Joulukuinen Helsinki heräilee pimeään lumettomaan aamuun. Kolme metsäaktivistia ovat pakanneet karttansa, luppinsa ja gps-laitteensa ja ovat matkalla Evon metsäalueelle. He haluavat tutkia metsäpalstoja retkeilyalueen länsipuolella. Ne ovat metsäyhtiö UPM:n omistuksessa, ja niistä on vastikään tehty metsänkäyttöilmoituksia, eli ilmoituksia tulevista hakkuista.

UPM on metsäyhtiö Tornatorin ohella Suomen suurimpia metsänomistajia, heti valtion jälkeen. Sillä, miten UPM ja sen kaltaiset suuret metsäyritykset hoitavat metsiään on väliä, koska suojelualueet eivät riitä turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuutta. Tähän tarpeeseen pyrkii vastaamaan FSC-standardi, johon UPM on sitoutunut.

Evon Sammalisenvuoret retkeilyalueen kyljessä

Parin tunnin ajomatkan jälkeen pysähdymme metsäautotielle korpinotkelmaan. On jo melko valoisaa ja taivas on lähes pilvetön.

Evon Sammalisenvuorten ympäristöön on tulossa monenlaisia metsätaloudelle tyypillisiä hakkuita: harvennus-, kasvatus- ja avohakkuita. Harvennus- ja kasvatushakkuilla raivataan kasvutilaa, avohakkuissa korjataan miltei koko puusto.

Kaikista metsähakkuista tehdään ilmoitus Metsäkeskuksen avoimeen karttapalveluun. Sen avulla kuka tahansa suomalainen voi tarkistaa minkälaisia hakkuita on tulossa esimerkiksi kaupungin omistamiin lähimetsiin.

Metsänkäyttöilmoituksen avulla ympäristöjärjestö Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen huomasi hakkuut.

Liimatainen kiinnostui alueesta, koska hän tiesi, että näistä metsistä saattaisi löytyä luontoarvoja, joita FSC-sertifikaatin kriteerit suojaavat. Hän pyysi maastoreissulle mukaan kahta kokenutta metsäkartoittajaa, Olli Mannista ja Ida Korhosta. He kuuluvat Luonto-Liiton metsäryhmään, siis Suomen luonnonsuojeluliiton sisarjärjestöön.

Metsäkartoittaja Ida Korhonen ja Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen tutkivat leimikon karttaa.

Sammalisenvuoren länsipuolella Manninen ja Korhonen häviävät eri suuntiin. He tarkastavat, löytyykö hakkuuleimikoilta uhanalaisia lajeja ja miten leimikot on rajattu maastoon. Sillä aikaa Liimatainen käy katsomassa, ovatko hakkuut ehtineet alkaa muilla leimikoilla. Hän ajaa Evon retkeilyalueen länsirajalle, jonne on suunniteltu harvannushakkuita. Liimatainen haluaa erityisesti nähdä myös pienen notkelman, jonka UPM on merkinnyt kartalleen täydelliseen toimenpidekieltoon. Miten se on rajattu maastoon?

Matkalla tulee vastaan järeä haapa. Liimatainen kaivaa kännykkänsä esille, sytyttää sen taskulampun ja tutkii haavan tyveä. Talvinen päivä on sankassa kuusikossa hämärä. Liito-oravan papanoita ei näy.

”Niitä on tänä vuonna löytynyt tosi heikosti”, hän sanoo.

Liimatainen jatkaa eteenpäin ja pian alkaa näkyä puihin kiinnitettyjä sinisiä nauhoja. Ne rajaavat hakkuiden ulkopuolelle jäävää täyden toimenpidekiellon aluetta. Hakkuut merkataan yleensä punaisilla nauhoin. Sinisin nauhoin rajattu alue koskee pientä korpinotkelmaa, jonka pohja on kivikkoinen ja sammalten peittämä. Ajoittain kivien alla virtaa ehkä noro, mutta nyt solinaa ei kuulu.

Hakkuilta säästettävät alueet merkitään maastoon yleensä sinisin nauhoin. Hakkuuleimikko alkaa nauhojen vasemmalta puolelta, säästettävä metsä jää oikealle.

