26/2026

Metso on ylivoimaisesti suurin kanalinnuistamme. Sen pituus on noin 70 cm paino voi nousta jopa yli kuuden kilon. Naaras, jolla on oma nimensä koppelo, on selvästi pienempi ja sen ruskeankirjava puku antaa hyvän suojavärin poikasia paimentaessa. Kanalintujen poikueet ovat nyt liikkeellä.

Koppelo

Metso on komeimpia lintujamme, suuri tunnelman tuoja hyviin sekametsiin ja talvisiin männiköihin, ruokapuihin, aitojen metsien asukas. Ukkometson puvusta löytyy suuri kirjo hienoja värejä. Korpimetsoksi kutsutaan joskus tavattavia teerikoiraan ja koppelon risteytymiä.

Teeri on kanalinnuista lukumäärältään runsain, noin 400 000 – 500 000 paria. Neljänneksen alemmalla tasolla on pyyn kanta. Metson parimäärä on noin 300 000. Metso kaipaa suuria, ehjiä metsäalueita. Enimmillään metso esiintyy Pohjois-Karjalan ja Kainuun itäosissa. Pesinnän onnistumisen mukaan kanalintukantojen koot vaihtelevat aika paljon.

Kylmät ja sateet poikasten ollessa pieniä ovat verottavat poikastulosta. Valitettavasti monina vuosina liiallinen metsästys supistaa kantoja. Talvella teeri yöpyy tyypillisesti kiepissä hangen suojassa.

Keväinen teeriparvi. Suuria teeriparvia kaipaan

Riekko on kiehtovan kaunis, nykyään enimmältään Lapin lintu, idässä etelämpänä Kainuun tasolle, lännessäkin Suomenselän jäljellä oleville soille.

Riekko talvipuvussaan

Muistan, kun poikasena näin vielä Tuusulanjoen varressa riekon 1960-luvulla ja Haukivuorella 1970-lvulla poikueen. Kuten koko Suomessa Virossakin riekko oli aikanaan runsas. Vielä sen voi ehkä edelleen löytää Koillis-Viron isoilta vaikeapääsyisiltä soilta.

Riekko on kärsinyt useista eri syistä. Soiden ojitukset ovat iso syy. Myös viljelytapojen muutokset, ilmaston jatkuva lämpeneminen ja liiallinen pyynti ovat voimakkaasti pienentäneet kantaa ja siirtäneet esiintymisalueen paljon aikaisempaa pohjoisemmaksi. Lapissa voi kuitenkin hyvinä riekkovuosina vieläkin olla monin paikoin vahva riekkokanta, joka parhainakin vuosina jää selvästi alle 100 000 yksilön. Riekon puvun muuttuminen valkeaksi myöhentyneeseen talven tuloon nähden liian aikaisin vaikuttaa varmastikin sen joutumisen saaliiksi.

Nummiriekko Skotlannin nummilta Handan saarelta

Brittein saarilla ainakin Skotlannissa ja Walesissa esiintyy nummiriekko. Sitä on pidetty riekon alalajina tai luokiteltu omaksi lajikseen. Tämän nummiriekon kuvasin Handa island -nimisellä saarella Skotlannin länsirannalla. Handa on hieno lintusaari paitsi nummiriekon osalta, myös valtameri- ja lintuvuorilintuineen.

Riekon lähisukuinen kiiruna on myös hyvin kiehtova lintu. Talven se elää tunturissa puurajan ja avoimen tundran rajoilla, kesät vielä korkeammalla varvikkotundralla ja tunturinlakien kivikoissa, riekkoa korkeammalla. Meillä Lapin tunturien parimäärä on noin 3000 ehkä enemmän ainakin hyvinä pesimävuosina. Erityinen rasvakerros ja kyky suojautua pakkaselta ja viimalta lumikieppiin ovat kiirunan selviytymisen keinoja ankarissakin olosuhteissa.

Kiirunan maantieteellinen levinneisyys on kiehtova, kun sitä lyhytmatkaisena lentäjänä esiintyy Jäämeren saarilla (Huippuvuoret, Karhusaari, Islanti, Grönlanti, Pohjois-Amerikan pohjoisosat) ja Euroopassa Alppien ja Pyreneitten yläarinteillä.

Pyy viheltelee hiljakseen metsissä. Pyyn kanta jonkin verran pienempi kuin teeren, mutta pyy on myös huomaamattomampi. Pyyn pakoetäisyys ei ole pitkä, mutta harvoin se antaa kameramiehen nostaa kameran objektiivia itseään kohti niin että ei olisi oksa välissä.

