41/2026

Kalalokit pesivät usein väljissä yhdyskunnissa lähellä toisiaan, vaikkeivat tyypillisesti ihan vieri vieressä paitsi meren luodoilla. Pienillä järvillä ne pesivät sopivilla tarjolla vesikivillä, joku rantakankaallakin. Kovaäänisinä ja hyvinä lentäjinä kalalokit iskevät yhdessä pesärosvon kimppuun ja synnyttävät ison hälyn. Sitkeästi munien päällä pysyvä hautova lintu nokkineen voi tehdä rosvouksen hankalaksi kun toinen samalla hyökkää kimppuun. Veden ympäröivällä kivellä pesiessään kalalokki voi välttyä monilta pesiä rosvoavilta maanisäkkäiltä, mutta ei ulkoluodoillekin ehtivältä uimarilta, vieraslaji minkiltä. Hieman yllättäen jotkut kalalokkiparit pesivät myös puissa, sopivassa isossa oksanhangassa, maanisäkkäiltä paremmin ulottumattomissa.

Poikasaikana uivat lokinpoikaset ovat vaarassa joutua useammankin saalistajan tavoittamaksi, mutta yhteistoimin häiritään hyökkääjiä silloinkin. Parempi on välttää liian avointa paikkaa niin maalla kuin vesissä.

Ensin kiireesti nokkaan!

Erityisen taitavaa ja suorastaan etevää tuntuu olevan kalalokkien poikasten ruokkiminen ja suojaaminen vähän ennen niiden ehtimistä täysin lentokykyiseksi.

Emot lentävän etsimässä ruokaa ja poikaset kyyhöttävät piilossa heinikossa, kivien suojissa tai muussa sopivassa paikassa hiljaa ja huomaamattomina, monesti aika hyvin maastoutuneina. Emot tai toinen on mahdollisuuksien mukaan päivystämässä lähistöllä, mutta ne eivät käyttäytymisellään paljasta poikasten paikkaa. Mutta kun emo löytää riittävästi syötävää ja laskeutuu poikasten lähelle, poikaset ampaisevat kuin tyhjästä kokoon nopealle ruoanjaolle.

Oksennetut ruoat on kolmen poikasen helppo ja nopea poimia kivien lomasta

Emo ehtii antaa jotakin nopeasti suoraan kidastaan poikasen tai parinkin nokkaan ja oksentaa saman tien kuvustaan kunnon eväät maahan. Siitä poikaset hotkaisevat ne heti nälkäisiin suihinsa. Ja pian ne taas ovat hiljaa piilottelemassa ja odottavat seuraavaa ateriaa.

Poikanen etsii, löytyisikö kidasta vielä jotakin?

Usein kalalokit näyttävät olevan aika lailla tarkkaan samoilla paikoilla päivästä toiseen. Paikka on selvästi valittu ainakin osaksi sen mukaan, että se antaa poikasille suojaa ja piiloutumismahdollisuuksia. Kalalokit oppivat paremmin tuntemaan suojat, kun pysyvät tutussa paikassa ja emot voivat käydä huomaamattomasti oksentamassa ruoan.

Mutta mitä lähempänä harmaa- ja merilokkeja pesii lähellä kalalokkien pesäpaikkoja, sitä ahtaammalle joutuvat kalalokit, vaikka  ne kuinka pyrkivät suojaamaan jälkikasvuaan.

Kolme poikasta on selvinnyt täysikasvuisiksi

Kuvat ovat Ekkerøyn lintuvuoren läheltä Varanginvuonolta tältä kesältä heinäkuun lopulta Ekkerøyn museosataman rannasta. Kalalokit ovat valinneet paikan ehkä juuri siksi, että rannan suuntaista tietä kulkee kyläläisiä ja lintuharrastajia. Ihmisten läheisyys suojaa kalalokin poikasia isommilta lokeilta.

harmaalokkikalalokkimerilokkipoikasten kasvattaminenVaranginvuonovuosi luonnossa

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.