrin tuhannesosa) välillä. Esimerkiksi 50 mikrometrin hiukkasia menee 20 rinnakkain milliin.
Pieniä hiukkasia löytyy muun muassa nokkosen heteiden ponsista ja selvästi suurempia viljellyistä heinistä kuten rukiista.
”Rukiin hiukkasta oikein pelästyy, että mikä hirviö keräimen nauhalle on lennähtänyt.”
Kyytiä tuulelta tai eläimiltä
Heteiden ponsista siitepöly leviää tuulen tai eläinten kuten kimalaisten, mehiläisten, ampiaisten, perhosten tai Suomea etelämpänä myös lepakoiden mukana arvoitukselliselle matkalleen kohti saman lajin emikukinnon luotteja.
Ensimmäiset pajut kukkivat jo huhtikuun alussa ja tarjoavat varhaisille keväthyönteisille varsinaisen ravintoaitan. Kun hyönteiset möyryävät pajun kukissa keräten mettä, niihin tarttuu heteistä samalla siitepölyä. Seuraavan emikasvin kukkaan lentäessään hyönteinen pölyttää sen kantamallaan siitepölyllä. Kun emikukinto on hedelmöittynyt, kasvi voi lisääntyä suvullisesti siemenistä.
Pajun ja pölyttäjien välinen yhteistyösopimus hyödyttää siis kumpaakin osapuolta, mutta pajun ei tarvitse luottaa vain pölyttäjiin, sillä myös tuuli levittää sen siitepölyä.
Tuulipölytteiset kasvit varautuvat pölytyksen sattumanvaraisuuteen tuottamalla erityisen paljon siitepölyä.
”Yhdessä isossa koivussa voi olla yli 10 000 norkkoa ja jokaisessa niistä voi arvioiden mukaan syntyä jopa viisi miljoonaa siitepölyhiukkasta. Puhutaan siis kymmenistä miljardeista siitepölyhiukkasista, joita ilmakehässä kulkee”, Saarto laskeskelee.
Vuodet eivät ole veljeksiä siitepölyn määrässäkään ja tutkijoiden työmäärä vaihtelee sen mukaan.
”Vuosina 2012 ja 2014 oli ennätyksellinen koivun kukinta ja siitepölykeräyksemme vuorokausikeskiarvo oli parhaimmillaan 28 000 hiukkasta ilmakuutiometrissä. Näytteissä oli hirveä laskeminen”, Saarto sanoo.
Turun lisäksi keruupisteitä on Helsingissä, Imatralla, Kuopiossa, Vaasassa, Oulussa, Rovaniemellä, Kevolla sekä tänä keväänä avattu Ahvenanmaan piste.
Koirillakin siitepölyallergiaa
Nuha, aivastelu, nenän kutina ja tukkoisuus sekä yskä kiusaavat joka viidettä suomalaista siitepölykautena, joka ulottuu helmikuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Myös koirilla on todettu siitepölyallergiaa.
”Siitepölykausi on vuosien kuluessa pidentynyt muutamalla viikolla johtuen lämpöolojen muutoksesta”, Saarto valaisee.
Siitepölymääriä onkin alun perin alettu tutkia ja mitata juuri allergioiden vuoksi, mutta pitoisuuksista voi tulkita myös lajien kukinnan alkua ja loppua sekä voimakkuutta ja niiden vaihteluja erilaisissa sääoloissa.
Turun yliopisto on yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa kehittänyt Norkko-sovelluksen, jolla voi seurata siitepölymääriä reaaliaikaisesti. Nyt aluksi sovelluksesta näkee koivun kukintatilanteen, mutta siihen on tarkoitus lisätä seuraavaksi heinät sekä leppä.
Ensimmäisiä kotoisia allergiaa aiheuttavia kukkijoitamme ovat pähkinäpensas ja leppä, sitten vuoroon tulevat paju, koivu sekä heinät ja heinäkuun puolivälissä pujo.
”Seuraavan vuoden siitepölykauden voimakkuus määräytyy monilla puuvartisilla kasveilla jo edellisen kasvukauden loppuun mennessä, ja esimerkiksi norkkoaiheet kehittyvät jo alkukesästä. Kasvuolot vaikuttavat siihen, kuinka paljon niitä muodostuu”, Saarto selventää.
Edellisen vuoden kukinnalla on myös oma merkityksensä: runsasta kukintaa seuraa yleensä heikko kukinta ja heikkoa runsas.
Jo pienetkin hiukkasmäärät voivat aiheuttaa allergisen reaktion. Saarto itse on huomannut, että kauden ensimmäiset yksittäisetkin siitepölyhiukkaset aiheuttavat hänelle allergiaoireita.
