”Mikä karvakasa tuolla puussa on?” kysyi tytär, kun purimme autosta kauppakasseja ja koululaukkuja aurinkoisena iltapäivänä.

”Se on pöllö!” huudahdin ilahtuneena. Noin kolmen metrin päässä autosta olevassa männyssä oli päiväunilla helmipöllö. Se oli aivan puun rungon vieressä juuri itsensä mittaisella oksalla noin kuuden metrin korkeudessa.

Pöllön pää saattoi pikkuisen liikahtaa, mutta uni jatkui keskeytyksettä, vaikka me lintua ihmettelimmekin ihan lähietäisyydeltä.

Palasimme autolle vielä parin tunnin kuluttua, noin kuuden maissa ja pöllö oli edelleen samalla paikalla. Nyt sillä oli jo silmät auki ja se katseli meitä pyöreillä silmillään. Välillä lintu käänteli päätään ja kuulosteli kauempaa kuuluvaa koiran haukuntaa.

Taas pakattiin auto ja lähdettiin pöllön jäädessä oksalleen vielä silmittelemään.

Palatessamme oli jo pimeää ja pöllökin lähtenyt retkilleen.

Nyt katselen silmä tarkkana puun oksia, josko pöllövieras vielä palaisi päiväunimaisemiinsa.