”Tuon minä tunnistan, siitä on mennyt jänis!” Kahden perättäisen ja kahden vähän suuremman rinnakkaisen jäljen muodostama kuvio on useimmille tuttu jo lapsuudesta. Perättäiset jäljet tulevat etutassuista. Takakäpälät kurkottavat niiden ohi ja ponnistavat tasajalkaa pitkään loikkaan.

Jos tuttuihin jälkiin haluaa lisätä haastetta, voi yrittää vielä selvittää, mikä jäniseläin ne on jättänyt. Monesti varma vastaus jää saamatta, sillä jälkien ulkomuoto voi vaihdella muun muassa lumen syvyyden ja etenemisvauhdin mukaan. Kaiken kukkuraksi metsäjänis ja rusakko voivat risteytyä keskenään. Jos jäljet ovat selkeät, niiden jättäjän voi saada selville.

Ensimmäisen vihjeen saa jälkien löytöpaikasta. Rusakon ja metsäjäniksen elinpiirit menevät osin päällekkäin, mutta rusakko ei viihdy metsien siimeksessä, eikä metsäjänis taas mielellään tule asuinalueelle. Pohjoisimmassa Suomessa vastaus on melko varmasti metsäjänis, sillä Kemin pohjoispuolella rusakoita vilistää vain harvakseltaan.

Jälkijonon tuntomerkit

Jälkiä tunnistaessa on syytä kiinnittää huomiota yksittäisten askelkuvioiden lisäksi myös pidempään jälkijonoon, mutta metsäjäniksen ja rusakon tapauksessa se ei useinkaan ole ratkaiseva tekijä. Molemmilla lajeilla tyyli on sama ja askel yhtä pitkä – vajaasta puolesta metristä reiluun metriin. Mitä kovempaa vauhtia eläin on pitänyt, sitä venyneempi on myös kuvio.

Pakoon pinkoessa yksi loikka-askel voi olla jopa monta metriä pitkä, mutta silloin kuviokin on erilainen. Paetessa myös etutassut voivat tulla maahan suunnilleen rinnakkain.

Tassunjäljen tuntomerkit

Rusakon ja metsäjäniksen erottaa parhaiten tassunjäljistä, jos ne ovat piirtyneet tarpeeksi selvästi näkyviin.

Vaikka metsäjänis on rusakkoa pienempi, sen tassut ovat silti isommat ja leveämmät kuin rusakon. Tämä on sopeuma lumiseen maastoon, jossa isot käpälät toimivat lumikenkien tavoin. Rusakon etutassun jälki on 5–6 senttiä ja takatassun 7–9 senttiä pitkä. Metsäjäniksellä kumpikin jälki saattaa olla vielä sentin pidempi.

Mitä syvempi hanki on, sitä leveämmälle metsäjänis oikoo varpaitaan kantopinnan lisäämiseksi ja jäljistä tulee leveät. Rusakon jäljet ovat soikeat ja teräväkärkiset. Metsäjäniksen tassuista jää pyöreämpikärkinen jälki myös kantavammalla lumipinnalla.

Jos talvisaikaan eteläisessä Suomessa törmää pieniin, mutta muutoin kovasti samannäköisiin jälkiin, kyseessä voi olla kani. Kanin käpälänjäljet ovat vain 3–5 senttiä pitkät ja loikan pituus jää alle puoleen metriin.

Vertaile jälkiä!

Lähteet mm. Marcus Wikman: Lumijälkien maasto-opas.