Kuukaudet ovat viime aikoina olleet vähän vinksallaan. Helmikuu ei ollut entisensä; täällä etelässä ei aurinkoa näkynyt montakaan tuntia. Maaliskuu ja huhtikuun alku taas olivat kuin vanha kunnon helmikuu. Aänimaailmakin oli kovin talvinen: vain tiaiset, viherpeipot, tiklit ja punatulkut lauloivat.

Kun huhtikuun 9. päivänä olin retkellä Helsingin Viikissä, kevätmuutosta kertoi vain kohti pohjoista lentänyt yksinäinen kiuru, jäätyneeltä lahdelta turhaan sulapaikkaa etsinyt laulujoutsen ja pesäpöntön vieressä kujertanut uuttukyyhky.

Muutaman päivän päästä alkoikin sitten tapahtua, oikein rytinällä. Tuntikausien vesisade ja eteläinen ilmavirtaus sulattivat hanget ja muuttolintuja alkoi tulvia. Pian pellot olivat väärällään västäräkkejä ja metsissä lauloivat riemukkaasti peipot ja punarinnat. Varhaiskevät jäi ainakin täällä etelässä tänä vuonna väliin. Suuri osa lintujen muutosta puristui reiluun pariin viikkoon. Huhtikuun lopulla parin päivän ja yön aikana Suomeen saapui miljoonia lintuja. Muuttoryntäys näkyi jopa säätutkissa.

Monet lajit, joiden saapumisessa on yleensä väliä, tulivat lähes yhtä aikaa: kiurut, rastaat, hanhet, kurjet sekä monet päiväpetolinnut ja kahlaajat. Pääskyjä, kirjosieppoja, pensastasku- ja ja mustavikloja saapui etuajassa.

Paradoksaalista kylmässä keväässä on se, että se saattaa johtua ilmaston lämpenemisestä. Pohjoisen napapyörteestä karkasi kylmää ilmaa kauas Pohjois-Eurooppaan, mikä johtui todennäköisesti Jäämeren talvisen jääpeitteen vähyydestä.