”Luonto elvyttää ja auttaa ihmistä palautumaan arjen stressistä. Metsälenkillä huomio kohdistuu työstä ja arjesta muualle ja mieli saa hetken levätä.
Luonto tarjoaa lisäksi paljon nähtävää; kasvit, eläimet, tuoksut ja äänet sekä vihreän eri sävyt tutkitusti rentouttavat. Metsässä voi olla rauhassa, jos siellä kokee olonsa turvalliseksi. Parempi ilman laatu ja meluttomuus edistävät myös hyvinvointia.

On tutkittu, että luonnossa ihmisen hermoston toiminta muuttuu. Kun kaupungissa ollaan valmiina reagoimaan, voidaan luonnossa ja erityisesti metsässä olla rentoutuneessa tilassa. Lihasjännitys vähenee, sydämen syke alenee, verenpaine laskee, hormonituotanto muuttuu ja myönteiset tuntemukset lisääntyvät. Palautumisen myötä voi tuntea itsensä energisemmäksi ja keskittymiskyky paranee. Ne taas auttavat ylläpitämään yleistä toimintakykyä.
Myös maiseman näkeminen ikkunasta sekä luontoelokuvan tai luontokuvan katsominen laskevat stressitasoa – eivät toki niin vahvasti kuin varsinainen maastokäynti, mutta nekin vaikuttavat hyvinvointiimme.

Tarkkaan ei vielä tiedetä, millainen metsä elvyttää parhaiten. Maisema-arvotutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että varttunut ja täysikasvuinen metsä koetaan ulkoiluun sopivimmaksi. 1980-luvulla tehdyissä tutkimuksissa miehiä miellytti enemmän männiköt, naisia koivikot ja sekametsät. Tärkeää kaikille on, että paikassa voi kokea oikeaa metsän tuntua, se on kulkukelpoinen, eivätkä metsänhakkuun jäljet ole suoraan näkyvissä.
Luonnon terveysvaikutukset ulottuvat moneen tekijään. Uskonkin, että mikäli ennalta ehkäisevä terveydenhoito vahvistuu, emme ole kaukana siitä, että lääkäri määrää ulkoilureseptin potilaalle lääkkeeksi.

Koululääketiede ei ole pystynyt ratkaisemaan terveysongelmia, joista monet liittyvät elintapoihimme ja kaupungistumiseen. Osa väestöstä sairastaa enemmän ja voi huonommin, vaikka aineellinen hyvinvointi kasvaa. Tämä yhtälö ei toimi, siksi ratkaisuja on etsittävä muualta. Terveystieteen ja metsätieteiden tutkimusyhteistyö on viimein saatu käyntiin. Osin jäykkienkin tieteenalojen lähentyminen on ollut hidasta. Viime vuosien aikana asenne on selvästi muuttunut.
Esimerkiksi Japanissa nämä tieteenalat ovat tehneet jo kymmenen vuotta yhteistyötä. Siellä on muun muassa sertifioituja terveysmetsiä, joihin voi mennä ohjatuille kävelyille ja joissa voi saada terveysneuvontaa. Meilläkin tutkimustietoa alkaa nyt kasautua ja tutkimus on laajenemassa. Tärkeää olisi saada sitä vakiinnutettua.

Tutkimme parhaillaan Japanin Tiedeakatemian ja Suomen Akatemian kanssa yhteisrahoituksella erilaisten ympäristöjen elvyttävää vaikutusta. Suomessa koehenkilöt on viety kaupungin keskustaan, rakennettuun puistoon ja luonnontilaiseen metsään. Käyntien yhteydessä mitattiin verenpaineen ja sykkeen muutoksia sekä stressihormonien eritystä ja mielialan muutoksia. Olemme saaneet hyvän tutkimusaineiston ja tuloksia lasketaan parhaillaan.

Me suomalaiset voisimme olla reilummin metsäläisiä; onhan meillä edelleen pohjoiseurooppalaiseen kulttuuriin liittyvä selkeä oman tilan, hiljaisuuden, rauhan ja yksityisyyden tarve. Hyvinvoiva kesämökkikulttuurimme kertoo myös voimakkaasta metsäsuhteestamme, joka kaupungistumisen myötä on toki pikku hiljaa muuttunut. Vahva suhde luontoon on meille valtava ja luontainen voimavara, jota voisi hyvin hyödyntää enemmän esimerkiksi luontomatkailun kehittämisessä.
Metsät ovat aina olleet meille tärkeitä, mutta arvostuksen painotus on siirtynyt sitten 1950–1970-lukujen hyötyajattelusta ja aineellisen hyvinvoinnin tavoittelusta enemmän kohti henkistä hyvinvointia.

Osalle luonnossa liikkuminen on arkipäiväistä ja helppoa, mutta jos kokee, että on korkea kynnys lähteä yksin ulos, kannattaa pyytää kaveri mukaan. Silloin tulee varmemmin lähdettyä ja samalla voi vaihtaa kuulumisia. Lenkki tulee tehtyä ihan huomaamatta.
Ulkoiluympäristön valintaan on syytä myös nähdä hieman vaivaa. Kun ympäristö on mieluisa, sinne on mukava palata uudelleen. Puhutaankin niin sanotuista mielipaikoista.
Tutkimustemme mukaan viisi tuntia kuukaudessa on minimi, jolla jo saa luonnosta hyvinvointia. Jos löytää itselleen mielipaikan ja käy siellä vaikka pari kertaa viikossa, näillä käynneillä saa jo itselleen havaittavia terveydellisiä hyötyjä.”

Liisa Tyrväinen, professori, Helsinki
◊    Metsäntutkimuslaitoksen luontomatkailun professori  vuodesta 2005.
◊    Metsästä hyvinvointia 2008–2013 -tutkimusohjelman koordinoija.
◊    Opettaa Lapin yliopistossa luontomatkailua Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa.

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 9/2012.