(Aiempi osa on luettavissa täältä.)

Sen verran oli aiemmalla viikolla tullut etsittyä hyönteisiä ja löydettyäkin niitä, että lomamatkan jälkipuoliskon saattoi hyvällä omatunnolla ottaa vähän rennommin. Kuten tuli todettua, nälkä kuitenkin kasvoi syödessä. Julkaisin Facebook-ryhmässä kuvia muutamista reissun aikana kertyneistä elämänpinnoista. Kommenteissa listattiin lisää tavoitelajeja, mm. paju- ja ruskosäämiskäluteet.

Haaste oli otettu vastaan ja hieman tihkusateisesta ilmasta huolimatta hyppäsin autoon ja ajoin lyhyen matkaa pohjoiseen. Pysäköin auton Levijoen pohjoispuolelle ja kävin huitomassa jälleen lisää pajuja joen rannasta. Pajusäämiskäluteen tiedettiin viihtyvän tietyillä pajulajeilla ja ymmärtääkseni sellaisilla joiden lehtien väritys on hieman harmahtavampi. Itse en pajuja osaa liiemmin toisistaan erottaa – joskin salava ja halava alkavat hiljalleen iskostua selkärankaan – joten tein niin kuten kuka tahansa muu olisi tehnyt minun sijassani: huidoin kaikkia vähääkään pajua muistuttavia pensaita. Muutamien minuuttien yrittämisen jälkeen haaviin osui Psallus -suvun lude, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui pajusäämiskäluteeksi. Se jäi ainoaksi vastaantulleeksi yksilöksi. Kyse ei välttämättä ollut siitä, että laji olisi ollut niillä paikkeilla erityisen harvinainen. Lajin kiihkein esiintymisajankohta saattoi myös olla ohi.

Joessa lenteli myös runsaasti neidonkorentoja. Olin aiemmin kesällä valokuvannut ensimmäistä kertaa immenkorentoa ja neidonkorennostakaan ei ollut arkistoissa kuin yksi toistakymmentävuotta vanha otos pokkarilla. Molempien lajien perhosmaista lepattelua on silti saanut monesti ihastella.

Pajusäämiskälude (Psallus lapponicus). Kuva Tapio Kujala.

Neidonkorento (Calopteryx virgo). Kuva: Tapio Kujala.

Maanantaina olikin mahdollisuus nähdä tuttuja. Ympäristökeskuksessa johtajana työskentelevä Petri Ahlroth oli käynyt Kuhmon laavullaan ja oli nyt matkalla viettämään lomaa Kultsurovalle. Koska Levi osui reitin varrelle, sovimme näkevämme ja etsivämme hetken aikaa hyönteisiä.

Ennen etsintöjä vatsat tankattiin pizzeriassa. Ajelimme sen jälkeen Puljun erämaan suuntaan, jossa Petellä oli pari syöttirysää näytteitä keräämässä. Matkan varrella pysähdyimme aluksi suon reunaan huitomaan horsmia. Pete osasi kertoa, että ne saattoivat houkutella suolla esiintyvää lajistoa ruokailemaan. Mitään ihmeempää emme löytäneet, paitsi itselleni osui haaviin Pithanus -suvun lude. Näitä mantuluteita esiintyy Suomessa kahta eri lajia ja ne eroavat toisistaan jalkojen värityksen osalta. Siinä hetkessä en vielä ajatellut asiaa enempää ja kuvittelin että löytö olisi osoittautunut yleisemmäksi luhtamantuluteeksi. Myöhemmin kun olin päässyt takaisin mökille ja valokuvannut otuksen, selvisi että löytö täydensi jälleen elämänpinnojen määrää yhdellä. Kyseessä oli lajiparin vähälukuisempi pohjanmantulude.

Pohjanmantulude (Pithanus hrabei). Kuva Tapio Kujala.

