Suomen hallitus harkitsee lehtitietojen mukaan tukipakettia Talvivaaran kaivokselle. Yhtenä perusteena olisi, ettei malmien liuotusta kasoista ”voi keskeyttää vuosiin”. Tämä vaikuttaa oudolta, sillä Talvivaaralla on ollut jatkuvia vaikeuksia estää liuotusprosessin keskeytyminen tai hidastuminen. Kasa hiljenee itsestään, jos liuotukseen ei syötetä happoa ja happea.
Helsingin Sanomat nosti viime viikolla esiin Talvivaaran pelastussuunnitelman, johon me kaikki suomalaiset veronmaksajat osallistuisimme, sillä varat tulisivat valtiolta. Yhtiön rahat eivät riitä toiminnan pyörittämiseen ja vielä vähemmän velkojen uusimiseen.
Saman lehden tuoreimman uutisen mukaan Talvivaaran liuotusta ei voida ”keskeyttää muun muassa päästöjen hallinnan takia… [Talouspolittiisen ministerivaliokunnan] ministereille kerrottiin, että tuotantoa on jatkettava tämänhetkisen tiedon perusteella ainakin neljä vuotta.”
Väite tuotannon jatkamisesta päästöjen hallinnan takia kuulostaa oudolta, jos puhe on toiminnan täydestä mittakaavasta. Talvivaaralla on ollut vaikeuksia pikemminkin kasaliuotuksen käynnissä pitämisessä kuin sen pysäyttämisessä. Kasan toiminta vaatii kastelua kiertoliuoksella, johon lisätään rikkihappoa. Jos ei lisätä, liukeneminen vähenee nopeasti, sillä siinä ahkeroivat bakteerit viihtyvät vain happamissa oloissa. Varsinkin kasan alkuvaiheessa happoa tarvitaan paljon. Tarvitaan myös ilmaa, jota kymmenet pumput koko ajan työntävät kasoihin. Jos ilmastukseen tulee ongelmia, liuotus lähes pysähtyy tai voi jopa kääntyä metallisen sitoutumiseen takaisin kasaan, kuten kävi ykköskasassa vuonna 2010.
Liotusta voidaan siis alkaa ajaa alas milloin vain lopettamalla happokastelu ja varsinkin ilman pumppaus kasoihin. Tällöin liuotusta nopeuttavien bakteerien olot muuttuvat epämukaviksi. Kasojen peittäminen on kaivoksen sulkemisuunnitelmassakin mainittu keino estää ilman ja veden saanti täysin.
Kasojen liuotuksen hidastumisen ongelma näkyy sivulla alempana olevista tuottokäyristä. Niissä ilmastuksen ja muun tekniikan ongelmat ovat johtaneen myös kasan rakenteen muutoksiin. Jos kasa ei saa happea, se alkaa tukkeutua, kun malmin koostuminen noin sentin läpimittaisiksi rakeiksi alkaa purkautua. Tällöin hienojakoinen malmihiekka tukkii ilman ja veden virtauskanavia. Kuvassa vasemmalla heikon ilmastuksen seurauksia kasassa, oikealla siististi agglomeroitunutta eli noin sentin tasakokoisiksi kappaleiksi siististi hitsautunutta malmia, jossa ilma ja nesteet virtaavat hyvin (kuva Talvivaara Site visit, 2012).
Liuotuskentän odotettua heikompi toiminta ja häiriöalttius (esimerikiksi vähälle hapelle ja liialle vedelle) on tärkein syy yhtiön kannattavuuden pettämisen. Kentässä on neljä 1,2 kilometriä pitkää ja 400 metriä leveää lohkoa. Jos laitos toimisi niin kuin on suunniteltu, jokainen lohko luovuttaisi 60-70 prosenttia nikkelistään metallitehtaalle noin 1,5 vuoden aikana. Ensimmäinen lohko kasattiin 2008, siis viisi vuotta sitten. Sen jälkeen puolentoista vuoden ikään on ehtinyt viisi lohkoa, joista on julkista onnistumistietoa. Kuten kuvasta alla näkyy, vain yksi lohko on lähellä tuottotavoitetta. Muut ovat joko myöhästyneet tavoitteesta tai eivät ole päässeet siihen tuhannen päivän yrityksellä.
Talvivaaran liuotuskasan lohkojen tuottokäyrät noin viime vuoden loppuun asti. Metallia liukenee kasasta, kun käyrä kohoaa. Kuvan sininen katkoviiva on ykköslohko, jonka liuotus epäonnistui pahiten — tasainen käyrä merkisee, ettei kasasta saada enää nikkeliä irti. Lähde SRK Consulting, Talvivaara Summary Report, helmikuu 2013. Sama käyrästö on myös Talvivaaran esityksessä toukokuulta 2012, mutta siinä ykköskasan aloitusajankohtaa on siirretty. Talvivaaran kannattavuuden yksi perusta on, että noin 65% nikkelistä saataisiin malmista irti 1,5 vuodessa.