Hakkuiden ulkopuolelle jätettävien elinympäristöjen rajaukset ovat yksi FSC-metsien kiistan kohde. Standardin mukaan aina säästettävät kohteet rajataan niiden ominaispiirteiden mukaan. Korpinotkelma vaihettuu rinteessä kangasmetsäksi. Kuinka nopeasti, se riippuu esimerkiksi siitä, kuinka jyrkkä rinne on. Kartalta näkee, että toimenpidekieltoalueen rajaus kulkee noron toisella laidalla korkeuskäyrää myöten, toisella laidalla karttaan merkittyä soistuman rajaa pitkin. Rajauksen tehneen henkilön näkemys korpinotkelman koosta on pienempi kuin Liimataisen. Hän rajaisi sen puuston ja kasvillisuuden perusteella.

Lahopuu on elintärkeää monille metsien uhanalaisille lajeille.

Juuri tämä on yksi FSC-sertifikaatin kriteerien ongelmista: ne ovat monelta osin tulkinnanvaraiset. Lisäksi ne eivät ole ehdottomat, eli satunnaiset tai ei-systemaattiset erheet sallitaan. Liimataisen ja muiden metsien suojelijoiden mukaan tämä johtaa siihen, että elinympäristöt rajataan mahdollisimman tiukasti, että puuta voitaisiin hakata mahdollisimman paljon.

Auditoija valvoo standardin ehtojen toteutumista

Jos FSC:n kriteerien laiminlyömisestä herää epäilyjä, niistä voi ilmoittaa FSC-järjestölle, metsänomistajalle, sekä sertifikaatin ehtojen toteutumista valvovalle auditointiyritykselle.

Kiistatapaukset esimerkiksi luonnonsuojelijoiden ja metsän omistajan välillä ratkaisee sertifikaatin auditoija. Ilman kiistojakin metsän omistaja ostaa vuosittain auditointipalvelun valitsemaltaan yritykseltä.

Bureau Veritas on yksi FSC-sertifikaatin auditoinnista vastaavista yhtiöistä Suomessa. Metsäyhtiö UPM ei enää ole sen asiakas.

”FSC ei vaadi täydellisyyttä, vaan se on sertifiointijärjestelmä, jonka kautta voidaan osoittaa vastuullista toimintaa”, kertoo Burea Veritaksella auditoinnin parissa työskentelevä Julia Lenkkeri.

”On ihan normaalia, että auditoinnissa tulee poikkeamia”, hän sanoo.

Jos metsänomistaja rikkoo sertifikaatin kriteerejä, se syyllistyy poikkeamaan, joka voi olla lievä tai vakava. Vakavan poikkeaman korjaamiseen on aikaa kolme kuukautta.

”Tietysti jos vanha metsä on hakattu, sitä ei voi korjata, paitsi odottamalla sata tai kaksi sataa vuotta, jotta tietyt luontoarvot palautuvat”, Lenkkeri sanoo. Oleellista tämän kaltaisessa tapauksessa on selvittää mistä virhe johtui, ja osoittaa, että toimintaa on muutettu niin, että virhettä ei tapahdu uudelleen. Jos vakavia poikkeamia tulee viisi, silloin sertifikaatti keskeytetään.

”Lähimenneisyydessä näin on käynyt Ruotsissa ja Venäjällä”, Lenkkeri kertoo. Esimerkiksi huonekalujätti Ikean alihankkija Swedwood Karelia hakkasi vuonna 2013 vanhoja metsiä Suomen rajan tuntumassa Venäjän Karjalassa. Swedwood syyllistyi kuuteen vakavaan ja 11 lievään poikkeamaan, mutta sai sertifikaattinsa takaisin jo seuraavana vuonna.

Myrskyn kaatamia kuusia.

Lenkkerin tietojen mukaan mikään viidestätoista Suomessa toimivista FSC-sertifioiduista metsänomistajista ei ole menettänyt sertifikaattiaan.

Vakavia poikkeamia on tullut esiin, mutta ne eivät ole osoittaneet niin laajoja ongelmia, jotka johtaisivat sertifikaatin keskeyttämiseen.

Esimerkiksi UPM sai poikkeaman kesällä 2018, kun yhtiö oli avohakannut Ruokolahden Petrankankaalla kuukkeleiden asuttaman vanhan metsän. Tapaus sai laajaa julkisuutta, sillä alue tuli tunnetuksi Metsän tarina -elokuvan kuvauspaikkana. Hakkuut vaaransivat uhanalaisen lajin elinolot, joten tuolloin UPM:n auditoijana toiminut Bureau veritas antoi yhtiölle vakavan poikkeaman. Sanomalehti Etelä-Saimaan mukaan UPM selitti hakkuita standardin erilaisella tulkinnalla sekä tarkkojen ja ajantasaisten tietojen puutteella. Luontojärjestöt olivat sitä mieltä, että UPM:llä oli tiedot kuukkeleista.