Seuraava pysähdys oli Ounasjoen varrella Haisuniemessä. Siellä Pete opasti minulle, kuinka myyriäisiä etsittiin. Myyriäiset (suku Bledius) ovat lyhytsiipisiä, jotka elävät enimmäkseen hiekkaiseen maahan kaivautuneena. Miniatyyrikokoiset hiekkakeot paljastavat myyriäisten kaivautumiskohdat ja niitä löytää todennäköisimmin kostean ja kuivan maaperän rajalta. Löytääkseen näitä pieniä lyhytsiipisiin lukeutuvia kuoriaisia, niitä ei tarvitse lähteä kaivamaan tunneleistaan. Piilopaikan päälle tarvitsee vain kaataa kourallinen vettä ja myyriäiset luulevat sen tarkoittavan veden pinnan kohoamista ja kaivautuvat esiin siirtyäkseen  kuivemmalle maalle. Tasaisella hiekalla kipittävät kovakuoriaiset on helppo havaita. Meidän löytämämme otukset olivat sinimyyriäisiä, jotka kuuluvatkin suvun yleisimpien lajien joukkoon. Itselleni se oli ensimmäinen valokuvaamani myyriäinen.

Sinimyyriäinen (Bledius talpa). Kuva: Tapio Kujala.

Elämänpinnat eivät jääneet siihen. Kun olimme saapuneet Puljutunturin kupeeseen ja tarkastimme ensimmäistä syöttirysää, vilkaisin lahonneen koivun kyljessä törröttävää kääpää. Sen päällä oleva tumma piste herätti mielenkiintoni ja lähempää varmistui, että käävän päällä oli kovakuoriainen. Laji oli varsin mukava idänkarvapehkiäinen. Pehkiäiset viihtyvät vanhoissa metsissä joissa lahopuuta löytyy riittävästi. Samalla ympyrä hieman sulkeutui. Kun tapasin Peten ensimmäistä kertaa vuonna 2016 toukokuussa, etsimme Kirkkonummella hyönteisiä myöhään illalla ja satuimme löytämään otsalamppujen valossa isopehkiäisten esiintymän.

Petri Ahlroth syöttirysää tarkistamassa. Kuva: Tapio Kujala.

Idänkarvapehkiäinen (Thymalus aubei). Kuva: Tapio Kujala.

Syöttirysiin ei montaa perhosta ollut päätynyt ja muutama sekaan sattunut kuparikuoriainen oli vahingoittanut vähäisiäkin yksilöitä ryömiessään pyydyksessä. Kun rysät oli tarkistettu, jatkoi Pete matkaa kohti Kultsurovaa ja minä palasin mökille.

Ajelimme illalla vielä Ylläksen ympäri. Matkalla pysähdyimme suon laidalle haavimaan. Paikalta löytyi pieniä mustia vaaksiaisia jotka hyvin todennäköisesti olivat kääpiömutakirsikkäitä.

Kääpiömutakirsikkäät (Molophilus ater). Kuva: Tapio Kujala.

Seuraavana päivänä suuntasimme Muonion kunnassa sijaitsevalle Särkitunturille, jossa lähellä tunturin huippua on pieni lampi. Paikka näytti olevan muidenkin retkeilijöiden suosiossa. Retki meni patikoidessa ja retkieväitä keitellessä, eikä hyönteisiä juuri tullut vastaan muutamaa sinisiipistä ja jäkäläkangasludetta lukuunottamatta. Aikaa päiväretkessä kului sen verran että illalla päädyttiin hakemaan pizzat. Niitä odotellessa huidoin haavilla pizzerian parkkipaikan lähiympäristöä. Pientareilta löytyi runsaasti siloailakkiluteita ja muuta tavanomaista lajistoa. Myös muutama kolmivyöpirkko tuli vastaan. Männystä löysin marmoriluteiden sukuun kuuluvan lajin, jota en vielä Lapissa ollessa ryhtynyt määrittämään. Osa lajeista on keskenään hyvin samannäköisiä ja ulkoisia eroja löytyy mm. päälaen leveyksissä ja tuntosarvien jaokkeiden pituussuhteissa. Kun tutkailin luteesta ottamiani kuvia kotona, selvisi että se oli mäntymarmorilude. Ei mikään harvinainen laji, mutta uusi minulle joka tapauksessa.