Kun kasaliuotus ei ole toiminut, metallitehtaalle lähtevään virtaukseen ei ole saatu riittävää nikkelipitoisuutta. Fyysikkobloggari Jakke Mäkelä ja Vihreä Lanka paljastivat, että tehtaan käyttöliemen nikkelipitoisuus saavutti tavoitetason (kolme grammaa litrassa) vain lyhyeksi aikaa kesällä 2011.
Suomen Luonto täydentää tätä tietoa alla olevalla kuvaajalla, jonka mukaan vain kaksi neljästä lohkosta vastasi saavutuksesta. Jos Talvivaara olisi auto, sen neljästä sylinteristä kaksi olisi saatu käymään normaalisti muutaman viikon ajan vuosien koekäytössä.
Talvivaaran kasojen vaikeudet näkyvät lohkojen nikkelipitoisuuden kehityksessä syyskuusta 2008 kesään 2011. Kuvassa näkyy punaisena ykköslohko, jota liuotettiin ensimmäisenä. Sinisellä merkatut kolmos- ja neloslohko luovuttuvat kesällä 2011 hetken nikkeliä teholla, jota koko laitokselta on viisi vuotta odotettu. Kuvan lähde Saari ja Riekkola-Vanhanen, 2012, The Journal of The Southern African Institute of Mining and Metallurgy vol.112 no.12.
Myös vuoden 2013 kasojen pitoisuuskehityksestä on lohkokohtaista tietoa (kuva alla). Kiinnostavaa on, ettöä graafin tekohetkellä uusi kolmoslohko tuotti heikosti. Kuva on osavuosikatsauksesta Q1/_2013, jossa Talvivaara vielä mainostaa, miten lohkojen yksi, kaksi ja neljä pitoisuudet nousevat. Tämä ei tainnut olla pitkäaikaista, koska tämän jälkeen lohkot yksi ja neljä joutuivat uusittaviksi ja koko laitoksen metallitehtaalle menevän liemen nikkelipitoisuuden keskiarvo oli alkusyksyllä edelleen yhden gramman seutuvilla.
Tästä huhtikuussa 2013 ottamassamme (kuva Mikko Maliniemi/ Aviation Studio / Suomen Luonto) kuvasta ilmenee, että mainostetut ykkös- ja neloslohko (etualalla) olivat yllä olevan kuvaajan käyrien noustessa puolityhjiä. Ykköslohkosta oli purettu tehtaan puoleinen pää ja neloslohkosta kolmoslohkon puoleinen pää. Kenties lohkojen huonoiten tuottavat osat purettiin ensin ja tämä nosti pitoisuutta?
Miksi laitoksen toiminta ei tahdo luonnistua? Vastaus löytyy luultavasti aivan liian vaatimattomasta koevaiheesta ennen teolliseen toimintaan ryhtymistä. Koelaitoksen alkuliuotus toimi vain puolitoista vuotta kesästä 2005 vuoden 2007 alkuun. Sen mittakaava oli myös hyvin pieni, kokeilussa oli malmia 17 000 tonnia. Se on alle tuhannesosa nykyisen liotuskentän 25 000 000 tonnin malmimäärästä. Mittakaavan kasvatus ei ole onnistunut.
Kannattaako hallituksen tukea Talvivaaraa? Olisiko viisainta ajaa tuotantoa ajaa alas lähemmäs koemittakaavaa vai jatkaa kokeilua kaikilla lohkoilla? Nykytiedoilla päätöstä ei ole mahdollista tehdä. Vähin mitä hallitukselta voi edellyttää ennen päätöksentekoa on riippumattoman konsultin arvio erilaisista kaivoksen alasajon tai toisaalta toiminnan jatkamisen vaihtoehdoista.
Selvityksessä olisi tuotava esiin myös ympäristön kannalta välttämättömät investoinnit. Kaivos esimerkiksi tarvitsee liuoksen säilömiseen sopivan altaan tai altaita, ajataan tuotanto alas tai ei. Jos tuotantoa lasketaan lähemmäs koemittakaavaa, lakkautettavista lohkoista vapautuvan liuoksen varastointiin tarvitaan sopiva muutaman miljoonan kuution allas. Tällainen maksaa kipsisakka-allas 2:n hinnan perusteella arvioituna noin kymmenen miljoonaa euroa. Jos toiminta jatkuu, allas on joka tapauksessa tarpeen vuosien välisiä kuivuuseroja tasaamaan sekä varoaltaaksi. Jos tällainen allas olisi alun perin ollut, Talvivaara olisi välttänyt muutaman kipsisakka-allas onnettomuuden, kaivoksen lähijärviä ei olisi turmeltu (ne ovat merkittävästi pilaantuneita ja joudutaan kunnostamaan) eikä yhtiökään olisi näin kriittisessä tilassa.