Vaikka en lunta kovin paljon kaipaakaan, on jäästä minulle muodostunut retkiluisteluharrastuksen kautta sitäkin rakkaampi elementti. Jäätä kaipaa myös luonto. Merijää onkin oma kiehtova luontotyyppinsä, joka ei ole enää itsestäänselvyys etelärannikolla asuville.
Merijää on erilaista kuin järven jää. Merijään sisältämä suola heikentää sen lujuutta, eikä jään paksuus kerro välttämättä sen kantavuudesta samalla tavoin kuin makeanveden jäässä. Siksi merijäällä liikkuvan on osattava lukea ja tulkita jään paksuutta ja koostumusta erityisen hyvin. Ja olla tietenkin varustautunut asianmukaisin turvavarustein. Naskalit on oltava kaulalla, jääsauva auttaa jään koostumuksen ja paksuuden arvioinnissa, kelluttava reppu on selässä vaihtovaatteineen ja repussa on vielä helposti käden ulottuvilla heittoliina. Ja kaveri – ilman sitä ei jäille ole asiaa!
Ilman kaveria, asianmukaisia turvavarusteita ja jäänlukutaitoa jäälle ei ole asiaa. Peimari vuosi sitten.
Suomi on siitä erikoinen maa, että joka talvi sen koko rantaviiva jäätyy – tai ainakin pitäisi jäätyä. Näin ei tapahdu millään muulla maailman valtiolla. Tammi- ja maaliskuun välinen aika on merijäiden parasta aikaa. Normaalisti meri alkaa jäätymään marraskuussa vapautuakseen taas huhti-toukokuussa peitteestään. Keskimääräisinä talvina jäät peittävät koko Pohjanlahden, Saaristomeren, Suomenlahden ja Itämeren keskiosan pohjoiset alueet. Parhaimpina jäätalvina retkiluistelijat nauttivat laajojen lumettomien jääkenttien tarjoamasta vauhdin hurmasta myös etelärannikolla, ja luistelevat jäitä pitkin vaikka Hangosta Turkuun tai vaikka Bengtskärin majakalle.
Retkiluistelijoita vuonna 2018 Gullkronalla, Saaristomerellä.
Vuosittainen vaihtelu on kuitenkin suurta, sillä jäätymiseen vaikuttaa lämpötilan lisäksi tuulet. Viime talvena oli huono jäätalvi, ja tänä talvena on jäitä ollut vieläkin vähemmän, sillä leudon sään ansiosta rantaviivan jäätymistä saa yhä odotella etelärannikolla. Se saa retkiluistelijan ja jäähän hurmaantuneen mielen apeaksi.
Merijää on yksi luontotyypeistämme. Erikoisen merijäästämme tekee Itämeren vähäsuolainen murtovesi. Se vaikuttaa merijään pinnoille ja sisälle muodostuviin eliöyhteisöihin. Merijää on siis elämää täynnä, vaikka sitä ei välttämättä paljain silmin ja jäällä luistimilla viilettäessä havaitsekaan. Merijäässä elää erilaiset bakteerit piilevät, siimaeliöit, panssarilevät, ripsieläimet ja rataseläimet. Osa näistä eliöistä viihtyy pienissä nestetaskuissa jään sisässä.
Suurimpia merijäillä elävistä eläimistä Suomessa on itämerennorppa, jonka lisääntyminen on riippuvainen merijäistä. Norppa synnyttää jäälle ja imettää siellä poikastaan noin viisi viikkoa. Onnekkaana retkiluistelijana olen päässyt näkemään valkean itämerennorpan kuutin merijäillä. Sinäkin talvena jäätilanne oli Saaristomerellä huono, joten norpat hakeutuivat sisäsaariston jäille.
Itämerennorpan kuutti ja emo Saaristomerellä. Peimari.
Ylipäätänsä eläimet pääsevät merenjäitä pitkin vaeltamaan laajemmalle etsimään ravintoa, ja siitä kertoo lukuisat jään päällä risteilevät jäljet. Milloin jäätä koristaa saukkojen mahaliu’ut, metsäkauriiden sirot sorkanjäljet, ketun tassujen helminauha tai jopa suden askellukset. Monet eläimet toki uivatkin saaresta saareen, mutta jää helpottaa monilla eläimillä pitempien taivalten taittamisessa.