FSC-standardin tulkinnanvaraisuus tuntuu aiheuttavan erimielisyyksiä kerta toisensa jälkeen.

Vaikeasti tunnistettavista sammalista otetaan näyte. Laji tunnistetaan mikroskoopin ääressä.

Suomen Luonto sai vapaaehtoisten metsänkartoittajien dokumentoimia epäiltyjä sertifikaattirikkomuksia UPM:n leimikoilta ja hakkuilta, jotka koskivat 18 eri tapausta eri puolilta Suomea. Kaikki niistä olivat tulleet ilmi tänä vuonna. Ympäristöjärjestö WWF lähetti tiedot niistä UPM:lle syyskuussa. Tämän jälkeen epäiltyjä poikkeamia UPM:n metsissä on ilmennyt vielä kuusi lisää. Tapausten käsittely on pääosin kesken.

Koska UPM ei tällä hetkellä ole Julia Lenkkerin edustaman Bureau Veritaksen asiakas, Lenkkeri ei ole perehtynyt tapauksiin, eikä hän halua kommentoida niitä.

Lenkkerin mukaan ympäristöjärjestöt vaativat leveämpiä suojavyöhykkeitä aina säästettävien kohteiden ympärille, kun taas auditointifirma tai UPM hyväksyvät kapeammat rajaukset. Standardissa ei määrätä suojavyöhykkeen minimileveyttä. Metsänomistaja siis itse määrittää periaatteet, joiden mukaan rajaukset tehdään. Ne pitää hyväksyttää auditoijalla, joka sitten valvoo rajausten toteutumista.

UPM kiistää tahalliset laiminlyönnit

UPM:n ympäristöpäällikkö Tuomas Kara lupaa kommentoida epäiltyjä rikkeitä. Hän kertoo, että UPM selvittää kaikki tietoonsa tulleet tapaukset, joissa poikkeamaa epäillään. Karan mukaan kussakin­ tapauksissa ollaan yhteydessä paikalliseen vastuuhenkilöön, joka on tehnyt hakkuusuunnitelman. Yleensä käydään myös maastossa.

”Jos maastossa todetaan, että olemme toimineet virheellisesti tai puutteellisesti, niin sitten rajauksia korjataan”, Kara sanoo. ”Jos ollaan siis siinä vaiheessa, että mitään toimenpiteitä ei ole vielä tehty.”

Toimenpiteillä hän tarkoittaa hakkuita. Jos metsä on ehditty hakata, virhettä ei voida enää korjata. Karan mukaan UPM:n FSC-standardiin liittyvät prosessit ja ohjeet tarkastetaan aina, jos poikkeamia ilmenee, ja niitä tarvittaessa korjataan.

”Kun standardissa lukee, että kohteet säilytetään ominaispiirteet säilyttävällä tavalla, niin meidän omia ohjeita on tarkennettu siten, että olemme esimerkiksi lisänneet metrimääräisiä perusteita kohteiden rajaamiseen”, Kara kertoo.

”Lisäksi on muistettava, että kun ihmiset tekevät töitä ja laajalla mittakaavalla, virheitä vaan välillä sattuu. Emme kuitenkaan koskaan tahallisesti toimi sertifikaatin tai lain vastaisesti”, Kara vakuuttaa. Hänen mukaansa monesti kyse on pienistä tulkinta- tai näkemyseroista, jotka johtuvat eri tahojen, eli suojelujärjestöjen ja metsätalouden, eri näkökulmista ja intresseistä.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)

Lahopuun jäkäliä ja sammalia.

Onko vika siis sertifikaatin tulkinnanvaraisissa ohjeissa?

”On hyvin vaikeaa tehdä sertifiointistandardia, joka olisi niin yksityiskohtainen, että kaikki mahdolliset tapaukset voitaisiin ottaa huomioon”, Tuomas Kara sanoo. Lukuisat ilmi tulleet epäillyt poikkeamat muidenkin toimijoiden kuin UPM:n kohdalla osoittavat, että FSC-standardin kriteereissä on paljon tarkentamisen varaa.

