Olemme kokoontuneet Koneen Säätiön vuonna 2017 suojelemaan metsään Kemiönsaarella. Mukana on joukko innokkaita talkoolaisia paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksestä. Tästä on tulossa vähän erilainen retki. Tartumme innokkaina lapioihin, laitamme työrukkaset käteen ja suuntaamme metsän läpi kohti ensimmäistä kohdetta. Suurin osa talkoolaisista ei ole aikaisemmin ollut soita ennallistamassa.

Valmiina lapioimaan.

Soita on kuivattu metsätalouden tarpeisiin jo kymmeniä vuosia ja Etelä-Suomen soista noin 80 % on ojitettu. Harvassa ovat ne suot, joiden poikki ei kulje kartalla siniset suorat viivat. Joskus kaivannot ovat niin syviä, että niiden yli on mahdotonta päästä. Sellaiseen tyssää retkeilijän matka. Me joudumme hyppimään vain muutaman ojan yli, jotka eivät onneksi ole liian haastavia.

Kuivatusta korvesta kertoo viivasuora oja.

Suon ennallistamisesta vastaava Matti Aalto kertoo joukolle työn kuvan. Hän on itse käynyt edellisenä päivänä valmistelemassa kohteet ja juntannut puita ojan pohjaan padon aihioksi. Meidän tehtävänä on lapioida kauempaa metsänpohjalta maata puukehikon sisään.

Aalto kertoo suon ennallistamistyöstä jo valmiiksi tehdyllä padolla.

Työ alkaa sillä, että riivimme ja kuokimme pois metsänpohjaa saadaksemme esiin savea, hyvin maatunutta turvetta tai kivennäismaata. Juurakoita ja kiviä ei padon tukkeeksi suvaita, sillä ne voivat aihetta veden vuotoa. Kuusten ja mäntyjen sitkeät ja vinhasti risteilevät juurakot hidastavat työtä. Työ ottaa kunnon päälle.

Lapiollinen toisensa perään täyttää patorakennelmaa ja osa porukasta siirtyy toisen pienemmän padon luo ahertamaan. Kun maa-aines täyttää puukehikon äärimmilleen, laitamme päälle vielä sammalkerroksen. Se maisemoi patoa ja samalla sitoo paremmin maa-ainesta paikoillaan. Ahertaessamme veden pinta alkaa heti nosta padon takana. Tarkoitus on, että vedenpinta nostetaan sille tasolle, mitä se on aikaisemmin luontaisesti ollut. Kun vesi on noussut padon yläreunaan, ylivaluma muodostaa mutkittelevan uoman padon ohi. Siihen syntyy siis luonnollisen kaltainen puro.

Valmis pato.

Kahden padon valmistuttua siirrymme katsomaan, miten vain kuukautta aiemmin konevoimin rakennetut järeät padot ovat nostaneet vedenpintaa vanhassa korpikuusikossa. Lampsimme metsän siimekseen kumisaappaiden litistessä mättäillä. Vedenpinta on Aallon mukaan kutakuinkin siinä tasossa, missä se on aiemmin luonnostaan ollut. Koneen tekemä jälki on rujoa, mutta pikkuhiljaa padot maisemoituvat sulautuen maisemaan. Kaikkiin paikkoihin ei koneella kuitenkaan kannata mennä, sillä raskas kone jättää uria metsään. Siksi meitä talkoolaisia tarvitaan.

Konevoimin tehty pato.

Koneen Säätiö perusti suojelualueen kompensoidakseen toimintansa aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Korven ennallistamisesta saattaa alkuun tulla ilmastopäästöjä, mutta ennallistuva suo varastoi hiiltä vähitellen vahvistuvaan turvepatjaan. Luonnon monimuotoisuus sen sijaan hyötyy ennallistamistoimista nopeasti ja korvelle tyypillinen lajisto alkaa palautua. Siksi myös lajiston muutoksia seurataan alueella. Jos metsä olisi jäänyt metsätalouden käyttöön, olisi menetetty ne hiilivarasto ja monimuotoisuusarvot, joita metsään tällä hetkellä on muodostunut. Onhan se saanut varttua parhaimmillaan yli 140 vuotta, vaikka suojelualueella on toki nuorempaakin metsää.

Vesi on noussut vanhassa kuusikossa.

Lounaan jälkeen siirrymme urakoimaan vielä kolme patoa. Nyt metsän kunttakerroksen alta löytyy tiivistä savea ja moreenikerros. Juurakkoa on vähemmän. Lapio alkaa kuitenkin jo viimeisten patojen kohdalla painaa, vaikka yrittää viskellä vain puolikkaita lapiollisia maa-ainesta.

Vaikka päivä on ollut fyysisesti vaativa ja rapa on roiskunut, kaikkien huulilla karehtii hymy. Olemme saaneet kaikki padot valmiiksi ja vieläpä hyvissä ajoin ennen pimeän saapumista. Näin konkreettista työtä luonnon hyväksi harvoin pääsee tekemään. Moni miettii jo seuraavaa retkeä alueelle, sillä pitäähän vedenpinnan nousu päästä näkemään omin silmin!