”Sitten elimistö sopeutuu allergeeniin. Minulla oireet katoavat.”
Myös siitepölyn allergeenipitoisuus saattaa vaihdella vuosittain. Syytä tähän ei vielä tiedetä, mutta arvellaan, että ilmansaasteet voivat vaikuttaa kasvin valkuaisaineen tuotannon aktivoitumiseen ja toisaalta ihmisen herkkyyteen reagoida siihen.
Heinien siitepölykausi pitenee
Siitepölyhiukkasen valkuaisaine on ihmiselle allergeeni. Monien allergeeneiksi osoittautuneiden valkuaisaineiden tehtävä siitepölyhiukkasessa on sitoa kalsiumia.
Kun hiukkanen ajautuu limakalvolle, sen kuori särkyy ja sisällä oleva valkuaisaine, tutkijaslangilla ilmaistuna puuro, pääsee vapaaksi. Ihmisen elimistö tunnistaa sen vaaralliseksi aineeksi ja käynnistää puolustusmekanisminsa, jotka aiheuttavat oireita kuten silmien kutinaa.
”Ennen ukonilmaa ihmisiä hakeutuu tavallista enemmän astmakohtausten vuoksi hoitoon. Silloin allergeenejä leviää ilmaan tavallista enemmän”, Saarto kertoo.
Niin sanotun ukkosastman syyksi arvellaan sitä, että siitepölyhiukkasten kuoret rikkoutuvat ilmanpaineen vaihtelun, tuulen sekä sateen johdosta.
Ihminen saati koirakaan ei ole aina ollut allerginen siitepölylle, vaan syynä ovat teollistuminen sekä liiallinen hygienia.
”Hygieniateoria onkin nyt korvattu biodiversiteettiteorialla, jonka mukaan ihmisen tulee altistaa itsensä luonnon monimuotoisuudelle.”
Kaikkien kasvien siitepöly ei aiheuta allergiaa. Esimerkiksi havupuut tuottavat paljon siitepölyä, mutta sille allergisia on vain vähän. On arvioitu, että yksi mänty tuottaa siitepölyä kuusi kiloa 50 vuoden aikana.
”Männyn siitepölyhiukkasen seinä on paksu ja proteiinit erilaisia kuin allergiakasveilla”, Saarto pohtii mahdollista syytä ilmiölle.
Norkko-sovellus pystyy ennustamaan reaaliaikaista siitepölytilannetta, mutta tutkijat katsovat tietysti jo pitemmällekin tulevaisuuteen.
”Arvellaan, että Suomessa sateet lisääntyvät ja lämpötila nousee. Tämä tietää esimerkiksi heinien siitepölykauden voimistumista seuraavien kymmenien vuosien aikana”, Saarto ennustaa.
Siitepöly ja itiöt ovat tarjonneet myös mahdollisuuden kurkistaa menneisyyteen. Maaperässä säilyneistä hiukkasista on voitu tutkia esimerkiksi jääkauden jälkeisen kauden kasvillisuuden kehitystä.
Upea rakenne esiin
Toisinaan Turun yliopiston katolla pyörivän siitepölykeräimen tahmealle nauhalle tarttuu jokin eksoottisempi hiukkanen, jota koko Aerobiologian yksikön väki juoksee katsomaan.
”Esimerkiksi palsamikasvien siitepölyhiukkanen näyttää ihan keinotekoiselta, kuin kuplalta”, Saarto kuvailee.
Keräimestä löytyy silloin tällöin hyönteisten kappaleita kuten siipiä, ja ne on kiikutettu talon hyönteisasiantuntijalle tunnistettavaksi. Myös isompien kaupunkiemme katupölypuhdistukset saattavat näkyä keräimen nauhalla.
Sisäistä laadunvalvontaa Saarron johtamassa yksikössä toteutetaan vuosittain tunnistuskokeilla.
”Ne jännittävät kaikkia ja niitä koetetaan aina lykätä”, Saarto nauraa.
Viimeisimmästä kokeesta johtaja on ainakin päässyt läpi. Tulos on 9/10.
”Ja tuo yksi oli kompa. Se ei ollut siemenkasvista peräisin ollenkaan vaan itiö”, Saarto tokaisee ja naputtelee tietokoneeltaan esille kuvan kortteen itiöstä. Siinä on ikään kuin tarttumanauhat, jotka auttavat kasvia levittäytymisessä.
”Siitepölyhiukkasilla ja itiöilläkin on upeita rakenteita, jotka näkyvät vain mikroskoopilla. Joskus mietin, että ne ovat turhaan niin hienoja, kun kukaan ei niitä näe. Onneksi tutkijat sentään näkevät”, Saarto sanoo.
Katso siitepölyennuste.
Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 3/2016.