10/2025

Olen yhdessä muutaman muun kanssa ollut viitisentoista vuotta mukana pitämässä talviruokintapaikkaa samalla paikalla metsässä Uudellamaalla Sipoossa. Tämä talvi oli useassa suhteessa hiljaisin kaikista. Muutos ei ollut suuri, mutta metsäruokintapaikka oli hiljaisempi niin lintujen lajimäärän kuin lukumääränkin suhteen. Lisäksi vähälukuisemmat tai satunnaisemmat vierailijat melkein puuttuivat.

Lintujen ruokinta aloitettiin tavanomaiseen aikaa syyskuun lopulla. Joskus se on aloitettu jo kuun alussa, välillä lokakuulla, säiden ja pakkasöiden mukaan.

Alku oli hyvä, kolme, ehkä neljäkin töyhtötiaista ja saman verran hömötiaisia. Tähän on totuttu, metsä on laajasti luonnontilainen ja monipuolinen, havupuuvaltainen sekametsä ja osa laajahkoa suojeltua metsäaluetta.

Hömötiainen kerää nokallisen siemeniä kätkettäväksi talven varalla kaarnanrakoihin, runkojen jäkäliin jne.

Töyhtötiaiset ja hömötiaiset ilmestyivät heti kun ruokinta aloitettiin. Kuitenkin töyhtötiaisset hävisivät marraskuun lopulla yllättäen kokonaan. Tammikuulla saatiin yksi havainto yhdestä töyhtäristä, sen jälkeen ei enää yhtään. Koskaan aikaisemmin ei ole käynyt näin.

Arvauksia on monia, mutta mitään havaittua, todennettua syytä ei ole tiedossa. Yksi positiivinen näkökulma voisi olla, että leutona ja vähälumisena talvena töyhtötiaiset eivät olisi kaivanneet ruokintapaikan talia ja siemeniä. Hyvässä metsässä oli tarjolla yllin kyllin luomua syötävää.

Harmillisempi selitys olisi, että vesisateinen, välillä suojakelillä ja pikkupakkasella keikkunut vähäluminen sää vaikutti töyhtötiaisten talvimenestykseen.

Yksi hyvin luonnollinen selitys olisi, että varpushaukka, joka monia vuosina on vieraillut metsäruokintapaikalla ilmeisen huonolla menestyksellä, olisi tänä vuonna onnistunut saalistuksessaan. Vaikka ruokintapaikka kerää lintuja yhteen, se merkitsee myös isompaa määrää hälyttäviä lintuja, jotka tuntevat toistensa hälytysäänet. Ja vaikka myrskyt kolmeenkin otteeseen kaatoivat puita, eri kokoista puustoa havupuuvaltaisessa sekametsässä on hyvin tiaisten suojautumiseen, mikä pitää aina ottaa huomioon ruokintapaikan sijainnin valinnassa.

Töyhtärit, vaikka ovatkin hyvin paikkauskollisia, ovat toki voineet siirtyä kappaleen matkaa metsäalueella. Ikäkin on voinut täyttyä ja jokin sairaus osunut juuri töyhtötiaisten kohtaloksi.

Tuoreissa perustavaa laatua olevissa tutkimuksessa on hömötiaisen kevättalven talvikuolleisuus todettu keskeiseksi syyksi kannan ajautumiseen erittäin uhanalaiseen kehitykseen. Tässä metsässä hömötiainen menestyi. Siihen on kaksi syytä, metsä on hoidettu pitkään monimuotoisuuden periaattein ja suojeltu. Siinä on aidolle metsälajille syötävää, jota ruokintapaikka vielä täydentää. Ja ruokinnallakaan ei pystytä vaikuttamaan siihen, että hömötiainen ei kestä yli talven yksilajisissa nuorissa puupelloissa eikä avohakkuiden kohdatessa sen talvimetsiä.

Kuusitiainen

Kuusitiainen sai täydennystä syksyn vaellukselta, vaikka vaellus ei kyllä ollut kovinkaan iso. Sen määrä nousi noin kymmeneen, mutta väheni talven mittaan. Talitiaisen ja sinitiaiset olivat ruokinnalle vilkkaasti syksyllä, sitten siirtyivät ilmeisesti taajamiin ja sinitiaiset myös ruovikoihin tai osaksi yli meren. Nyt keväällä niitä molempia on jälleen paljon enemmän kuin talvella.

Palokärki kävi päivittäin ruokintapaikan metsässä. Arka yksilö ei näyttänyt tarkistuskerroilla, kuinka paljon se söi ruokintapaikalla talia. Myös pohjantikka tavattiin taas tänä talvena talilla, tosin vain kerran. Sen sijaan varsin usein keskitalveen asti viipyillyt pähkinänakkeli puuttui, valkoselkätikka jäi pitkästä aikaa pois talven lajilistasta eikä pikkutikasta saatu havaintoa. Harmaapäätikkaa oli 1–2 läpi talven, kun yleensä niitä on 3–4. Käpytikka kävi liiankin kanssa noin 4–5 tikan voimin. Useita yksilöitä mustarastaita on ollut vuosia metsäruokintapaikankin vakioasiakkaana.

Punatulkut ja keltasirkut saapuivat ruokinnalle jo syystalvesta, kun ne yleensä ilmestyvät vasta keväthangilla. Niillä on kyllä ollut syötävää muuallakin kovin vähälumisena talvena.

Hippiäistä ei havaittu tänä talvena ruokinnalla. Puukiipijä oli aluksi kateissa, mutta ainakin yksi kierteli myöhemmin ahkerasti ja kevääseen saakka. Puukiipijöitä on kuitenkin ollut yleensä 2–3 kappaletta.

Yksi yhteinen tekijä monen lajin vähenemiselle ruokintapaikalla voi olla myös edellisen kesän pesinnän onnistumisessa.

Tämä pohdiskelu koski vain yhtä ruokintapaikkaa. Mielenkiintoista on havainnoida, miltä näyttää syksyllä ja ensi talvena tällä, mutta myös muillakin ruokinnoilla.