Vuonna 2019 vierailimme ensimmäistä kertaa Vänön saarella. Silloin paikalta löytyi monia upeita ja harvinaisia lajeja sekä yksi Suomelle täysin uusi ludelaji. Tänä keväänä olimme muutaman päivän samoissa maisemissa. Jännitys oli suuri sen suhteen, löytyisikö hietaviiruludetta tälläkin kertaa.
Sypressiluteen (Cyphostethus tristriatus) värikkyys sulautuu erinomaisesti ravintokasvina toimivaan katajaan.
Aiemmista Vänön seikkailuista löytyy kaksi blogikirjoitusta:
Kevät tuli tänä vuonna harmillisen myöhässä. Lisäksi ilmat viilenivät merkittävästi juuri kun lähtöpäivä koitti. Kasnäsin sataman kahvilassakin työntekijä totesi sään tehneet täyskäännöksen. Edellisenä päivänä sää oli ollut suorastaan helteinen. Nyt tuuli kovaa ja oli koleaa, vettäkin tuli ajoittain pieniä määriä. Tämä ei intoa lannistanut, sillä ainakin sään piti hieman parantua vierailun loppupäässä.
Saareen päästyämme totesin tuulen hankaloittavan hyönteisten etsintää. Puuskat olivat niin voimakkaita, ettei puista ja pensaista kannattanut edes yrittää löytää mitään. Seuloksia sentään saattoi ottaa ja tutkailla lämpimissä sisätiloissa mitä niistä nousisi ylös. Lajisto oli sinällään tavanomaista, mutta lopulta löytyi jotain mainitsemisen arvoista. Talouspaperin päällä tepasteli pienenpieni valeskorpioni. Se osoittautui valokuvaamisen jälkeen saaristovaleskorpioniksi, mikä oli itselleni uusi laji.
Saaristovaleskorpionia (Chthonius tetrachelatus) esiintyy nimensä mukaisesti eniten lounaissaaristossa.
Toisena päivänä kävimme pyörähtämässä sekä saaren pohjois- että etelärannalla. Pohjoisrannalla oli verrattaen tyyntä, mutta koska tuuli useimmiten taitaa puhaltaa sieltä päin, ranta on myös huomattavasti etelärantaa karumpaa ja eliöstöllisesti köyhempää. Rantakivien ja merikaalien lehtien alla möyri runsaasti kyhmysiiroja, jotka ovat merenrannoilla hyvin yleisiä.
Kyhmysiira (Porcellio scaber) on etelärannikon runsaimpia siiroja. Nimensä se on saanut jaokkeissa ja päässään olevista kyhmyistä.
Etelärannalla tuuli oli toivottoman kova. Olin odottanut saapumisesta alkaen, että pääsisin tutkailemaan siellä olevia ajuruoho- ja heinäkasvustoja hietaviiruluteiden löytämisen toivossa, mutta kovassa tuulessa etsiminen oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Kaikki irtonainen aines liikahteli tuulessa, mistä syystä pienien luteiden etsiminen tuntui mahdottomalta. Ei auttanut kuin antaa periksi ja suunnitella palaamista seuraavana päivänä, jolloin tuulensuunta oli sääennusteiden mukaan muuttumassa.
Hukkareissu retki ei kuitenkaan ollut. Nypin seulottavaksi materiaalia kävelymatkan varrelta sieltä täältä. Seuloksesta löytyi itselleni uusi hyppyhämähäkkilaji, paahdepikkuhypykki. Seuloksen pohjalta löytyi myös sekä kyrmy- että haulitarriainen. Kuvissa lajipari on hyvin samannäköinen ja erojen näkeminen edellyttää kohtalaista suurennusta. Nähdessään molemmat lajit rinnakkain luonnossa, voi todeta määrittämisen onnistuvan pelkästään koon perusteella.
Paahdepikkuhypykki (Neon levis) on verrattaen harvinainen hyppyhämähäkkilaji. Se on elinympäristönsä suhteen huomattavasti vaativampi kuin samaan sukuun kuuluva karikepikkuhypykki.
Kyrmytarriainen (Plinthisus brevipennis) oikealla, haulitarriainen (Plinthisus pusillus) vasemmalla.
Seuloksista saattoi myös todeta, miten valtavia määriä punkkeja maaperässä elää. Sammalpunkit kokoontuivat isoksi rykelmiksi talouspaperin päälle. Niitä täytyi olla seuloksissa yhteensä tuhansia.
Seuloksen päälle levitetylle talouspaperille kasaantuneita maaperäpunkkeja. Nämä punkit ovat hyödyllisiä maaperän hajottajia.
Kolmantena päivänä sää oli jo huomattavasti suotuisampi. Aivan kuten ennusteet olivat luvanneet, tuulen suunta oli muuttunut ja aurinkokin pilkahteli. Tämä valoi heti uutta intoa hietaviiruluteiden etsintään, joten taas lähdettiin kohti etelärantaa. Hetken aikaa sai etsiä, mutta lopulta ruohontupsun tyveltä löytyi kymmenkunta yksilöä. Kanta siis eli yhä saarella. Täytyihän se samalla rannalla elävä ajuruoholudekin etsiä kuvattavaksi. Lisäksi rannalta löytyi jälleen SteatodaX -hämähäkkejä, meripirkko ja sadoittain rantavehnäluteita.
Hietaviirulude (Camptotelus lineolatus) kuuluu Vänön erikoisuuksiin. Sitä ei ole löydetty mistään muualta Suomesta.
Erittäin uhanalaiseksi luokiteltu ajuruoholude (Pionosomus varius).
Rantavehnäluteita (Ischnodemus sabuleti) esiintyy rannoilla, joilla kasvaa niiden ravintokasvia, rantavehnää. Yksilömäärät ovat usein todella runsaita, kuten tästä kuvasta näkee.
Täpläpavukki (Steatoda albomaculata) elää paahteisilla aluilla.
Meripirkko (Coccinella undecimpunctata) esiintyy lähes yksinomaan merenrannoilla. Lajin erottaa tavallisesta seitsenpistepirkosta ylimääräisestä täpläparista peitinsiipien takaosissa.
Rannalta palaamisen jälkeen kävin vielä seulomassa saaren kivimuureja toiveissa löytää paasipikkuhypykki. Lajia ei löytynyt ja sen esiintyminen Suomessa on yhä epävarmaa. Sentään tuli säikähdettyä heinikosta karkuun lähtenyttä kyytä.
Tuulen tyynnyttyä haaviakin pääsi hieman heiluttelemaan. Pihapiirin katajasta osui heti kohdalle upea sypressilude. Pihlajilta taas löytyi sekä omena- että luumuleikkureita. Jostain haavin pohjalle osui myös nauhamäntyhypykki.
Omenaleikkuri (Tatianaerhynchites aequatus) on alkanut viime vuosina yleistyä ja levittäytyä Suomessa.
Luumuleikkuri (Involvulus cupreus) sen sijaan esiintyy jo Suomen eteläpuoliskolla.
Nauhamäntyhypykki (Dendryphantes rudis) viihtyy metsäisessä ympäristössä.
Muutaman päivän visiitti oli jälleen ollut varsin tuloksekas, vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta. Koirasta löytyi puutiaisia vielä usempana päivänä retken jälkeen ja olohuoneen lattialla tepsutteli yhtenä iltana täyteen itsensä imenyt puutiaisnaaras, jota emme olleen huomanneet irrottaa ajoissa.
Pullea puutiainen (Ixodes ricinus).
Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.