Maisemia Särkitunturilta. Kuva: Tapio Kujala.

Mäntymarmorilude (Phytocoris pini). Kuva: Tapio Kujala.

Helteet olivat väistyneet ja pieniä sadekuurojakin tuli ajoittain. Sen vuoksi parina seuraavana päivänä keskityimme olemaan majapaikan lähistöllä. Ajanvietettä tarjosi Levin Activity Parkin vaijeriliukurata ja puoliraakojen hillojen poiminta suolänteiltä. Entomologiset kartoitukset keskittyivät Sirkan kylän pohjoispuolelle. Uusia lajeja löytyi jälleen lisää. Hillanälvikkäitä rannan läheisyydestä sekä suon reunustaman ojan saroilta punasarviluhtaluteita. Perhospuolella suolta löytyi tyypillisessä habitaatissaan suohopeatäplä. Hiljalleen piti myös alkaa kasata tavaroita kotiinpaluuta varten.

Punasarviluhtalude (Teratocoris paludum). Kuva: Tapio Kujala.

Suohopeatäplä (Boloria aquilonaris). Kuva: Tapio Kujala.

Hillanälvikäs (Galerucella sagittariae). Kuva: Tapio Kujala.

Paluupäivänä liikkeelle lähdettiin aikaisin aamulla. Suunnitelmana oli ajaa Torniojoelle ja seurata sitä Ouluun. Matkan varrella oli niin ikään tarkoitus tehdä muutama täsmäpysähdys. Ensimmäinen osui suunnilleen Pellon kohdille. Rannassa oli kova tuuli, eikä hyönteisiä niin paljoa kertynyt haaviin. Toinen pysähdys oli Aavasaksalla, täsmälleen samalla parkkipaikalla, johon olimme pysähtyneet muutamia vuosia sitten matkalla Hetta-Pallas vaellusreitille. Silloin haaviin oli osunut kauniisti kimalteleva kimmelkuoriainen. Ilahduttavaa oli löytää sama laji samasta paikasta uudelleen.

Kimmelkuoriainen (Chrysolina graminis). Kuva: Tapio Kujala.

Pysähdyksiä olisi voinut olla enemmänkin, mutta viime hetkinä olimme sopineet tapaavamme Oulussa muita hyönteiskiihkoilijoita. Sami Haapala oli luvannut näyttää pari otollista paikkaa itseltäni vielä puuttuville ludelajeille ja Harry Nyström pääsi liittymään mukaan seuraan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapasimme, vaikka muuten olimme aiemminkin olleet yhteyksissä.

Sovelluskonsulttina työskentelevä Sami on hyönteisharrastamisen konkari, perhosista lähtenyt, mutta hänkin on hurahtanut viime vuosina luteisiin. Pelkän harrastamisen ohella Sami on tehnyt systemaattista kartoitustyötä esimerkiksi metsäpaloalueilla. Sami on selvästi innostunut DNA:han perustuvan tutkimusmenetelmän yleistymisestä ja hän on toimittanut lukuisia näytteitä analysoitavaksi. Tätä kautta on kertynyt paljon arvokasta tutkimustietoa lajien sukulaissuhteista. Ja kenellepä ei olisi jäänyt mieleen Samin tapa pyytää harvinaisten lajien esiintymisalueista habitaattikuvia.

Harry toimii facebookin Suomen ötökät -ryhmän ylläpitäjänä itseni, tässä jutussakin esiintyvän Petrin sekä Olli Pihlajamaan kanssa. Hän on muutenkin aktiviinen hyönteisrintamalla ja esimerkiksi toiminut useita vuosia Oulun hyönteiskerhon puheenjohtajana. Osaamisalueiltaan Harry on generalisti, mutta omaa parempaa tietämystä erityisesti perhosista ja kaksisiipisistä – ja tietysti työnsä puolesta myös rautatieturvallisuudesta. Aivan kuin itsellenikin, hyönteisten harrastaminen toimii Harrylle mielekkäänä työn vastapainona.