Standardia ollaankin parhaillaan päivittämässä. Luontojärjestöt ja metsäteollisuus neuvottelevat siitä, miten luontoarvot otetaan päivityksessä huomioon, ja Suomen Luonnolle tihkuneiden tietojen mukaan vääntö on kovaa.

Aina säästettäviä kohteita ei aina säästetä

Tulkinnanvaraisuuden lisäksi luonnonsuojelijoita kummastuttavat aina säästettävät metsäalueet, joita ei kuitenkaan aina säästetä. FSC-standardin mukaan metsänomistajan tulee jättää viisi prosenttia metsästään kokonaan metsätalouden ulkopuolelle. Näiden alueiden tulee olla pysyviä. Säästettävät alueet ovat joko lain mukaan suojeltavia, tai standardin suojaamia monimuotoisuudelle arvokkaita alueita.

Tosin standardi ei tältäkään osin ole ehdoton. Jos metsänomistajan mailta löytyy lisää lain suojaamia kohteita, jotka on siis pakko jättää hakkaamatta, niillä voidaan korvata aikaisemmin pysyvästi säästettäviksi merkattuja alueita, kunhan niiltä ei löydy erityisesti suojeltavia luontoarvoja.

Greenpeacen Matti Liimataista tällaiset muutokset ihmetyttävät. Hänen mukaansa metsien luontoarvot harvoin häviävät itsestään, vaan yleensä ne ajan myötä vanhoissa metsissä lisääntyvät. Liimatainen näyttää pari esimerkkiä.

Lahopuu tarjoaa ruokaa tikoille ja pesäpaikkoja metsätiaisille.

Kannonkosken Kismanniemelle tehtiin avohakkuusuunnitelmia toukokuussa 2020. Kun leimikot ilmestyivät, metsä oli täydellisessä hakkuukiellossa, mikä viittaa siihen, että alueen luonto oli arvokasta. Kuudes kesäkuuta Manninen ja Liimatainen kävivät katsomassa, löytyykö alueelta standardin suojaamia luontoarvoja. Niitä löytyi: kolme uhanalaista ja kolme silmälläpidettävää lajia, yhteensä 87 esiintymää. He ilmoittivat tarkat tiedot UPM:lle. 11. joulukuuta aluetta ei edelleenkään oltu asetettu toimenpidekieltoon, vaikka standardin suojaamista luontoarvoista oli raportoitu.

Myös Janakkalan Suurisuolla oli aikasemmin metsiä täydellisessä toimenpidekiellossa. Liimataisen mukaan toimenpidekiellon poistamiselle ei löydy perusteita, sillä alueelta löytyy FSC:n suojeluvaatimukset täyttävää runsaslahopuista korpea, sekä seitsemän uhanalaisen lajin esiintymiä. UPM:n omissa kartoituksissa standardin vaatimaa määrää lahopuuta tai uhanalaisia lajeja ei kuitenkaan löytynyt.

”Lähtökohtaisesti kohteet ovat pysyviä”, UPM:n Tuomas Kara väittää. Hän kertoo, että tiedon karttuessa uusia kohteita lisätään toimenpidekieltoon sitä mukaan kun niitä löytyy.

”Standardi mahdollistaa sen, että jos alue ei täytä aina säästettävän kohteen kriteereitä, niitä voi korvata kriteerit täyttävillä kohteilla”, Kara kertoo.

”Tapaukset, joihin viittaat, ovat yksittäisiä.”

Kuinka monta tapauksia voi olla, että ne ovat vielä yksittäistapauksia?

Seinäjoen Kivisalmenneva oli myös tällainen yksittäistapaus. UPM:n omistama alue oli täydellisessä toimenpidekiellossa, mutta syksyllä paljastui, että sieltä oli kuorittu rahkasammalta ja pintaturvetta kasvualustaksi.

”En osaa tarkkaan sanoa mitä siellä tapahtui”, Kara sanoo.

Kaatuneiden puiden maatuminen vei vuosikymmeniä. Eri lajit elävät eri-ikäisellä lahopuulla, joten lahopuun jatkuva syntyminen on edellytys monimuotoisuuden säilymiselle.

UPM kommentoi asiaa Twitterissä 3. marraskuuta, että yhtiön työntekijä oli poistanut toimenpidekielto-merkinnän jo 2016, kun alue oli vuokrattu toiselle toimijalle. UPM:n mukaan sammalta ehdittiin kuoria vain viideltä prosentilta suon pinta-alasta.