Saukon jälkiä jäällä. Peimari.
Merijäällä on vaikutusta myös merenpinnan alaisiin luontotyyppeihin, sillä jää luo suojaavan kannen merenpäälle, ja vaikuttaa näin tuulen ja virtausten aikana saamaan vaikutukseen pinnan alapuolella. Esimerkiksi siian kutu on herkkä aallokon aiheuttamille virtauksille, joten jääkansi suojaa siian lisääntymistä. Jääpeite myös varjostaa, mikä säätelee leväkukintoja. Matalilla rannoilla jäät höyläävät irti pohjan kasvillisuutta ja alustaansa kiinnittyneitä pohjaeläimiä luoden tilaa taas uusille kiinnittyjille.
Suojaava jääkansi Gullkronalla vuonna 2018.
Ensimmäisenä pakkanen kasvattaa jääsillat saarten väleihin ja rantojen läheisyyteen. Silloin retkiluistelija tietää, että on aika pakata luistelureppu valmiiksi. Sisäsaariston jäät myös sulavat viimeisinä kevään lämmössä. Matalimmissa lahdissa jää voi yltään pohjaan saakka. Suojaisista paikoista pakkasen jatkuessa leviävät jääkentät yhä laajemmalle ulkosaaristoon. Nämä jäät ovat kiintojäätä.
Jäätyminen alkaa suojaisista lahdista. Purunpää, Kemiönsaari.
Merijäitä on myös ajelehtivina lauttoina, joita tuuli ja veden virtaukset kuljettavat. Tämä ajojää voi pakkautua ahtojääksi eli päällekkäin pakkautuneiksi tiiviiksi jääkerrostumiksi. Ahtojääröykkiöt voivat muodostaa valtavia, monien metrien paksuisia kasoja.
Ahtojäätä Porkkalassa 2018.
Eikä merijää ole suinkaan aina samanlaista, vaan jään kauneus ja monimuotoisuus lumoaa katselijan kerta toisensa jälkeen. Toisinaan se on täysin sileää ja täydellistä luistella. Toisinaan röpöllistä tai suorastaan muhkuraista, jolla eteneminen on vaivalloista. Joskus jään pinta on kirjailtu valkein marmorikuvioin tai ilmakuplin. Jään päällä kasvaa toisinaan kuuran muodostamia kukkia. K>ohvajää on maidonvalkeaa, sillä siinä on ilmaa seassa. Se ei ole niin kestävää kuin teräsjää, joka puolestaan on tummanpuhuvaa. Jääkentillä näkee myös railoja ja tuuliavantoja sekä hyvällä onnella hylkeen kurkkaamasta hengitysaukostaan. Tarkkana saa olla ja aistit valppaana jäitä lukiessa.
Marmorikuvioista jäätä.
On paljon puhuttu siitä, miten moni hiihtäjä on vaihtanut retkiluisteluun, koska lunta ei enää saada riittävästi Etelä-Suomeen talviharrastuksia varten. Nyt retkiluistelijana olen huolestutunut siitä, tuleeko enää meret ja järvet jäädyttäviä pakkasiakaan. Meri lainehtii edelleen vapaana. Tammikuussa alussa ei löytynyt edes luistelukelpoisia järviä etelärannikolta.
Merijäästä on tullut uhanalainen, ja sen suurimpana syynä ja myös tulevaisuuden uhkatekijänä on ilmaston lämpeneminen. Itämeren enimmäispeitto on vähentynyt 1960-luvulta 35 %. Jäätalvien pituus on lyhentynyt 26 %. Nämä tiedot löytyvät Suomen luontotyyppien punaisesta kirjasta, joka valottaa luontotyyppiemme uhanalaisuuden kehitystä ja tilaa.
Se on luonnon tilasta huolestuneelle ja jäätä rakastavalle raskasta ja pelottavaa luettavaa.
Meren jäätymistä odotellessa.