Olemme olleet meren keinussa kohta seitsemän viikkoa. Kun meri, taivas ja aurinko hymyilee elämänmyönteisyttä, on helppo uskoa pääsevänsä perille määränpäähän. Mutta kun aallot loiskivat pärskeitä kajakin kannelle tai pauhaavat vaahtopäisinä vasten ikiaikaisia kallioita, olen monta kertaa miettinyt, onko meillä sisua ja aikaa saattaa loppuun tämä tehtävä.

Ahvenanmaan pohjoispuolella odotimme muutamia päiviä ihaillen nöyrinä pohjoistuulen voimaa, joka puhalsi valkoharjaisia jättiläisiä vasten leirisaaremme kallioita. Sen äärellä tunsi pienuutensa ja meren suunnattoman voiman. Jos ei ole koskaan kokenut myrskyä saaristossa, on jäänyt yhdestä upeasta luonnonnäytelmästä paitsi. Olin onnellinen, että koimme sen turvallisesti maissa. Merelle ei olisi ollut mitään asiaa.

Parin päivän myräkän jälkeen teimme pitkän päivän ylittääksemme Teilin erämaisen ja avoimen saariston. Heikossa myötätuulessa ja laskentasaarten vähyydestä johtuen matka eteni joutuin. Harmi, ettei tällä kertaa ollut aikaa paremmin tutustua tarkemmin niihin kaikkiin mielenkiintoisiin saariin ja luotoihin, joiden ohitse kajakkimme lipui.

Mutta ei ole montaa tuuletonta päivää merellä. Jo seuraavana päivänä tuuli sikisi ja 8-9 m/s tuulenryöpyissä ylitimme Kihdin. Teimme toisen ja kolmannenkin pitkän päivän ja pääsimme viimein ihmettelemään Selkämeren maisemia. Etenkin lintujen ja rakkohaurun lannoittamien matalien luotojen kukkaloisto teki vaikutuksen.

Aurinko nousee meren sylistä. Sen hehku maalaa taivaanrannan, pilvet ja meren oranssein siveltimenvedoin. Kun päivän etappi ja lintulaskennat on tehty, painuu tulipallo taas taivaanrannan taa. Nämä hetket kutkuttavat estetiikannälkäisen aisteja, eikä niihin kyllästy koskaan.

Jos jotain olemme oppineet tällä reissulla, niin sietämään epävarmuutta. Säät ovat olleet oikulliset, joten on otettava päivä kerrallaan – tai korkeintaan kaksi. Vielä edellispäivänä sääennuste näytti kovia tuulia loppumatkalle, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Uskomme pääsevämme 3.8. matkan päämäärään, Poriin.