Kara toistaa, että isossa kuvassa UPM:n omistamissa metsissä ilmi tulleet poikkeamat FSC-standardin kriteereistä ovat yksittäistapauksia.

Tuoreimman vuoden 2019 auditointiraportin mukaan UPM ei ole saanut poikkeamia luontoarvojen heikentämisestä. FSC-standardin mukaan riittää, että yhtiö tutkii jokaisen mahdollisen tai todetun poikkeaman, selvittää mistä se johtuu ja tarvittaessa korjaa toimintatapaansa.

”UPM:llä ei valitettavasti ole velvollisuutta selvittää uhanlaisia lajeja ennen hakkuita”, Matti Liimatainen sanoo. Hän kertoo, että kun suojeltavista lajeista tai luontoarvoista raportoidaan UPM:lle, hakkuut menevät useimmiten jäihin, mutta aluetta ei myöskään lisätä toimenpidekieltoon luontoarvojen takia.

”On ollut paljon tapauksia, että olemme saaneet tietoon hakkuusuunnitelman, sitten olemme käyneet katsomassa sitä ja osoittaneet sieltä runsaan puutelistan, missä sertiä olisi rikottu ­– puronvarret, korvet, rantametsien suojavyöt, runsaslahopuustoinen metsä, uhanalaiset”, Liimatainen luettelee.

Ilman vapaaehtoisten kartoittajien työtä nämä metsät olisi hakattu kenenkään huomaamatta. Suomalaisista suurista metsäyhtiöistä UPM toimii kuitenkin avoimimmin. Yhtiön sivuilla löytyy kartta, josta ilmenee UPM:n omistamat metsät sekä alueet, jotka on asetettu täydelliseen toimenpidekieltoon. Muut metsäyhtiöt eivät anna näitä tietoja verkkosivuillaan, vaikka FSC-standardi korostaa toiminnan avoimuutta.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)

Evon talousmetsät rajautuvat retkeilyalueeseen ja mahdolliseen tulevaan kansallispuistoon.

Evon hakkuleimikoilta löytyi uhanalaisia lajeja

Talvipäivän heikko valo alkaa hiipua kolmen aikaan iltapäivällä. Manninen ja Korhonen ovat olleet liikkeellä koko valoisan ajan. He ovat etsineet pökkelöitä, kauan sitten palaneita kantoja, hitaasti maassa lahoavia puunrunkoja, ja kumarrelleet, kyyristelleet ja kontanneet niiden äärellä. Harvinaiset sammalet, jäkälät ja kääväkkäät eivät pidä meteliä itsestään. Uhanalaisten lajien löytäminen vaatii aikaa ja asiantuntemusta. Täytyy tietää mitä etsiä, ja mistä.

Lyhyen päivän aikana he ovat löytäneet leimikoilta monia uhanalaisia lajeja: 53 erittäin uhanalaisen ja erityisesti suojeltavan lahokaviosammalen esiintymää, kolme alueellisesti uhanalaista lajia, kuusi vaarantunutta lajia, sekä silmälläpidettäväksi luokiteltua norjantorvijäkälää. Näiden lisäksi on löytynyt kuusi luontoarvoista kertovaa sekä kuusi vanhanmetsän oloja vaativaa lajia.

”Nyt jää sitten nähtäväksi miten UPM reagoi”, Liimatainen sanoo.

Metsäkartoittaja Olli Manninen tutkii haavan lajistoa lupilla.

”Onko metsät jo hakattu, hakataanko ne ensi viikolla vai menevätkö suunnitelmat jäihin.”

Standardi on osoittautunut ympäristöjärjestöjen silmissä pettymykseksi.

”FSC on metsäyhtiöille suuri markkinaetu, ja ne saavat sillä parhaan mahdollisen ympäristöimagon. Sertifikaatin olemassaolo vaikeuttaa firmojen toimien kritisoimista ja vähentää niiden tarvettaan suojella omistamiaan arvometsiä pysyvästi”, Olli Manninen sanoo.

Juttua varten on lisäksi haastateltu seuraavia asiantuntijoita: metsä- ja standardiasiantuntija Teemu Huikuri Vastuullisen metsänhoidon yhdistys ry (Suomen FSC-järjestö), metsänhoitaja ja metsävastaava Joni-Matti Kusmin Savo-Karjalan Luonto-Liitto, metsäasiantuntija Silja Pitkänen-Arte Metsäteollisuus ry ja johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapio ry.