Kurjet lentävät ankarassa vastatuulessa kohti yöpymisluotoa merellä. Kuvat: Samuli Haapasalo

50/2024

Erilaiset valtamerilinnut ovat erikoistuneet vaativiin sääolosuhteisiin. Myrskylintu on osuva nimi lintu kalalokin kokoiselle, vahvarakenteiselle valtamerten linnulle, joka pesiikin tuulille alttiina kalliopahtojen ”hyllyillä” tai joskus vaikkapa turvekattoisten rakennusten katoilla. Siipiä liikuttamatta myrskylintu leijuu taitavasti tuntikausia valtamerillä tuulta hyväksi käyttäen aallon harjoilla ja niiden välissä ruoanhaussa. Kuva on Skotlannin Ulko-Hebrideiltä kauas länteen Atlantille St. Kildan saarilta. Saaret ovat kaksinkertainen maailmanperintökohde.

Myrskylintu taitaa lennon kaikissa olosuhteissa

Mutta aika lailla toinen juttu on tuuleen ja tuiverrukseen erikoistumattomien lintujen elämä myrskysäällä. Talvella lumimyrsky, syksyllä syysmyrsky monasti runsaine sateineen, pakkasen viima tai voimakas, puuskainen tuuli on tuon tuosta kohdattava. Kun kurjet lentävät yöpymään suojaan maanisäkkäiltä tuulessa ja tuiverruksessa, voi joskus tulla isojakin haasteita. Kurkiaura etenee hitaasti, mutta taitavasti kohti tuttua luotoa vastatuulessa, joka puuskissa nousee jopa 20 metriin sekunnissa.

Muuttolennossa yllättäen kohdattu myrsky merten yllä voi muodostua suureksi haasteeksi. Joskus lintuja suorastaan ropisee taivaalta laivojen kansille hakemaan lepopaikkaa ja suojaa.

Ja autiomaata ylittäessä hiekkamyrsky tuo moninaiset ongelmat varsinkin pikkulinnuille.

Meri voi olla hyvin ankara. Tämä kuva merikotkasta on ollut aikanaan kaamoksen laskeutumisen blogissa. Nyt  se kertoo, kuinka rajussa tuulessa merikotka saattaa aamuhämärässä pärjätä kyttäämässä, löytyisikö  saaliiksi tuulen voiman ja korkean aallokon vuoksi vaikeuksiin joutuneita vesilintuja. Kuva on Pohjois-Norjasta Varanginvuonolta Vardöstä.

Lokakuulla tänä syksynä kuvasin tiaisia ”tavan myrskyssä” Sipoossa. Puita ryskyi kumoon eri puolilla polkuani. Olisi pitänyt vilkaista sääkarttoja, että tuuli voi äkkiä yltyä suorastaan myrskyisäksi. Ei ollut sopiva metsäkeli. Erityisesti puuskissa, jollaisia en osannut odottaa, piti olla valppaana. Hetken aikaa odotinkin, ennen kuin siirryin sitkeästä kalliomänniköstä kuusivaltaiseen notkoon.

Hömötiaisen niskahöyhenet nousivat vahvasti pystyyn jopa yli 20 m/sek puuskissa, kun tuuli puhaltaa höyhenpeittoon. Kylmä ei vielä yllättänyt, kun plusasteita oli 9. Mutta jos tuulen lisäksi olisi ollut jo -10 astetta, hömppärillä olisi ollut isompi haaste riittävän ruoan hankinnassa.

Puun kolossa tiainen voisi yrittää suojautua tai hakea suuren kuusen kainalossa tuuheiden oksien suojaa. Sellainen on entistä harvemmin tarjolla vanhojen metsien kadotessa. Ison kuusen turvissa saisi paitsi suojaa voisi myös yrittäää ruokailla pahimmankin myräkän aikana. Alun toistakymmentä grammaa painava tiainen tarvitsee jokaisena talvipäivänä riittävästi lämpöenergiaa pärjätäkseen pitkän yön yli. Kun myrskyyn liittyy usein sade, kastumisen tuoma kylmettyminenkin saattaa uhata – varsinkin nykyisissä metsissä, joiden tilaa voi paikka paikoin luonnehtia jo sanalla metsäkato.

Tällä talitiaisella niskahöyhenet nousevat puuskassa koholle heikentäen linnun lämpötaloutta.

Takatalven lumituiskut voivat tuoda lumen maahan uudestaan. Hanhet kerääntyvät kokoon peltolampareisiin ja niillä on kyllä vararavintoa hyväksi aikaa odotella maan taas paljastuvan.

Töyhtöhyyppä värjöttelee tässä 20 metriä sekunnissa tuulessa syksyisellä rantaniityllä apaattisena paikallaan. Sen kaikki ruokapaikat ovat avoimessa maastossa, joissa ei juuri saa suojaa tuulelta.

Jos erittäin uhanalaisen lajin muuttoparvi osuu myrskyn riepoteltavaksi, sen vaikutus lajin jäljellä olevalle kannalle voi olla suhteellisesti erittäin suuri. Ilmastonmuutoksen myötä säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät.