TUOKSUJEN VUOSI

Syksyn pimeys toi perheeseemme huolia. Onneksi saatoin keskittyä sisälläni kasvavaan elämään.

Tämä on kertomuksen viides osa. Edellinen osa on luettavissa täältä, aloitusosa täältä.


Marraskuu

He eivät osanneet sanoa mitään, hän sanoi.

Kuinka niin? kysyin ja annoin katseeni vaeltaa hämärästä huoneesta kadulle. Siellä katulampun alla lenteli pieniä vaaleita täpliä. Kuvittelin niiden olevan myöhäisiä yöperhosia tai sääskiä, jotka vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin ilta oli saanut liikkeelle. Talvi saapui koko ajan myöhemmin kuin ennen. Silti se tuli jokaisella kerra yhtä yllättäen.

Verikokeiden tulokset olivat yhtä kummallisia kuin viimeksi, mutta he eivät osanneet sanoa, mikä poikkeavat arvot aiheuttaa. He neuvoivat minua tarkkailemaan vointiani. Ei hätää, tunnen oloni loistavaksi. Ei minussa mitään vikaa ole, vaikka tulehdusarvoni ovatkin lievästi koholla ja muut arvot heilahtelevat laidasta laitaan. Ehkä analysoinnissa on käynyt virhe toistamiseen.

En ymmärtänyt sitä. Mieheni oli käynyt rutiininomaisessa terveystarkastuksessa, jonka yhteydessä hänestä oli otettu verikoe. Kokeen tulokset olivat hämmentäneet lääkäreitä ja he olivat ensin kuvitelleet, että näyte oli saastunut, sekaantunut tai että kyseessä oli tutkimuslaitteiston häiriö. Hänen arvonsa olivat sellaisia, joita lääkärit eivät koskaan ennen olleet nähneet. Jos kyse oli ollut pelkästä tutkimusvirheestä, olisiko sama voinut toistua uudestaan?

Minut se sai huolestumaan. Ulkoisesti hänessä ei näkynyt mitään vikaa. Pimeä syksy oli saanut hänet näyttämään aavistuksen kalpeammalta, mutta keneltä ei kesällä kertynyt rusketus haalistunut syksyn ja talven aikana? Kalpeus ei ollut se, joka minut sai varpailleni vaan hänen asenteensa. En uskonut, että hän olisi kertonut minulle, vaikka olisi tuntenut olonsa huteraksi tai jos hänellä olisi ollut selittämättömiä kipuja. En uskonut, että hän olisi tohtinut mainita siitä edes lääkärille. Miesten ylpeys oli joskus niin typerää.

Kai he jatkavat tutkimuksia? kysyin.

He pyysivät lupaa ottaa minusta lisää kokeita, mutta en ole varma haluanko lähteä siihen pyöritykseen. Niin kauan kuin muita oireita ei ole, ei minulla ole syytä miettiä asiaa.

Hän oli niin tyypillinen itsensä. – Sinun täytyy suostua heidän pyyntöönsä. Emme voi tietää, jos se on jotain vakavampaa. Mitä muutama ylimääräinen näytteenanto haittaa? Et kai sinä ole neulakammoinen, sanoin ja naurahdin. Se oli pelkkää teeskentelyä, mutta näytti tepsivän. Miehet olivat joskus niin helposti ohjailtavissa.

En tietenkään ole. Hyvä on, jos todella olet sitä mieltä, käyn antamassa heille mitä he haluavat. Itse olen yhä sitä mieltä, että järkevämpää olisi luovuttaa verta veripalvelulle. Silloin siitä olisi edes jotain hyötyä.

Halusin vaihtaa puheenaihetta. – Mutta nyt. Käy vaihtamassa kevyemmät vaatteet yllesi. Valmistelen sillä aikaa illallisemme.

Ilmeeni taisi paljastaa aikeeni, sillä hän kysyi: – Et kai sinä taas ole mennyt tuhlaamaan varojamme ensiluokkaiseen häränlihaan?

Valitan. En pystynyt estämään itseäni, sanoin hymyillen.

Tiedätkö… sinä syöt nykyisin kuin hevonen.

Minä syön nyt kahden edestä. Tarvitsen paljon proteiinia, jotta lapsestamme tulee voimakas. Kai sinä haluat sitä?

Tietenkin. Jos saat syödä mitä sinun tekee mieli ja se saa olosi pysymään hyvänä, se ei voi olla väärin. Vaistosi kertovat mitä lapsemme tarvitsee ja on pelkästään hyvä, että kuuntelet sisäistä ääntäsi.

Hän lähti yläkertaan vaihtamaan vaatteitaan. Sillä aikaa minä napsaisin viinirypäleen kokoisen palan ulkofileestä ja työnsin sen suuhuni. Autuus levisi koko kehooni. Tiesin, että raaka liha oli se, joka tyydytti lapsemme nälän parhaiten. Ei minun tarvinnut kuunnella sisäistä ääntäni. Pystyin tuntemaan mitä hän tahtoi.

Nuuhkaisin sormiani ennen kuin nuolaisin ne puhtaaksi. Veren tuoksu kiihotti ruokahaluani enemmän kuin mikään.

Jatkuu joulukuussa …

hyönteisetkertomustarina

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!