Parempi pyy metsässä

Koreanvärisen fasaanin Suomen kanta on ollut aluksi kokonaan istutusten varassa, jotka aloitti Karl Fazer vuonna 1901-2. Fasaani ei kuitenkaan ole vaikutuksiltaan ole vieraslaji. Sen alkuperä on kaakkoisessa Aasiassa ja sitä on siirretty pitkän ajanjakson kuluessa lähes kaikkialle maailmaan – Virossa en ole kohdannut sitä.

Värikäs fasaanikukko

Fasaani lentää lähinnä vain pakoon pyrähtäessään lyhyen matkaa. Fasaanin Suomen kanta on ehkä noin 15 000 – 20 000 paria ja sitä on edelleen tuettu istutuksin riistalajina. Fasaani elää taajamien laiteilla ja kulttuurimaisemassa ja käy ruokinapaikoilla.

Peltopyyllä on kaakosta levinnyt luonnonkanta etelässä ja lännessä. Kantaa on ainakin aiemmin vahvistettu myös istutuksin. Kanta arvioidaan nyt noin 9000 – 20 000 pariksi. Peltopyyn poikueet ovat varsin isoja, yli 20 poikasenkin kokoisia. Peltopyy käy talvisin ruokintapaikoilla, kunhan ne ovat sopivasti suojaisia.

Hangen pinnalla peltopyy on näkyvästi esimerkiksi kanahaukan ulottuvilla. Yön se viettää kuitenkin kiepissä ja lumi tarjoaa myös päiväsaikaan näkösuojaa.

Kesantoheinikossa ruokaileva peltopyyn poikue katoaa näkymättömiin melkein yhtä tarkkaan, kuin lumikiepissä piileskelevät peltopyyt.

Peltopyylle sopivat suojaiset ojanvarret ja pellonreunojen pensasmaat ja mesäsaarekkeet ovat jatkuvasti vähentyneet suomalaisessa maalaismaisemassa.

Viiriäinen esittää kokoonsa nähden harvinaisena teräviä ja kantavia, tunnelmallisia äänisarjojaan kuulaassa kesäyössä. Mahdollisesti osa viiriäisistä muuttaa Keski-Euroopasta uudelleen pesimään pohjoisemmaksi keskikesällä. Kuvassa on viiriäisen äänimaisemaa Virosta.

Viiriäistä pääsee tuskin koskaan näkemään, vielä harvemmin kuin esimerkiksi ruisrääkkää. Kun sen joskus harvoin pääsee kuulemaan, linnun terävät äänet antavat utuiseen hämärään hienon tunnelman. Viiriäinen on aika vähäukuinen, keskimääräiseksi kannan luvuksi on arvioitu kolmisensataa paria. Ahkea yökyöpeli sen kyllä löytää.

Äänet ja jäljet ovat tärkeitä kaikkienkin kanalintujen läsnäolon havaitsemisessa. Pelkästään äänistä voi tunnistaa metson soitimelta, samoin teeren. Metson komea soidin metsän kätköistä ei kuitenkaan kuulu kauas, teeren soidinkujerrus kantautuu soilta, pelloilta ja järven jäiltäkin tai rantakalliolta paljon kauemmaksi. Pyykin pitää soidinta. Korkea vihellyssarja on pyylle tunnusomainen. Riekon kväk kväk……..kvärrrrrrrrr ja kaveevo kaveevo kaveevo -huudot paljastavat linnun usein kevätaamulla. Kiirunan äänet ovat saman tyyppisiä vähän karkeampia korahduksia.

Peltopyyn soitimen metalliset äänet paljastavat pesintäaikeen kevätkesän hämärässä. Lentoon pyrähtävä poikue ääntää myös voimakkaan metallisesti.

Nykyään monet metsät ovat kokonaan vailla kanalintuja. Yksilajinen ja yhdenikäinen, nuori ”puupelto” ei tarjoa niille eikä juuri muillekaan linnuille elinmahdollisuuksia. Kanalintujen tilanne kertoo paljon metsien ekologisen kunnon tämänhetkisestä tasosta. Vain aito muutos monimuotoisuuden periaatteisiin tuo metsille, myös metsätaloudelle, kestävän tulevaisuuden.

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.

Tilaa nyt!