Miten maamyyrällä riittää happi, kun se elää maassa routakerroksen alapuolella? Onko sillä tuuletuskäytäviä pintaan asti?

Maamyyrän käytäväverkostosta on aukkoja maan pintaan asti ympäri vuoden, mutta talvella maamyyrä ei tee niistä aukkoja lumen pinnalle. Nähtävästi käytävien aukot kärsivät jonkin verran talven aikana, koska maamyyrät alkavat heti lumien lähdettyä ja roudan sulettua parannella vanhoja aukkoja sekä avata uusia. Saattaa olla, että tämä kevään uutteran työn vaihe tuottaa muutakin hyötyä.

Lumen läpi kulkeutuu maamyyrän käytäviin ilmaa, mutta ilmanvaihto ei tietenkään voi olla yhtä tehokasta kuin lumettomana aikana. Maamyyrän käytäväverkosto tuulettuu ilmeisesti melko hyvin, sillä käytävät eivät ole vaakasuorassa ja maan pinnalle johtavien aukkojen suut ovat eri korkeuksilla. Saattaa olla, että aukkojen suille kasaantuneet multavallit edistävät omalta osaltaan tuuletusta toimien samalla periaatteella kuin termiittipesien maanpäälliset osat tai preeriakoirien kummut – ja savupiippujen ilmanvaihtohormit.

Niin vaivatonta hapen saanti ei kuitenkaan ole kuin maan pinnalla elävillä pikkunisäkkäillä. Tämän kertovat maamyyrän tietyt fysiologiset sopeutumat. Sen veri sitoo happea tehokkaasti myös silloin, kun hapen osuus ilmassa, eli hapen osapaine, on normaalia pienempi.

Maamyyrä kykenee siis samaan kuin laamaeläimet, joiden veri sitoo happea korkeiden vuoristojen alhaisessa ilmanpaineessakin riittävän tehokkaasti. Niin ikään maamyyrällä on suhteessa ruumiin painoon enemmän verta kuin sen maan pinnalla elävillä hyönteissyöjäsukulaisilla. Maamyyrän lihaksissa on runsaasti happea sitovaa myoglobiinia mutta ei suhteellisestikaan sellaisia määriä kuin hylkeillä.

Vielä ei tiedetä, määrääkö talvinen hapensaantiongelma yksin tai yhdessä joidenkin muiden tekijöiden kanssa maamyyrän levinneisyyden pohjoisrajan vai onko sillä tässä ollenkaan merkitystä. Suomessa pohjoisraja kulkee suunnilleen Porista Ilomantsiin vedettyä linjaa pitkin.