”Taistelin Avaran luonnon luontoelokuville säännöllisen, kunnon esityspaikan TV1:n iltaohjelmistoon, vaikka se olisi mieluusti sijoitettu iltapäivään. Poljin jalkaa silloiselle ohjelmapäällikölle, ja se kannatti. Sarjalla on siitä lähtien ollut korkeat katsojaluvut.

Palautetta ei 1980-luvulla tullut paljon; joskus joku saattoi kysyä, että mistä tuollaisen eläimen voisi saada itselleen. Ohjelman alkuvaiheessa Afrikan ja muiden kaukaisten maiden luonto ja eläimistö oli eksoottista. Kaukomatkailua ei tuolloin paljon harrastettu.

Työskentelin Yleisradiossa yli 30 vuotta erilaisissa tehtävissä; Pohjoisvisio-sihteeristössä, televisioteatterissa, Ulkolinjalla ja dokumenttien ostajana. Ensi kosketuksen luontoelokuviin sain valitessani pohjoismaisia ohjelmia TV1:lle.

Olen tuottanut kolme luontoelokuvaa: Itämeri – Yllätysten meri, Petoeläinten paratiisi, jossa on mukana myös Kari Kemppainen, sekä Benjam ja lepakonetsijät, joka kertoo luontokuvaaja Benjam Pöntisestä. Pyysin elokuviini ohjaajaksi englantilaisen Nick Uptonin. Ajatuksena oli kansainvälistää tätä alaa ja saada suomalaisiin luontoelokuviin vähän erilaista otetta.

Monesti luontoelokuvaaja muodostaa yksin koko tuotantotiimin. Hän käsikirjoittaa, kuvaa, leikkaa, spiikkaa ja tuottaa. Ongelmana on, että Suomessa tehdään hyvää kuvaa ja leikataan se mukavasti, mutta silti se ei kiinnosta kansainvälisesti.

Suomessa luonto on lähellä ja lajistossamme on paljon variaatiota. Kaikkea tätä kelpaisi kyllä esitellä ulkomaillakin, mutta elokuvan tekijöillä pitäisi olla kunnolliset eväät työskentelyynsä, sillä kansainväliset laatukriteerit ovat hyvin korkeat.

Ruotsin SVT ja Englannin BBC ovat satsanneet erilliseen luontoyksikköön jo vuosikymmeniä sitten. Suomessa esimerkiksi Ylessä nyörejä on vain entisestään kiristetty. Budjetit luonto-ohjelmille ovat olemattoman pieniä. Niihin pitäisi satsata ainakin puoli miljoonaa euroa vuositasolla, jotta kotimaista, laadukasta tuotantoa saataisiin nähtäville.

Raha on tällä hetkellä ylitsepääsemätön ongelma. Toinen on Ylen harjoittama ohjelmapolitiikka, jossa mennään sieltä, missä aita on matalin. Ulkomailta ostettujen ohjelmien hinta on minimaalinen verrattuna omaan, kotimaiseen tuotantoon.

Suomen Elokuvasäätiö, Avek tai EU:n elokuvarahastot eivät myöskään tue luontoelokuvia. Perusteena on se, että se ei ole luovaa toimintaa. Tällä alalla tehdään paljon kansainvälistä yhteistyötä, mutta aluksi pitäisi olla näyttöä omasta kyvystä. Näyttöä taas saa vain tekemällä korkeatasoisia elokuvia. Lisäksi pitäisi verkostoitua ja luoda suhteita.

Luontoelokuvafestivaalit tarjoavat siihen oivan mahdollisuuden. Suomessakin on kaksi festivaalia; marraskuussa pidettävä Vaasa Wildlife -kilpailufestivaali, joka on järjestetty vuodesta 2002 joka toinen vuosi, sekä viime kuussa Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali, joka pidettiin nyt kolmatta kertaa.

Olen ollut monilla ulkomaisillakin festivaaleilla tuomarina ja neuvonantajana. Viimeksi Virossa Matsalun kilpailufestivaaleilla nyt syyskuun puolivälissä. Haluan auttaa tätä alaa, jotta se ei näivety kokonaan.

Nostan hattua näille harvoille luontoelokuvaajillemme, jotka pienillä resursseilla tekevät hienoja kokonaisuuksia ja fantastisia kohtauksia elokuviinsa. Niissä näkyy into ja luovuus. Nyt ala on kuitenkin liian harvojen harteilla. Uusia nuoria tekijöitä tarvittaisiin.

Toivonkin, että nykyisissä mediaopinnoissa voitaisiin opettaa myös luontoelokuvan tekoa. Se on täysin erilaista. Siinä ei voi tilata kuvausaikaa tietyltä elukalta, vaan pitää istua piilokojussa ja odottaa ja odottaa ja odottaa. Asenteen pitää olla ihan toinen.”

Irjaleena Eriksson
Toimittaja, Helsinki
Työskennellyt Yleisradiossa erilaisissa tehtävissä 1970-luvulta vuoteen 2000.
Avara luonto -sarjan perustaja.
Tuottanut kolme luontoelokuvaa: Itämeri – Yllätysten meri, Petoeläinten paratiisi sekä Benjam ja lepakonetsijät.
Toiminut tuomarina ja neuvonantajana useilla koti- ja ulkomaisilla luontoelokuvafestivaaleilla.