Tapaamispaikaksi oli valittu Oulun kasvitieteellinen puutarha. Sieltä Sami tiesi ruskosäämiskäluteiden runsaan esiintymän ja johdatti meidät suurten lehtikuusien juurelle. Muutamalla haavinheilautuksella löytyikin toistakymmentä ruskosäämiskäludetta. Ohimennen lepästä osui haaviin myös pähkinäyökkösen toukka. Enin aika taisi mennä leppoisaan jutusteluun ja puistossa kävelemiseen.

Ruskosäämiskälude (Psallus luridus). Kuva: Tapio Kujala.

Pähkinäyökkönen (Colocasia coryli). Kuva: Tapio Kujala.

Seuraava etappi oli Hietasaaressa. Tarkoitus oli piipahtaa Nallikarin uimarannalla, mutta jo eteeltä näki tuulen nostattamat hiekkapilvet jotka eivät povanneet miellyttävää oleskelua rannalla. Suunnitelmasta luovuttiin ja mentiin suoraan Pöllisaaren edustalle, jossa Sami osoitti muutaman isohkon kuusen ryhmittymää. Niistä oli löytynyt näre- ja isopamppuluteita, jotka olivat erityisen kiinnostavia sen vuoksi että lajit yhä puuttuivat minulta. Olimme ehkä hieman myöhään liikkeellä, sillä suurin osa löytyneistä pamppuluteista oli hyvin yleisiä kuusenpamppuluteita. Isopamppuluteita emme löytäneet ainuttakaan, mutta kapeatuntosarvisia närepamppuluteita löytyi muutama.

Harry, minä ja Sami. Tässä kuvassa oli tarkoitus osoittaa juuri sitä oksaa kuusesta, josta löytyi kaksi elistä – ei siis Harrya! Kuva: Krista Kujala

Tässä ihmetellään Samin kanssa, että mitäs haavista löytyy. Kuva: Harry Nyström.

Isopamppuluteen pienoista pettymystä paikkasi hehkuhäiveluteen löytyminen, koska sitäkään en ollut aiemmin nähnyt. Laji kuvattiin tieteelle uutena vain muutama vuosi sitten lajin löytäneen Arto Muinosen ja Veikko Rinteen toimesta. Sittemmin lajia on löytynyt laajasti Rovaniemeltä Vantaalle asti. Se tuntuu viehättyneen erityisesti kuusiaitoihin, mutta havaintoja on tehty myös yksittäisiltä kuusilta. Hetken aikaa laji oli endeeminen Suomelle, eli sitä ei löytynyt mistään muusta maasta, mutta Arto itse löysi lajia myös Ruotsin puolelta Haaparannasta ja näin endeemisyys jäi varsin lyhytaikaiseksi. Tieteelle uusille lajeille voi toisinaan käydä niinkin, että kun laji lopulta opitaan tuntemaan ja erottamaan muista lähilajeista, sitä löytyykin laajasti muualta.

Närepamppulude (Atractotomus kolenatii). Kuva: Tapio Kujala

Hehkuhäivelude (Dichrooscytus fervens). Kuva: Tapio Kujala.

Kuusien luota oli lopulta aika lähteä kotiinpäin. Kaksi viikkoa oli mennyt yllättävän nopeasti, mutta aikaa oli silti riittänyt sekä hyönteisharrastamiseen että muihin aktiviteetteihin. Odotettuja uusia lajeja oli kertynyt enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa. Erityisesti lajiryhmän kokonaismäärään ja luteiden aiempaan harrastamishistoriaan suhteutettuna elämänpinnojen määrä oli valtava. Siitä saattoi olla äärimmäisen tyytyväinen, mutta samalla olo oli hieman haikea. Sanomattakin oli selvää, ettei toista samanlaista sarjaa ollut enää mahdollista kerryttää. Suomen lajisto ei yksinkertaisesti enää siihen riittäisi.

Kaikki Lapin reissun aikana, tähän mennessä määritetyt havainnot kuvineen löytyy lajitietokeskuksen kannasta tästä linkistä.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani instagramin kautta.